Pohjolan lääketieteen palkinto Pentti Huoviselle

Pentti Huovinen. Pentti Huovinen. Kuva: Lennart Holmberg

Suomen Lääketieteen Säätiö myöntää kaksi merkittävää palkintoa ansioituneille lääkäritutkijoille. Perinteikkään Pohjolan lääketieteen palkinnon saa turkulainen bakteeriopin professori ja kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovinen, joka on tehnyt uraauurtavan elämäntyön antibioottiresistenssin ja suoliston mikrobiston tutkijana. Palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa.

– Professori Huovisen panos lääketieteen edistämiseen on ollut huomattava. Hän on kartuttanut ymmärrystä bakteerien roolista ihmisen hyvinvoinnissa jo useiden vuosikymmenten ajan ja tehnyt korkeatasoista tutkimusta antibioottiresistenssistä, joka on nykyisin yksi maailman suurimmista terveysuhkista. Lisäksi hänet tunnetaan ahkerana tieteen kansantajuistajana, toteaa palkintovaliokunnan ja Suomen Lääketieteen Säätiön puheenjohtaja Katriina Aalto-Setälä tiedotteessa.

Huovinen kertoo, että elämäntyöpalkinnon vastaanottaminen on hänelle suuri kunnia.

– Kuluneiden 20–30 vuoden aikana antibioottien käyttö on Suomessa laskenut 40 prosenttia. Bakteerien resistenssitilanne on THL:n mukaan muihin Euroopan maihin verrattuna erinomaisen hyvä, vastoin 1990-luvun pelkoja. Olen ollut etuoikeutettu saadessani tehdä työtä bakteerien resistenssiä kartoittavassa kansallisessa FiRe-laboratorioverkostossa sekä antibioottien rationaalista käyttöä edistäneessä MIKSTRA-ohjelmassa. Palkinto kuuluu ilman muuta myös suomalaisille lääkäreille ja potilaille. Ilman lääkäreiden vastuullista työtä ja potilaiden positiivista asennetta emme olisi onnistuneet, hän toteaa.

Huovinen (s. 1956) on julkaissut yli 400 tieteellistä artikkelia, joihin on viitattu yli 12 000 kertaa, sekä ohjannut 20 väitöskirjaa. Hän kiinnostui antibioottiresistenssistä jo 1970-luvulla, jolloin ilmiö ei ollut vielä suuren mielenkiinnon kohteena. Nykyisin Maailman terveysjärjestö arvioi sen aiheuttavan suoraan tai välillisesti miljoonia kuolemia vuosittain.

Huovinen on tarkastellut oman tutkimusryhmänsä kanssa antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien leviämistä ja toimintamekanismeja sekä suolistomikrobien yhteyksiä eri sairauksiin. Uransa aikana hän on tehnyt tutkimusta muun muassa Turun yliopistossa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella sekä Harvard Medical Schoolissa.

– Minulla on ollut ilo tehdä tutkimustyötä innostuneiden ja aiheeseensa sitoutuneiden nuorten tutkijoiden kanssa. He ovat myöhemmin jatkaneet tutkimusta eri lääketieteen erikoisaloilla, terveydenhuollossa ja jopa kulttuurin saralla. Mikrobit ovat merkityksellisiä kaikkialla, Huovinen sanoo.

Hänen työnsä on huomioitu myös kansainvälisesti: Huovinen on saanut ensimmäisenä pohjoismaalaisena arvostetun Award of Excellence -palkinnon, jonka myöntää Euroopan kliinisen mikrobiologian ja infektiotautien yhdistys. Lisäksi hän on popularisoinut tiedettä kirjoittamalla esimerkiksi aikuisille ja lapsille tietokirjoja bakteereista.

Tammikuussa jaetaan ensimmäistä kertaa myös 10 000 euron arvoinen Pohjolan lääketieteen innovaatiopalkinto. Sen saa Itä-Suomen yliopiston professori, ylilääkäri Aarno Dietz. Hän kehittää tiiminsä kanssa digitaalista palvelualustaa (TrueHear), jolla kuka tahansa voi mitata kuulonsa itse arkielämää muistuttavissa tilanteissa – selvittää esimerkiksi, miten hyvin pystyy keskustelemaan kahvilan hälinässä.

– Mielestäni palkinto kertoo siitä, että kuulon merkitys ihmisen arjessa ymmärretään yhä paremmin. Kuulo vaikuttaa vuorovaikutukseen ja osallisuuteen, mutta sen ongelmat jäävät usein liian vähälle huomiolle. On hienoa, että aihe nostetaan tällä tavalla esille, Dietz kertoo.

