Taiteen talon tapahtumissa yli 105 000 kävijää viime vuonna
Taiteen talolla toteutettiin viime vuoden aikana yhteensä 2 150 tapahtumaa, joissa vieraili yhteensä 105 220 kävijää. Tapahtumien lukumäärä kasvoi vuodesta 2024 noin kolmanneksella ja kävijämäärät noin 44 prosenttia. Muutokseen vaikutti erityisesti gallerioiden ja elokuvateatterin kokovuotinen toiminta. Suurin osa tapahtumista oli maksuttomia.
Tapahtuma- ja kävijämäärät jakautuivat aiempaa tasaisemmin koko vuodelle gallerioiden ja elokuvateatterin myötä. Kesäkauden merkitys on kuitenkin edelleen suuri, sillä kävijöistä noin 40 prosenttia kertyi kesä-, heinä-, elokuun aikana.
– Taiteen talo on vajaassa neljässä vuodessa kasvanut ainutlaatuiseksi kulttuurin ja luovan alan keskukseksi, jossa tapahtuu päivittäin kiinnostavia asioita. Kasvanut tapahtuma-, kävijä- ja palveluiden määrä osoittavat kaupunkilaisten ottaneen Taiteen talon omakseen. Me taiteentalolaiset teemme työtä sen hyväksi, että näin on myös jatkossa ja että syitä vierailla Taiteen talolla on tulevaisuudessa vieläkin enemmän, iloitsee Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkala tiedotteessa.
Lisääntyneen tapahtumatoiminnan rinnalla Taiteen talolle syntyi vuoden aikana runsaasti uusia palveluita. Keväällä Luostarin Välikadulle avattiin ravintola-alue Taiteen talon Makasiinit ja syksyllä ravintola Pegasus Taiteen talo, jotka ovat tuoneet alueelle suuren asiakasmäärän, mikä ei näy kävijätilastoissa. Taiteen talolle avattiin asiakkaille avoimia taidetyöpisteitä muun muassa keramiikkapaja (Clayroom Oy) ja pimiö (Valokuvakeskus Peri). Taiteen talon toimijaverkostoon liittyi myös suuri joukko uusia vuokralaisia.
– Taiteen talo alkaa olla paikka, minne ihmiset löytävät uudelleen ja uudelleen. On ollut myös hienoa huomata kuinka yhteisön sisällä yhteistyöt lisääntyvät ja eri toimijoiden yleisöt kohtaavat. Innolla odotan millaisia toimijoita vuosi 2026 yhteisöömme tuo, toteaa Taiteen talon tuotanto- ja viestintäpäällikkö Anna-Maija Vaimala.
Toimintavuoden isoihin muutoksiin lukeutui myös Turun kaupunginhallituksen huhtikuinen päätös laajentaa Taiteen talon operointivastuuta ja konseptia koskemaan jatkossa myös Brinkkalan taloa, Brinkkalan piharakennusta, vanhaa raatihuonetta ja Brinkkalan pihaa. Uusia toimijoita vapaana oleviin ja vapautuviin tiloihin pyritään löytämään jo kevään aikana.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















