Raision kaupungintalon Galleriassa esillä käsityötaitoa nukkevaatenäyttelyssä
Raision kaupungintalon Galleriassa on esillä Tatiana Myllärin Nukkemaailman muotitalo -näyttely 3.–30. maaliskuuta. Mylläri on kutonut nukenvaatteita pienestä pitäen. Harrastuksessa on ollut myös pidempiä taukoja, mutta hän on palannut sen pariin aina uudelleen.
– Varsinainen kipinä syttyi uudelleen, kun tyttärentyttärelleni ostettiin hieno espanjalainen nukke. Tyttö itse ei nukesta juuri innostunut, mutta itse ihastuin Paola Reina -nukkeen, ja kutomisinto roihahti jälleen. Sittemmin minulle on kertynyt useita eri mallisia ja kokoisia nukkeja eri maista, vaikka en varsinaisesti nukkeja keräilekään. Mukana on myös sellaisia nukkeja, joita ei Suomesta ole saatavilla, Mylläri kertoo tiedotteessa.
Myllärin harrastuksen pääpaino on näille nukeille vaatteiden ja asusteiden kutomisessa ja virkkaamisessa käyttäen monipuolisesti erilaisia tekniikoita. Aluksi hän työskenteli valmiiden ohjeiden mukaan, mutta nykyään hän toteuttaa yhä enemmän omia luomuksia.
Vaatetuksia on kertynyt jo niin runsaasti, että nyt on aika tuoda ne esille myös muille.
Nukeista on esillä myös lyhyitä kuvauksia, joiden avulla voi tutustua vaatteiden ohella erilaisiin nukkeihin ja niiden taustoihin. Mukana ovat muun muassa ranskalainen Corolle, espanjalaiset Mia ja Mini-Mia sekä amerikkalaiset Ruby Red ja Mini American Girl.
Gallerianäyttelyt ovat yleisölle maksuttomia.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















