Susihavainnot yleistyneet sydäntalvella erityisesti Liedon aseman suunnalla
Varsinais-Suomessa sudet ovat aiheuttaneet keskiviikkoa muutamia poliisitehtäviä. Susiin liittyviä hätäkeskusilmoituksia on vuoden alusta alkaen tullut Varsinais-Suomen alueella 40.
Liedossa annettiin aamupäivällä poliisin karkotusmääräys sudelle, joka havaittiin noin sadan metrin päässä oppilaitoksen pihasta. Susihavainnot ovat sydäntalvella yleistyneet erityisesti Liedon aseman suunnalla, jossa petoyhdyshenkilöt ovat kirjanneet ihmisten ilmoille tulleista susista parisenkymmentä näköhavaintoa.
Laitilasta tulleen ilmoituksen mukaan kolmen suden ryhmä oli tuijotellut asutun talon pihaa joidenkin kymmenien metrien päästä, mutta poistunut sitten metsään.
Susi jäi auton yliajamaksi Mynämäellä Porintiellä. Mynämäen riistanhoitoyhdistyksen SRVA- toimijat jäljestivät ja lopettivat loukkaantuneen eläimen. Suden ruho toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.
Susikanta on kasvanut ja levittäytynyt laajemmalle alueelle. Niiden reviirit ovat saattaneet pienentyä, ja nuoret yksilöt ovat lähteneet etsimään omia alueitaan.
Suurinta osaa petohavainnoista yhdistää sellainen seikka, että havainnot on tehty pitkälti harvasti rakennetussa ympäristössä, ja lähellä petoeläinten luontaista elinympäristöä.
Mikäli pentueet ovat syntyneet ihmisasutusten, tieverkon tai maatalouden tai laidunalueiden tuntumaan, eivät nuoret ja reviiriään etsivät yksilöt välttämättä tiedä muusta.
Erityisesti Varsinais-Suomessa pedoille riittää myös saaliseläimiä. Tämähän näkyy myös päivittäisten peura- ja kauriskolareiden määrässä.
Poliisi seuraa tilannetta yhteistyössä riistahallinnon ja riistanhoitoyhdistyksten kanssa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















