Saaristoliikenteessä alhaisen meriveden ja jäätilanteen aiheuttamia ongelmia
Merivesi on tällä hetkellä poikkeuksellisen matalalla ja se aiheuttaa ongelmia sekä maantielauttaliikenteelle että yhteysalusliikenteelle. Mikäli vedenkorkeus laskee entisestään, tilanne vaikeutuu entisestään. Myös kireä jäätilanne vaikeuttaa yhteysalusliikennettä osalla reiteistä. Kaikilla reiteillä ja lauttapaikoilla liikennöidään, mutta liikenteessä voi olla muutoksia tai häiriöitä.
Maantielauttaliikenteessä poikkeuksellisen matala merivesi aiheuttaa vedenpinnan ja maantien välillä suuren korkeuseron ja se vaikeuttaa lautalle ja sieltä pois ajamista. Lossin ja kalturin (ajosillakkeen) sekä kalturin ja maantien väliin syntyy kulma, joka autoilijan tulee huomioida erityisesti, jos ajoneuvossa on matala maavara tai pitkä etu-/takaylitys. Autoilijoita kehotetaan suureen varovaisuuteen lautalle ajaessa ja sieltä poistuessa. Varoitus on voimassa toistaiseksi kaikilla merialueen lauttapaikoilla Vaasan seudulta alaspäin.
Skagenin ja Pellingin lauttapaikoilla on jouduttu asettamaan painorajoituksia liikenteelle alhaisen meriveden vuoksi. Painorajoitukset ovat voimassa toistaiseksi. Pellingin lauttapaikalla lossin kantavuus on 44 tonnia ja yksittäisen auton paino on 25 tonnia. Skagenin lauttapaikalla on voimassa 44 tonnin painorajoitus ajoneuvoille.
Mikäli meriveden korkeus laskee entisestään, Palvan ja Högsåran lauttapaikoilla joudutaan rajoittamaan lauttaliikennettä ja Parainen–Nauvolauttapaikalla voidaan joutua siirtymään liikennöimään pelkästään varalautalla. Jos Parainen–Nauvo-väliä joudutaan liikennöimään varalautalla, lauttapaikan välityskyky laskee merkittävästi ja liikenne ruuhkautuu. Elinvoimakeskus tiedottaa etukäteen, mikäli tällaiseen tilanteeseen joudutaan. Tarvittaessa elinvoimakeskus ryhtyy järjestelemään lauttaliikenteen kapasiteettia tarpeiden mukaan. Käytännössä voitaisiin joutua siirtämään lauttoja lauttapaikkojen välillä.
Yhteysalusliikenteessä ongelmia aiheutuu sekä poikkeuksellisen matalasta vedestä että kireästä jäätilanteesta. Matala merivedenkorkeus aiheuttaa ongelmia sekä Saaristomerellä että Suomenlahdella sellaisilla väylillä ja satamissa, missä on muutoinkin vähän liikkumavaraa. Ongelmallisimpia liikennöintikohteita tällä hetkellä ovat Jurmon, Kuutsalon, Kaunissaaren ja Tunnhamnin saaret. Liikennettä hoidetaan poikkeusjärjestelyin tai palveluntuottaja etsii ratkaisuja liikenteen järjestämiseksi. Tilanteet muuttuvat nopeasti, joten ajantasaisen tiedon liikennöinnistä saa palveluntuottajien verkkosivuilta.
Pitkään jatkuneet kovat pakkaset ilman lumisadetta ovat nopeuttaneet jäänmuodostusta. kireä jäätilanne tekee liikenteen paikoittain haastavaksi ja normaalia hitaammaksi. Useilla reitillä on jo jouduttu siirtymään ilmatyynyaluksella liikennöintiin. Mahdollisuuksien mukaan osaan reitin saarista liikennöidään edelleen yhteysaluksella. Tilanteet muuttuvat nopeasti jäätilanteen kehittymisen mukaan, joten liikennöintiaikataulut ja reitit kannattaa tarkistaa etukäteen palveluntuottajien verkkosivuilta. Ilmatyynyaluksilla kuljetaan poikkeusaikatauluilla.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