Kuuloviat yleistyvät ja aiheuttavat isoja kustannuksia: esimerkiksi Suomessa yli 800 000 ihmistä kärsii jonkinasteisesta kuulonalenemasta. TrueHear-innovaation tavoitteena on parantaa kuulovikojen diagnosointia, seulontaa ja hoitoa sekä tuottaa säästöjä terveydenhuoltoon. Innovaatio yhdistää itsepalvelumittauksen realistisiin äänimaisemiin. Samalla se mahdollistaa yksilöllisen kuntoutuksen ja siitä koituvien hyötyjen arvioinnin – esimerkiksi kuulokojeen säätöjä on helppo optimoida. Alusta on jo pilottikäytössä Pohjois-Savon hyvinvointialueella, ja sitä voidaan soveltaa myös kansainvälisesti.

– Kuulonaleneman vaikutukset eivät rajoitu vain kuulemiseen, vaan ne heijastuvat laajasti toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tutkimuksissa on myös havaittu yhteys hoitamattoman kuulonaleneman ja muistisairauksien riskin välillä. Siksi kuulonkuntoutusta on tärkeää uudistaa niin, että ongelmat tunnistetaan aiemmin ja kuntoutus vastaa paremmin arjen todellisia haasteita. Ratkaisumme mahdollistaa tämän ilman, että terveydenhuolto kuormittuu entisestään, Dietz sanoo.

Innovaatiopalkinnosta kilpaili kolme finalistia, jotka Suomen Lääketieteen Säätiön palkintoraati valitsi ehdokkaiden joukosta syksyllä. Lopullisen päätöksen tunnustuksen saajasta teki maailman johtaviin terveysteknologian valmistajiin kuuluvan Planmecan perustaja ja toimitusjohtaja Heikki Kyöstilä.

– Professori Dietzin ja hänen tiiminsä kehittämällä TrueHear-innovaatiolla on potentiaalia todella laajaan vaikuttavuuteen. Innovaatiosta hyötyvät sekä potilaat että koko terveydenhuoltojärjestelmä, kun resursseja vapautuu muihin tarpeellisiin töihin. Tämänkaltaiset teknologiset ratkaisut ovat osa tulevaisuuden terveydenhuoltoa, Kyöstilä toteaa.

Palkinnonsaajat luennoivat Lääkäripäivillä

Kummankin palkinnon mahdollistaa säätiön alla toimiva Pohjolan ja Suomi-yhtiöiden rahasto, joka perustuu 1980-luvulla tehtyyn lahjoitukseen. Vuosien varrella elämäntyöpalkinnon on saanut jo 47 lääkäriä. Uusi innovaatiopalkinto puolestaan kannustaa tutkijoita rohkeaan ajatteluun potilaiden ja terveydenhuollon parhaaksi.

– Tutkitun tiedon tuominen koko yhteiskunnan hyödyksi on tärkeää. Kumpikin palkinnonsaajista on tehnyt sitä erittäin ansiokkaasti – professori Huovinen esimerkiksi avaamalla bakteerien roolia lääketieteessä, antibioottiresistenssin torjunnassa ja terveyden ylläpidossa suurelle yleisölle, ja professori Dietz hyödyntämällä osaamistaan kuulonkuntoutuksen kehittämiseksi. On ilo palkita heidän poikkeuksellinen työnsä lääketieteen eteen, toteaa Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtaja Vesa Aho.

Palkinnot jaetaan keskiviikkona 21. tammikuuta Helsingin Lääkäripäivien avajaisissa. Seuraavana päivänä Huovinen ja Dietz pitävät palkintoluentonsa Messukeskuksen Areenalavalla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pohjoistuuli sai kurjet liikkeelle

Pohjoiseen kääntynyt tuuli sai kurjet ja monet muut linnut liikkeelle. Tällä viikolla taivaalla on riittänyt katsottavaa.

Pentti Viherluoto -laulukilpailussa kisataan lokakuussa viidettä kertaa

Pentti Viherluoto -laulukilpailu järjestetään tänä syksynä viidennen kerran. Kilpailu käydään lauantaina 10. lokakuuta Raision Martinsalissa.

Luonnon taikaa taidenäyttelyssä Naantalin pääkirjastossa

Taiteilija ja luontokuvaaja Michelle Koskisen töihin voi tutustua lokakuussa Naantalin pääkirjastossa. Luonnon taikaa -näyttely aukeaa 2. lokakuuta ja on auki 29. lokakuuta saakka Naantalin pääkirjaston toisessa kerroksessa. Näyttely koostuu valokuvien lisäksi maalauksista.

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.