Eurojackpotin potti kohoaa noin 73 miljoonaan euroon

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantain arvonnassa Eurojackpotin potti kohoaa noin 73 miljoonaan euroon.

Eurojackpotin kierroksen 9/2026 tiistaina suoritetun arvonnan oikea rivi on 4, 5, 26, 38 ja 48. Tähtinumerot ovat 2 ja 9.

Kierroksen suurimmat voitot osuivat viidelle 5+1-tulokselle, joilla sai tällä kierroksella 348 925 euroa. Voitoista kaksi osui Saksaan, yksi Tanskaan, yksi Norjaan ja yksi Puolaan.

5+0-tuloksilla voitti 245 972 euroa. Niistä yksi löytyi Tsekistä, yksi Slovakiasta, yksi Espanjasta ja yksi Norjasta.

Suomen suurin voitto osui yhdelle 4+2-tulokselle, jolla voitti 4 773 euroa.

Jokeri-pelin voittorivi tiistaina on 4 6 5 5 8 0 5. Arvonnassa ei löytynyt kahden ylimmän voittoluokan tuloksia.

Milli-pelin tämän illan oikea rivi on 7, 10, 29, 30, 31, 40 ja lisänumero 13. Arvonnassa ei löytynyt päävoittoa.

Lomatonnin oikea voittoyhdistelmä on Madrid 71. Tonneja voitettiin kolme.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Naantalin Sunfestin lava täyttyy kotimaisista esiintyjistä elokuun lopulla

Käärijä.

Naantali Sunfest juhlitaan jälleen muinaistulien viikonloppuna. Naantalin Kirkkopuisto muuttuu valo- ja tulitaiteen näyttämöksi elokuun pimenevissä illoissa perjantaina ja lauantaina 28.–29. elokuuta. Esiintymässä nähdään kotimaisia artisteja. Tapahtumassa on esillä myös monipuolista viinitarjontaa.

Henkilöauto savutti parkkihallissa Kakolanmäellä

Henkilöauto savutti parkkihallissa Michailowinkadulla Kakolanmäellä myöhään tiistaina illalla.

Kiinteistökauppojen määrä kasvoi viime vuonna

Asuinkiinteistöihin Suomessa viime vuonna käytetty rahamäärä nousi noin 20 prosenttia ja se oli lähes 8,4 miljardia euroa. Haja-asutusalueella pientalokiinteistöjen kauppahintojen mediaani nousi peräti 15 prosenttia. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä vuoden 2025 kiinteistöjen kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 73 miljoonaan euroon

Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantain arvonnassa Eurojackpotin potti kohoaa noin 73 miljoonaan euroon.

Luksushotellia huutaa Turkuun

Hämähäkkitontille suunnitellaan uutta käyttöä. Tällä hetkellä tontilla on työmaakontteja.

Kovin moni turkulainen tuskin on eri mieltä siitä, että ”jottain tarttis tehrä” Hämähäkkitontille. Nyt alkaa viimein näyttää siltä, että parranpärinä päättyy ja tekeminen alkaa. Vuosikymmeniä kaupungin kalleimpana parkkipaikkana olleen tontin tulevaisuudesta on käynnistetty hankekehityskilpailu. Kun maailmanluokan musiikkitaloksi luonnehdittu Fuuga valmistuu ensi syksyksi, vapautuu 1 500 neliömetrin Hämähäkkitontti työmaaparakkien alta muuhun käyttöön.

Kuinka saada lisää terveitä, onnellisia vuosia?

Hyvistä elintavoista saa palkinnoksi terveyttä ja pitkää ikää. 23. helmikuuta ilmestyneessä Diabetes -lehdessä pohditaan monelta kantilta, millaisia ovat terveyttä tukevat elintavat, ja miksi niiden rukkaaminen on usein vaikeaa.

Asuntomarkkinakatsaus: Kuluttajien horjuva luottamus jarruttaa asuntomarkkinoiden elpymistä

Asunnon osto on monesti elämän suurimpia hankintoja.

OP Pohjolan ekonomistit odottavat asuntojen hintojen nousevan tänä vuonna yhden prosentin ja ensi vuonna kolme prosenttia. Hintakehitykseen liittyy sekä negatiivisia riskejä että mahdollisuuksia nopeampaankin elpymiseen. Samaan aikaan kuluttajien talouspessimismi on yksi syy siihen, miksi asuntomarkkina mataa.

Bergqvist: Yritysten tulevaisuudenusko luo uusia työpaikkoja ja kasvua

Eduskunta kävi tiistaina keskustelun hallitukselle esitetystä välikysymyksestä, joka koski työttömyyskriisiä. Ryhmäpuheenvuorossaan kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist korosti, että tie ulos kriisistä kulkee parempien edellytysten kautta yritystoiminnalle ja investoinneille.

Suomessa syödään ruisleipää eniten maailmassa

Suomalaiset syövät ruisleipää noin 15 kiloa henkeä kohden vuodessa.

