Syksy poikkeuksellisen lämmin osassa maata

Syksy oli mittaushistorian toiseksi lämpimin useilla Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilla. Marraskuussa Suomi jakautui sään osalta kahteen: Lapissa oli kylmää, muualla maassa lauhaa.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syksy eli syys–marraskuu oli Lappia lukuun ottamatta harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. Usealla havaintoasemalla syksy oli mittaushistorian toiseksi lämpimin. Näin kävi esimerkiksi Jokioisilla ja Kuopion Maaningalla, joista on lähes sata vuotta pitkät havaintohistoriat. Utössä oltiin 140 vuoden aineistossa kolmannella sijalla.

Syksyn keskilämpötila vaihteli Käsivarren Lapin noin nollasta asteesta etelärannikon noin kymmeneen plusasteeseen. Keskilämpötilan poikkeama vertailukauden 1991–2020 keskiarvoon oli Lapissa noin puolitoista astetta, muualla pääosin yli kaksi astetta. Syksyn ylin lämpötila, 25,8 astetta, mitattiin Salo Kärkän havaintoasemalla 8. syyskuuta. Alin lämpötila, 31,6 pakkasastetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla 24. marraskuuta.

Syksy oli sademäärältään suurelta osin tavanomainen tai hieman tavanomaista sateisempi. Lähinnä Kainuusta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella sadetta tuli harvinaisen paljon, kun taas itärajan tuntumassa Pohjois- ja Etelä-Karjalassa sademäärä jäi paikoin tavanomaista pienemmäksi. Alustavien tietojen mukaan eniten sadetta kertyi Puolangan Paljakalla, missä syys–marraskuun sademäärä oli 323,6 millimetriä. Vähiten sadetta kertyi Inari Angeli Lintupuoliselän havaintoasemalla, 98,9 millimetriä.

Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin kuudesta plusasteesta Käsivarren Lapin noin 11 pakkasasteeseen. Lapissa keskilämpötila oli tavanomaista kylmempi, pääosin 2–3 astetta vertailukauden 1991–2020 keskiarvon alapuolella. Muualla maassa keskilämpötila oli 1–3 astetta tavanomaista korkeampi. Kuukauden ylin lämpötila, 12,8 astetta, mitattiin Hammarland Märketin havaintoasemalla marraskuun 5. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, 31,6 pakkasastetta, mitattiin Enontekiön lentoasemalla marraskuun 24. päivänä.

Marraskuu oli sademäärältään vaihteleva. Lähinnä etelässä ja aivan pohjoisessa satoi tavanomaista vähemmän – etelän ja pohjoisen väliin jäi sateisempi vyöhyke.

Poikkeuksen etelän vähäsateisuuteen toi Virolahden Koivuniemen havaintoasema, jossa satoi poikkeuksellisen paljon. Siellä mitattiin marraskuun suurin sademäärä, 161,6 millimetriä. Asemalla mitattiin myös suurin vuorokauden sademäärä, 79,0 millimetriä marraskuun 16. päivänä. Kyseinen lukema on samalla Suomen uusi marraskuun vuorokauden sademääräennätys. Aiempi ennätys, 52,8 millimetriä Isojoki Sarviluomalta vuodelta 1971 rikkoutui selvästi.

Vähiten marraskuussa satoi Inari Kaamasessa, 19,1 millimetriä.

Marraskuun aikana lunta satoi aina maan eteläosaa myöten, mutta marraskuun viimeisten päivien lauhan jakson takia kuukauden lopussa lunta oli enää lähinnä Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella 10–25 senttimetriä.

Auringonpaistetunteja kertyi marraskuussa Utsjoen Kevon yhdestä tunnista Maarianhamina Badhusbergetin noin 48 tuntiin. Auringonpaistetuntien määrä oli maassamme Pohjois-Lappia lukuun ottamatta enimmäkseen tavanomainen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uusista henkilöautoista puolet ensirekisteröidään yrityksille

Uusia henkilöautoja ensirekisteröitiin tammi–marraskuun aikana 66 342, eli 2,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Marraskuussa henkilöautojen ensirekisteröintejä oli 6 175 eli 2,6 prosenttia viime vuoden marraskuuta vähemmän.

Suomalaisten luottamus oman talouden hallintaan vahvistunut, mutta eriarvoisuus syvenee

Luotonhallintayhtiö Intrumin kuluttajatutkimus kertoo entistä useamman suomalaisen maksavan laskunsa tunnollisesti.

