Arvonlisäveroa kertyi liki viisi prosenttia aiempaa enemmän verokannan nousun vuoksi

Verotulojen reaalinen eli inflaation huomioiva määrä on pysytellyt samalla tasolla vuodesta 2019. Verohallinto keräsi viime vuonna yhteensä 83,8 miljardia euroa veroja, mikä on noin 2,1 miljardia euroa (+2,6 %) enemmän kuin vuonna 2024. Verotulot kasvoivat erityisesti arvonlisäverossa sekä henkilöasiakkaiden tuloverossa, molemmissa miljardi euroa.

Vuoden takaisiin odotuksiin nähden verotulojen kasvu jäi kuitenkin vaatimattomaksi, koska talous ei lähtenyt kasvuun odotusten mukaisesti.

Vuodesta 2019 vuoteen 2025 Verohallinnon kokonaisverokertymä kasvoi yhteensä 13,8 miljardia euroa (noin +19 %), eli saman verran kuin inflaatio oli samaisena ajanjaksona.

– Vaikka verotulot nimellisesti kasvoivat selvästi 2019–25, reaalisesti eli inflaatio huomioiden verotulojen määrä pysytteli samalla tasolla, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta tiedotteessa.

Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi vuonna 2025 yhteensä 39 miljardia euroa, mikä oli miljardin (+2,6 %) enemmän kuin vuonna 2024. Euromääräisesti eniten henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi palkoista, eläkkeistä ja veronalaisista etuuksista tehtävistä ennakonpidätyksistä, yhteensä 36,8 miljardia euroa (+2,7 %).

– Palkkasumma kasvoi vuonna 2025 noin 2,2 prosenttia, mikä on hieman edellisvuotta vähemmän. Palkansaajien lukumäärä on vähentynyt sekä 2024 että 2025 työttömyyden kasvun vuoksi, mutta palkkasumma nousi silti palkankorotusten vuoksi, Luokkanen sanoo.

Vuosina 2021–2023 palkkasumma kasvoi vuosittain noin 5–6 prosenttia paremman työllisyyskehityksen ansiosta.

Eläketulojen määrä nousi vuonna 2025 noin 2,1 prosenttia. Vuosina 2023 ja 2024 eläketulot kasvoivat 6–8 prosenttia vuodessa korkean inflaation vuoksi eläkkeisiin tehtyjen indeksikorotusten takia.

Maksettujen työttömyysetuuksien määrä laski vuonna 2025.

– Tämä johtui työttömyysetuuksiin tehdyistä leikkauksista, kuten ansiopäivärahojen porrastuksista ja lapsikorotuksen poistamisesta. Työttömyysetuuksien saajia oli vuonna 2025 kuukausittain keskimäärin 12 000 (+3,8 %) enemmän kuin vuonna 2024, Luokkanen sanoo.

Arvonlisäveroa kertyi viime vuonna yhteensä 22,4 miljardia, joka oli miljardi euroa (+4,8 %) enemmän kuin vuonna 2024. Vuosina 2024 ja 2023 alv-kertymä kasvoi vain niukasti.

Luokkasen mukaan nousu selittyi pääosin alv-kantamuutoksilla, erityisesti yleisen arvonlisäverokannan nousulla 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Lisäksi suurin osa kymmenen prosentin verokantaan kuuluneista tavaroista ja palveluista siirtyi 14 prosentin verokantaan.

Kulutuksessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna, hän sanoo.

Yhteisöveroa kertyi vuonna 2025 noin 7,1 miljardia, mikä on 60 miljoonaa (-0,8 %) vähemmän kuin vuonna 2024. Vuonna 2025 ennakkoverojen määrä nousi vuotta aiemmasta, mutta laskua tuli aiempien verovuosien veroista.

– Ennakkoverojen tasosta ei kuitenkaan voi vetää varmoja johtopäätöksiä lopullisesta yhteisöveron määrästä. Se, miten hyvin ennakkoverot vastaavat lopullisen yhteisöveron määrää voi vaihdella paljon eri vuosien välillä. Verovuoden 2025 yhteisöverotus valmistuu lokakuun 2026 lopussa, sanoo Luokkanen.

Varainsiirtoverosta kertyi kaikkiaan 646 miljoonaa euroa, mikä on 71 miljoonaa (+12,4 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Varainsiirtoverosta kertyvien verojen määrä on pitkän aikavälin vertailussa kuitenkin edelleen hyvin matalalla hiljaisen asuntokaupan vuoksi, vaikka viime vuonna veroa kertyikin hieman vuosia 2023 ja 2024 enemmän, Luokkanen sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.