Koulukadun päiväkoti muuttaa Herttuankulmaan torstaina – lasten ruokahuolto järjestyi ennätysajassa
Koulukadun päiväkotia ei voi ilkivallan vuoksi enää käyttää. Lapset muuttavat Herttuankulman päiväkotiin jo torstaina, jolloin ruokahuolto on saatu järjestymään.
Päiväkodin muutto Herttuankulmaan on aikaistunut. Syynä on päiväkodissa viikonlopun aikana tehty ilkivalta.
Kaarea saa järjestettyä lapsille ruuat torstaista alkaen. Torstain ja perjantain ruokalistaan voi tulla muutoksia. Ruuat tuodaan laatikoissa ja jaetaan ryhmiin. Lapset syövät ryhmätiloissa kyseiset päivät ja käyttävät kertakäyttöastioita. Maanantaista alkaen Kaarea saa keittiön toimimaan normaalisti.
– Ruokahuollon nopean turvaamisen ansiosta pääsemme ottamaan lapsia vastaan Herttuankulman päiväkodin tiloissa jo samana päivänä, kertoo Koulukadun päiväkodinjohtaja Monika Toljander tiedotteessa.
Johtava terveystarkastaja Jaana Annunen ei näe estettä muuton aikaistamiseen. Tilapalvelut on huolehtinut tilojen tehostetusta ilmanvaihdosta.
Päiväkodin toiminnan aloittamiseksi on saatu kaikki tarvittavat viranomaisluvat.
Alun perin päiväkodin oli tarkoitus muuttaa 2. helmikuuta osoitteeseen Kristina Stenbockin katu 7.
– Olemme selvinneet alkuviikon kotihoidon ja varahoitopaikkojen avulla. Päivistä, jolloin perheet ovat pystyneet järjestämän lastensa hoidon itse, saa päiväkohtaisia alennuksia, Toljander toteaa.
Asiasta on tiedotettu huoltajia ja henkilökuntaa eVakan kautta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















