Kaupunkiympäristölautakunta lähdössä opintomatkalle Tallinnaan
Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunkiympäristölautakunta oikeutetaan tekemään opintomatka Tallinnaan 21.–22. toukokuuta.
Matkan tavoitteena on opastetusti tutustua oheisen alustavan ohjelman mukaisiin kohteisiin sekä tavata paikallisia toimijoita Tallinnassa. Matkan tarkoituksena on tutustua Tallinnassa Noblessnerin, Telliskiven ja Rotermanin alueisiin. Erityisenä teemana on toiminnallisesti monipuoliset vahvan imagon ja identiteetin omaavat aluekehityshankkeet.
Matkalle osallistuvat apulaispormestarin johdolla kaupunkiympäristölautakunnan varsinaiset jäsenet. Lautakunnan kokouksiin osallistuvista virkamiehistä matkalle osallistuvat kaupunkisuunnittelujohtaja, kaupunginsihteeri, kaupunkikehitysjohtaja, asunto- ja kehittämisjohtaja, kaavoituspäällikkö, asemakaavapäällikkö sekä hankekehityspäällikkö, joka toimii matkanjärjestäjänä. Yhteensä matkalle lähtee 20 henkilöä. Lautakuntien varajäsen voi osallistua, mikäli varsinainen jäsen on estynyt.
Matkan arvioidut kustannukset ovat noin 18 000 euroa. Kustannukset maksetaan palvelukokonaisuuden määrärahoista. Kaupunginhallitus päättää toimielinten ulkomaisista matkoista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















