Tykin suusta: Muistoja Pate Mustajärvestä
– Minulle mieleen jäivät erityisesti miehekkäät laulut, joissa oli vahva sanoma. Hänellä oli karski ote, mutta mukana oli myös tunnetta. Hän oli erittäin herkkä mies. Hänen muistonsa elää ennen kaikkea lauluissa. On aika pysäyttävää ajatella, miten tuon mittaluokan persoonan perintö jää elämään musiikin kautta, sanoo Mikko Nenonen, 43.
– Kuuma kesä soi silloin, kun itse olin pääsemässä armeijasta siviiliin. Se kappale on jäänyt vahvasti mieleen. Toinen mieleenpainunut kappale on Kersantti Karoliina. Mustajärvi oli karismaattinen, todellinen rokkikukko. Mediassa esillä olleet retkahdukset olivat uran surullisempia vaiheita, mutta päällimmäinen muistoni hänestä on silti suomalaisen rockin kuningas, kertoo Jari Vienonen, 60.
Kurt Hedborg


