Ruisleipäpäivää vietetään Kalevalan päivänä 28. helmikuuta. Silloin juhlistetaan kotimaista ruisleipää, jota suomalaiset syövät enemmän kuin kukaan muu maailmassa.

Kolme neljästä huomattavasti ylipainoisesta ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa

Tuoreen selvityksen mukaan joka toinen suomalainen (56 %) kokee olevansa hieman tai huomattavasti ylipainoinen, ja valtaosa heistä ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa. Lähes 80 prosenttia ylipainoisista on harkinnut laihduttamista, mutta kaksi viidestä uskoo epäonnistuvansa pitkäjänteisen motivaation puuttumisen takia. Lihavuuslääkäri André Heikius muistuttaa, että lihavuus on krooninen, uusiutuva sairaus eikä oman ylipainon kanssa ei tarvitse puurtaa yksin.

Turkuun perustetaan startup-hubi – vetäjäksi Jussi Pyysalo

Jussi Pyysalo.

Turku panostaa entistä vahvemmin startup-yritysten syntyyn ja kansainväliseen kasvuun. Tutkimuksen kaupallistamista vauhdittavan Turku Startup Hubin vetäjäksi on nimetty kokenut kasvuyrittäjä Jussi Pyysalo . Yhteisötilaa suunnitellaan Turun yliopistonmäen kupeeseen.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tutustuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan työllisyystilanteeseen

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta vierailee Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 25.–26. helmikuuta. Valiokunta perehtyy vierailullaan alueen yrityksiin ja työllisyystilanteeseen.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys juhlii näyttelyllä

Suvi Riihiluoma on TLY:n puheenjohtaja.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi Turun pääkirjastossa on 3.–29. maaliskuuta esillä näyttely, joka vie aikamatkalle yhdistyksen toimintaan eri vuosikymmenillä.

Bussi törmäsi katuvalotolppaan Satakunnantiellä – poliisi kaipaa havaintoja

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina aamulla Turussa sattunutta liikenneonnettomuutta, jossa Fölin linja-auton epäillään törmänneen katuvalotolppaan Satakunnantiellä. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta.

Uuden hankkeen tavoitteena vähentää erityisesti nuorten huumekuolemia

Nuorten huumemyrkytyskuolemien määrä nousi vuonna 2023 Suomessa ennätyksellisen korkeaksi: noin kolmannes (91 henkilöä) 310 kuolleesta oli alle 25-vuotiaita. Naloksoni-nenäsumute on toimiva ensiapulääke opioideihin liittyvissä yliannostuksissa. Varhan juuri käynnistämässä Tiedä, toimi, pelasta -hankkeessa on tavoitteena laajentaa naloksonin jakelua sekä lisätä tietoisuutta yliannostuksen oireista sekä osaamista ensiavussa.

Priodiversity LIFE -hanke kunnostaa Lounais-Suomen luontoa

Purokunnostuksilla parannetaan taimenen lisääntymis- ja elinympäristöjä.

Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta on valittu luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita alueita, joille tullaan lähivuosina kohdentamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Työtä tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka toteuttajat hakevat nyt metsien, perinnebiotooppien, purojen ja soiden sekä muiden luontotyyppien kunnostuksesta kiinnostuneita maanomistajia mukaan.

Sofia Virta: Jos hallitus on tosissaan työllisyydestä, vuorotteluvapaa on palautettava

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää vuorotteluvapaajärjestelmän palauttamista osana ratkaisuja vakavaan työttömyystilanteeseen. Eduskunta äänestää keskiviikkona hallituksen luottamuksesta työllisyysvälikysymyksen yhteydessä.

The Timesin artikkeli hehkuttaa Turun saaristoa

Kuvakaappaus The Timesin artikkelista.

Saaristo on saanut merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä, kun The Times -lehti on julkaissut aluetta käsittelevän laajan, elämyksellisen matkailujutun. The Times on yksi Britannian vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, ja se tavoittaa miljoonayleisön.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.

Petri Seppinen jatkaa TPS:n valmennusryhmässä

TPS Salibandy on tehnyt jatkosopimuksen miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Petri Seppisen kanssa. Kyseessä on kauden 2026–27 kattava optiovuosi. Seuran mukaan Seppinen on muodostanut toimivan parivaljakon päävalmentaja Jere Jokisen kanssa. Ennen TPS:ää Seppinen on valmentanut Sveitsissä. Suomessa hän on valmentanut päävalmentajana muun muassa SBS Wirmoa ja SalBaa.

Turku Muay Thain ottelijoille kolme thainyrkkeilyn Suomen mestaruutta

Ommi Mingsupphakun (punaisissa) voitti Suomen mestaruuden sarjassaan kuudennen kerran.

Turku Muay Thain ottelijat voittivat viime viikonloppuna kolme Suomen mestaruutta thainyrkkeilyn SM-kisoissa Lahdessa. Tylyintä jälkeä teki kuudennen kerran SM-kultaa voittanut Ommi Mingsupphakun , joka tyrmäsi teknisesti semifinaalissa ensimmäisessä erässä ja lasketti finaalissa kolme kertaa lukua vastustajalleen.