Furuholm: Hallitus petti lupauksensa ja jätti nuoret miehet syrjäytymään

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) arvostelee Orpon hallitusta nuorten miesten unohtamisesta. Hallituksen leikkaukset toimeentulotuesta osuvat etenkin tulottomiin, yksinäisiin nuoriin miehiin.

Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että nuorten miesten syrjäytymiseen puututaan. Hallituksen tekemillä päätöksillä on Furuholmin mukaan päinvastainen vaikutus.

– Taas yksi lupaus, jota ei edistetä. Hallitus jätti nuoret miehet syrjäytymään, Furuholm toteaa.

Hallituksen tiukennukset toimeentulotuen perusosaan iskevät etenkin 49 000:een tulottomaan henkilöön. He ovat tyypillisesti nuoria, yksin asuvia miehiä. Suunnilleen saman verran on työssä käyviä toimeentulotuen saajia, joilta hallitus puolestaan vie ensi kuun alusta alkaen ansiotulovähennyksen.

– Orpon hallitus tekee toimeentulon ja tulevaisuuden näkymien kanssa kamppailevien suomalaisten nuorten miesten elämästä tarpeettoman vaikeaa keskellä työttömyyskriisiä, Furuholm sanoo.

Orpon hallituksen piittaamattomuus nuorten tilanteesta näkyy Furuholmin mielestä muun muassa koulutusleikkauksissa. Hallitus on leikannut 120 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta ja heikentänyt korkeakoulujen pysyvää rahoitusta.

Tutkija Harry Lunabba teki selvityksen poikien kohtaamista tasa-arvo-ongelmista. Sen mukaan varsinkin poikien osaamistaso on laskenut jatkuvasti 2000-luvulla. "Pojat on poikia" -ajattelu on käännettävä ymmärrykseksi heidän tilanteestaan, jotta oikeita toimia kyetään tekemään, lausuu Furuholm.

– Nuorten miesten ja poikien erityiset haasteet on otettava vihdoinkin vakavasti. Hallituksen eriarvoisuutta kasvattava politiikka kertoo kuitenkin ihan muuta ja vaikeuttaa tilanteen korjaamista, Furuholm sanoo.

Poikien ja miesten koulutustason ja työmarkkina-aseman heikkeneminen vaikeuttavat miesten mahdollisuuksiin elämässä. Muuttuviin odotuksiin ja epävarmuuteen ei ole helppoa sopeutua.

Vasemmistoliiton miespoliittisessa ohjelmassa ehdotetaan esimerkiksi aikuiskoulutustuen palauttamista. Työttömyysuhan alla oleville miehille olisi tarjottava varhaista tukea ja muuntokoulutusta uusiin tehtäviin. Samalla olisi huolehdittava TE-palveluiden riittävistä resursseista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Näköislehti

Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.