Suomalaisten kuluttajien luottamus oman talouden hallintaan on vahvistunut, mutta taloudellinen eriarvoisuus kasvaa, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Kuluttajista 70 prosenttia maksaa nyt laskunsa ajallaan, mikä on suurin osuus vuoden 2019 jälkeen. Kolikon kääntöpuolena maksun myöhästyminen on aiempaa suuremmalla osalla toistuvaa ja syynä on yhä useammalla rahan puute. Vuotta aiemmin maksun viivästyminen oli yleisemmin satunnainen unohdus.

Syksy poikkeuksellisen lämmin osassa maata

Syksy oli mittaushistorian toiseksi lämpimin useilla Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilla. Marraskuussa Suomi jakautui sään osalta kahteen: Lapissa oli kylmää, muualla maassa lauhaa.

Eläkevaroja syyskuun lopussa 279 miljardia euroa

Sijoitusmarkkinoiden ja erityisesti osakkeiden hyvä vire jatkui loppukesän aikana, mikä kerrytti kasvua työeläkevaroihin. Varat kasvoivat vuoden kolmannen neljänneksen aikana yhteensä seitsemällä miljardilla eurolla. Kaikkiaan suomalaisten työeläkkeiden rahoitukseen käytettäviä eläkevaroja oli syyskuun lopussa 279 miljardia euroa. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tuoreista tilastoista.

Seksuaalivähemmistöt kokevat edelleen enemmän mielenterveysoireilua ja käyttävät runsaammin alkoholia kuin heteroseksuaaliset

Åbo Akademissa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvat henkilöt raportoivat edelleen kokevansa enemmän mielenterveysoireilua ja käyttävät runsaammin alkoholia muuhun väestöön verrattuna.

Kriittinen galleria esittelee taidetta Gazasta

Sohail Salem: A drawing. 2025.

Kriittisen Gallerian näyttely Todellinen Gaza on esillä 5.12.–11.1. Avajaiset ovat torstaina 4. joulukuuta. Kriittinen Galleria kutsui Randa Al-Dawoudin kuratoimaan gazalaisen taiteen näyttelyn.

Influenssakausi erityisen hankalaa aikaa astmaa sairastaville

Influenssatartunnat ovat lisääntyneet Suomessa, ja influenssakausi on alkamassa. Astmaatikolle influenssa voi olla erityisen hankala ja aiheuttaa vakavia oireita. Sairaus on otettava tosissaan heti ensioireista lähtien ja hoidettava huolellisesti, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Martinkadulla

Martinkadulla tehdään 1.–3. joulukuuta viemäri- ja vesijohtotyötä Sotalaistenkadun risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä Hirvensalon suuntaan ajettaessa.

Hoida Kela-asiat ajoissa ennen joulua – pyhät vaikuttavat maksupäiviin

Joulun ja vuodenvaihteen pyhät tuovat muutoksia Kelan asiakaspalvelun aukioloaikoihin sekä etuuksien hakemisen ja maksamisen aikatauluihin. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa OmaKelassa.

Suomen ympäristökeskus: Suomen kiihdytettävä muovien kiertotalouden toimia

Luonnonvarojen kestävä käyttö ja haitallisten vaikutusten vähentäminen ovat muovien kestävän kiertotalouden ytimessä.

Muovien kiertotaloudessa on nähtävissä edistystä. Tavoitteista ollaan silti niin kaukana, että merkittäviä lisätoimia tarvitaan. Suomen ympäristökeskuksen julkaisema PlastLIFE-hankkeen raportti nostaa esiin, miten muovien turhan kulutuksen vähentäminen, roskaantumisen ehkäisy ja kierrätyksen tehostaminen edistävät kiertotalouden toteutumista. Aihe on ajankohtainen, sillä muovien ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat edelleen huomattavia. Suomen tavoitteena on saavuttaa muovien kestävä kiertotalous vuoteen 2030 mennessä.

Kaukolämmön talvihinta laskee hieman edellisvuodesta

Turku Energian myymän kaukolämmön talvihinta (joulukuu–helmikuu) on julkaistu. Talvihinta laskee hieman edellisvuoden talvihinnasta ja on verottomana 83,08 euroa megawattitunnilta (€/MWh). Vuosi sitten hinta oli 83,13 €/MWh ja verollisena 104,27 €/MWh (104,33 €/MWh). Talvihinta astuu voimaan 1. joulukuuta alkaen.

Kymmenille tuhansille taloyhtiöille pakollinen velvoite – vain pienimmät vapautettu

Remontti- ja lainatietojen ilmoittaminen on lakisääteistä kaikille taloyhtiöille.

