Raision Ohjaamossa autetaan alle kolmekymppisiä luovimaan elämän karikoissa
Nuorisokeskus Nopan tiloissa Raisiossa alkaa maksuton Ohjaamopalvelu alle 30-vuotiaille nuorille. Raision kaupungin nuorisopalvelujen alaisuudessa toimivasta Ohjaamosta saa tukea arjen hallintaan, opiskeluun, työllistymiseen ja hyvinvointiin. Ohjaamon neuvontapalvelut ovat käytössä noin pari päivää viikossa.
– Viikoittain järjestämme monipuolista toimintaa laajalla skaalalla, kuten esimerkiksi liikuntaneuvontaa, vinkkejä terveelliseen ruokavalioon sekä työnhakuopastusta. Kaikista aikatauluista saa tietoa Raision Ohjaamon nettisivuilta, kertoo Raision nuorisotyön koordinaattori Suvi Valtonen.
Valtakunnallisten linjausten myötä Raisiossa nuorten työpajatoiminta päättyi vuoden 2025 lopussa. Tämän myötä nuorille aikuisille suunnattujen palvelujen tarve on vahvistunut.
– Hyvillä mielin otetaan vastaan Ohjaamopalvelu Raisioon, sillä se lisää ja täydentää nuorten palvelutarjontaa. Ohjaamossa nuoret saavat tukea, ja tarvittaessa voimme ohjata heitä sitä kautta muihin heidän tarvitsemiin palveluihin, Valtonen kertoo.
Ohjaamo on KEHA-keskuksen tukema ja kehittämä kokonaisuus, joka on käytössä jo useassa kunnassa eri puolilla Suomea.
Valtosen mukaan Ohjaamossa jatketaan nuorisotyön kulmalla, eli nuoret kohdataan yksilöinä ja huomioiden jokaisen omat tarpeet. Ohjaamosta nuoret voivat hakea apua matalalla kynnyksellä nuorten ihan tavallisessa elämässä havaittuihin, mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
– Missiona on, että tämä tukee nuoria elämään hyvää elämää Raisiossa. Ohjaamosta voi hakea neuvoa esimerkiksi, jos nuorella on opiskelusuunnitelmat hukassa tai tarvitsee apua työnhakuun tai hän kaipaa vinkkejä ihan perusarjen hallintaan, Valtonen sanoo.
Raision Ohjaamossa huomioidaan myös monikulttuuriset nuoret.
– Tämä tukee jo Raision kaupungin suunnitelmaa siitä, että meille on helppoa kotoutua, joten panostamme myös monikulttuurisuuden huomioimiseen palveluissamme, Valtonen sanoo.
Valtonen toivoo, että Raision Ohjaamo pääsee verkostoitumaan hyvin muiden nuorten kanssa töitä tekevien tahojen kanssa. Tarkoitus on tuoda nuorten palveluja tutummaksi ja luoda verkostoa, jotta nuoret pääsevät palvelujen pariin entistä helpommin.
– Toivottavasti saamme koottua kaikki paikalliset ja alueen palvelut nuorten hyväksi. Teemme varmasti yhteistyötä muiden työllisyysalueen yhteistyökuntien eli Naantalin, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten ja Ruskon kanssa. Ideana on, että kaikki palvelut tuodaan lähemmäs, jotta esimerkiksi mynämäkeläinen nuori voi tavata etsivää nuorisotyöntekijää Raisiossa.
Marianne Rovio



















