Lihavuus saattaa lisätä vakavien infektioiden riskiä

Yli 540 000 ihmistä käsittävä kansainvälinen tutkimus osoittaa, että lihavuudesta kärsivillä aikuisilla on 70 prosenttia suurempi riski joutua sairaalahoitoon tai menehtyä tartuntataudin seurauksena.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lihavuuden ja vakavien tartuntatautien välistä yhteyttä. Tutkijat havaitsivat, että lihavuus lisää merkittävästi riskiä joutua sairaalahoitoon tai menehtyä tavallisiin infektioihin, kuten influenssaan, Covid-19:ään, keuhkokuumeeseen, maha-suolistotulehdukseen tai virtsatieinfektioihin. Aikuisilla, jotka kärsivät sairaalloisesta lihavuudesta riski osoittautui kolminkertaiseksi.

– Korona-aikana havaittiin laajalti, että lihavuus oli yhteydessä todennäköisempään vaikeaan versioon taudista. Lähdimme tutkimaan, kuinka laajalti tämä yhteys toteutuu erityyppisten infektioiden osalta ja onko joitain taustatekijöitä, jotka vaikuttavat asiaan. Löydöksemme eivät liity yksinomaan tietyntyyppiseen taudinaiheuttajaan, vaan yhteys oli samankaltainen sekä bakteeri-, virus- lois- että sieni-infektioiden osalta, sanoo yksi artikkelin pääkirjoittajista, Solja Nyberg Helsingin yliopistosta ja Työterveyslaitoksesta tiedotteessa.

Poikkeuksina tartuntataudeista olivat HIV ja tuberkuloosi, joissa lihavuus ei näyttänyt lisäävän vakavaa tautiriskiä. Myöskään liitännäissairaudet, sosiaalinen asema tai elintavat kuten alkoholinkäyttö ja liikunta eivät vaikuttaneet lihavuuden aiheuttamaan suurempaan tautiriskiin.

Osallistujien painoindeksi määritettiin tutkimuksen lähtötilanteessa, ja heitä seurattiin keskimäärin 13–14 vuoden ajan. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöillä, joilla on lihavuutta, eli joiden painoindeksi oli 30 kg/m² tai yli, oli 70 prosenttia suurempi riski joutua sairaalahoitoon tai menehtyä mihin tahansa infektiotautiin verrattuna normaalipainoisiin henkilöihin, joiden painoindeksi oli välillä 18,5–24,9. Riski kasvoi tasaisesti painon lisääntyessä. Henkilöillä, joilla on sairaalloista lihavuutta, eli joiden painoindeksi oli 40 kg/m² tai yli, riski oli kolminkertainen verrattuna normaalipainoisiin henkilöihin.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että painon muutoksella on vaikutus riskiin saada vakava tartuntatauti. Lihavuudesta ylipainoiseksi tai normaalipainoiseksi laihtuneet henkilöt saivat 20 prosenttia vähemmän vakavia infektioita kuin ne, jotka pysyivät lihavina. Sen sijaan ylipainoiset henkilöt, jotka lihoivat lisää, sairastuivat 30 prosenttia useammin kuin painonsa säilyttäneet ylipainoiset.

– Lihavuus tunnetaan hyvin riskitekijänä diabetekselle ja muille kroonisille sairauksille. Nyt havaitut yhteydet viittaavat siihen, että myös vakavat tartuntataudit kannattaa lisätä samaan listaan, sanoo tutkimuksen johtaja Mika Kivimäki, Helsingin yliopisto ja University College London.

– Lihavuus näyttäisi heikentävän immuunijärjestelmän kykyä selviytyä infektioista, mikä lisää riskiä sairastua niiden vakavampiin muotoihin, Kivimäki tarkentaa.

Kivimäen mukaan myös painonhallintalääkkeiden kokeista saatu näyttö tukee ajatusta yhteydestä immuunijärjestelmään, sillä lihavuuden vähentäminen näyttää pienentävän vakavien infektioiden riskiä muiden terveyshyötyjen ohella. Hänen mukaansa tästä huolimatta tarvitaan lisää tutkimusta näiden yhteyksien taustalla olevien mekanismien vahvistamiseksi.

Lihavuuden arvioidaan liittyneen joka kymmenenteen infektiotautikuolemaan globaalisti

Tutkimus perustui laajaan suomalaiseen ja brittiläiseen aineistoon, jossa osallistujia seurattiin kansallisten rekistereiden kautta. Lisäksi tutkijat käyttivät infektiotautikuolleisuustietoja Global Burden of Diseases (GBD) -tutkimuksesta arvioidakseen lihavuuden vaikutusta infektiotautikuolemiin eri maissa, alueilla ja maailmanlaajuisesti. Analyysi ehdottaa, että 0,6 miljoonaa 5,4 miljoonasta (11 prosenttia eli yksi kymmenestä) infektiotautikuolemasta maailmanlaajuisesti liittyi lihavuuteen vuonna 2023.

Pohjoismaissa lihavuuteen liittyvien infektiokuolemien osuus kaikista infektiokuolemista arvioidaan olevan: Suomi 19 prosenttia, Ruotsi 13 prosenttia, Norja 11 prosenttia ja Tanska 12 prosenttia.

Vuonna 2023 Yhdysvalloissa osuus oli korkein korkeiden tulotason maiden joukossa 26 prosenttia.

Tutkijat korostavat, että lihavuudesta kärsivien aikuisten on erityisen tärkeää pitää rokotuksensa ajan tasalla ja hyödyntää riskiryhmille kuuluvat tehosterokotteet.

Tutkimukseen liittyy rajoituksia, sillä tutkimus perustui havainnointiaineistoon eikä voi vahvistaa syy-seuraus yhteyttä havaintojen välillä. Lisäksi Suomessa seurattu tutkimusjoukko ja UK Biobank eivät edusta yleisväestöä, joten tulosten yleistettävyyttä tulee tarkastella varovaisesti.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Wellcome Trust ja Medical Research Council.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Valokuvateos Ballet on yksi näyttelyssä nähtävistä töistä.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.