Suomi irti Ottawan sopimuksesta
Suomen irtisanoutuminen Ottawan jalkaväkimiinasopimuksesta tuli voimaan 10. tammikuuta. Puolustusvoimat aloittaa toimenpiteet jalkaväkimiinojen hankkimiseksi ja kouluttamiseksi. Jalkaväkimiinojen koulutus aloitetaan sotilashenkilöstölle alkuvuodesta 2026 ja varusmiehille tammikuun 2026 saapumiserästä alkaen.
Ensi vaiheessa jalkaväkimiinana käytettävät ja koulutettavat välineet ovat Puolustusvoimilla jo olemassaolevaa materiaalia. Uusia jalkaväkimiinoja on tarkoitus kehittää yhteistoiminnassa kotimaisen puolustusteollisuuden kanssa ja tavoitteena on myös valmistaa ne Suomessa. Keskustelut kotimaisen teollisuuden kanssa aloitetaan alkuvuoden aikana. Puolustusvoimat seuraa myös jalkaväkimiinojen kehitystä ja mahdollista tarjontaa ulkomailta.
Ensimmäiset uudet miinat ja niiden harjoitusvälineet on tarkoitus saada käyttöön vuoden 2027 aikana, minkä jälkeen jalkaväkimiinojen koulutuskäyttö vakiintuu normaaliksi osaksi asevelvollisten koulutusta.
Ottawan sopimus on kansainvälinen yleissopimus, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, kuljettamisen sekä varastoinnin. Sopimuksessa on mukana yli 160 valtiota ja sen tarkoituksena on suojata siviiliväestöä konfliktialueilla. Suomi liittyi virallisesti sopimukseen vuonna 2012.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