Isännöintiala, pankit ja Maanmittauslaitos tekevät parhaillaan taloyhtiöiden tietojen ylläpidossa merkittävää digisiirtymää Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijöille tämä tarkoittaa uutta tehtävää: heidän täytyy ilmoittaa taloyhtiön remontti- ja lainatiedot järjestelmään ensimmäisen kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Tulehduksellisten suolistosairauksien diagnoosit kasvussa

IBD-diagnoosien määrä Suomessa on lähes kolminkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. IBD-viikolla 1.–7. joulukuuta lisätään tietoisuutta tulehduksellisista suolistosairauksista (IBD). Vuoden teemana on Ennakkoluuloja rikkomassa.

Maskussa käynnistyy uusi kykykilpailu

Maskulainen taikuri Leevi Lehtisalo tuomaroi lastensarjoja.

Maskussa toteutetaan keväällä Maskun Tähti -kykykilpailu, joka kokoaa yhteen maskulaista osaamista ja huikeita esityksiä monipuolisesti. Ilmoittautuminen ensimmäiseen kilpailuun aukeaa tammikuun alussa, ja on avoinna helmikuun puoliväliin saakka. Kilpailun karsinnat järjestetään Kurittulan koululla 3.–4. maaliskuuta.

Piparkakkukilpailussa viisi taideteosta

Suuri piparkakkukilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Viisi keskustan alueen yritystä on luonut jouluiset piparkakkutaideteokset, joita pääsee ihailemaan 1.–16. joulukuuta. Kierros vie jouluisen keskustan läpi Vähätorilta Seurahuoneelle. Omaa suosikkiteostaan pääsee äänestämään jokaisessa toimipisteessä QR-koodin avulla.

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Aikuisiän akne vaivaa jopa kolmasosaa 35-vuotiaista suomalaisista naisista

Aikuisiän akne on yleisempää kuin usein ajatellaan. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan noin 31 prosentilla 35-vuotiaista suomalaisista naisista on aknea kasvoissa tai selässä. Silti moni ei tunnista oireitaan, ja usein akne jää kokonaan hoitamatta.

Paluun lavoille tekevä The Ark esiintyy Logomon Terassikesässä

The Ark on Logomon Terassikesän ensi kesän ensimmäinen artistijulkistus.

Ensi kesänä jo seitsemättä kertaa järjestettävä Logomon Terassikesä saa lentävän lähdön ensimmäisen artistijulkistuksen osalta. Ruotsalaisyhtye The Ark aktivoituu kesällä ja saapuu tähdittämään Logomon Terassikesää. Turun tapahtumakesän yhdeksi kohokohdaksi nouseva keikka koetaan tiistaina 4. elokuuta.

Urheilu

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Puukkokatsomo: Fatos Durmishin huikea painiura päättyi

Yksi luku suomalaista ja turkulaista urheiluhistoriaa tuli päätökseensä 18. marraskuuta, kun Janakkalassa kisattiin vapaapainin Suomen mestaruuksista. 61-kiloisten sarjassa Suomen mestaruuteen paini Fatos Durmishi (kuvassa).

Laitapakki Oscar Häggström jatkaa TPS-paidassa

Oscar Häggström.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen laitapuolustaja Oscar Häggströmin , 21, kanssa. Jatkosopimus pitää Häggströmin Turussa kauden 2027 loppuun.

Suomalainen jääkiekko historiallisen päätöksen kynnyksellä

Pelaavatko TPS ja Tuto ensi kaudella samalla sarjatasolla? Kuva on vuodelta 1995.

Suomalaisessa jääkiekossa eletään parhaillaan päiviä, jotka saatetaan muistaa vielä pitkään. 27. marraskuuta, kuluvan viikon torstai, on tuomionpäivä, jolloin tulevaisuuden sarjajärjestelmästä pitäisi päättää.

Tuttuja turkulaisnimiä Helmareihin

Ria Öling.

Jalkapalloilun naisten A-maajoukkue päättää vuotensa harjoitusmaaotteluilla Itävaltaa ja Belgiaa vastaan 27. marraskuuta ja 1. joulukuuta. Vaikka Helmareissa on tuoreitakin kasvoja, turkulaistaustaisista pelaajista mukaan mahtui kokeneempaa kaartia. Maajoukkuepaidan pukevat jälleen päälleen Vittsjö GIKiä edustava Julia Tunturi sekä SC Bragan Ria Öling .