Luonnonarvojen tuottaminen vapaaehtoisilla markkinoilla voi maa- ja metsätaloudessa täydentää maanomistajien tulonlähteitä ja monipuolistaa elinkeinoja, käy ilmi maa- ja metsätalousministeriön Pellervon taloustutkimus PTT ry:ltä tilaamasta selvityksestä. Markkinoiden laajamittainen käynnistyminen edellyttää kuitenkin selkeitä pelisääntöjä.

Ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttaminen edellyttää uudenlaisten ratkaisuiden ottamista käyttöön. Kiristyvässä valtiontalouden tilanteessa on tärkeää löytää uusia markkinaehtoisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan vastata samanaikaisesti useampaan haasteeseen. Luonnonarvomarkkinoilla luonnon ihmisille tuottamilla aineellisilla ja aineettomilla hyödyillä eli ekosysteemipalveluilla – esimerkiksi luonnon monimuotoisuudella − on taloudellinen arvo, joka määräytyy vapaaehtoisilla markkinoilla.

Maa- ja metsätalousministeriö tilasi alkuvuodesta Pellervon taloustutkimus PTT ry:ltä selvityksen, jossa kartoitettiin luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuuksia maa- ja metsätalouden arvoketjun sekä maanomistajien elinkeinotoiminnan näkökulmasta. Työ koostui sidosryhmähaastatteluista, luonnonarvomarkkinoiden kehittämistyöpajasta sekä laajasta kirjallisuuskatsauksesta.

Selvityksen mukaan luonnonarvomarkkinat voivat toimia maa- ja metsätaloudessa maanomistajien täydentävänä tulonlähteenä, jotka eivät kuitenkaan korvaa perinteisiä elinkeinoja. Luonnonarvokaupan arvioidaan ohjautuvan pääasiassa heikkotuottoisille ja suojeluun soveltuville, talouskäytön ulkopuolisille maille. Selvityksessä nähdäänkin, että luonnonarvokaupan vaikutukset ruoantuotannolle ja metsien talouskäytöllä jäävät kansallisella tasolla vähäisiksi.

Myös tuotannossa olevia alueita voidaan sisällyttää luonnonarvokauppaan. Arvoketjuvaikutusten näkökulmasta laaja suojelu voisi metsätaloudessa hieman vähentää puun tarjontaa ja maataloudessa ennallistaminen saattaa jonkin verran supistaa aktiivisessa tuotannossa olevaa viljelysalaa.

Samaan aikaan kehittyvät luonnonarvomarkkinat voivat monipuolistaa elinkeinoja esimerkiksi luontomatkailun, hoitourakoinnin ja konsultoinnin kautta sekä synnyttää liiketoimintaa välittäjäorganisaatioille.

Selvityksen mukaan maanomistajilla on kiinnostusta luonnonarvokauppaan. Maanomistajien haluun osallistua luonnonarvokauppaan tarjoamalla luonnon tuottamia hyötyjä vaikuttavat saatavien korvausten taso sekä markkinoille osallistumisen sitovuus sekä joustavuus.

Markkinoiden laajempi käynnistyminen edellyttääkin oikeudenmukaisia korvauksia, selkeitä toimintaehtoja, ja luotettavaa toimintaympäristöä. Markkinoiden kehittymistä voidaan tukea esimerkiksi erilaisten pilotointien ja selvitysten kautta.

Selvityksessä vertailtiin vapaaehtoisia luonnonarvomarkkinoita, luonnonsuojelulain mukaista ekologista kompensaatiota sekä valtion suojeluohjelmia. Luonnonarvomarkkinoiden arvioidaan vetävän puoleensa markkinaehtoisesti suuntautuneita maanomistajia, jotka arvostavat joustavuutta, ennakkoon varmistettuja tuloja ja mahdollisuutta jatkuviin hoitokorvauksiin. Ekologiseen kompensaatioon verrattuna luonnonarvokaupan kehittyminen voi tuoda lisää houkuttelevuutta erityisesti niille maanomistajille, jotka eivät halua ottaa riskiä kustannuksista ennen kaupan varmistumista.

Luonnonarvomarkkinat eivät nykyisessä mittakaavassaan korvaa olemassa olevia tukijärjestelmiä, mutta ne voivat täydentää esimerkiksi metsien monimuotoisuusohjelma METSOa ja Helmi-elinympäristöohjelmaa. Luonnonarvokauppa saattaa jonkin verran vähentää täysin korvauksetonta omaehtoista suojelua ja siirtää sitä markkinaehtoiseksi, kun osa omaehtoisesti maa-alaansa suojelleista maanomistajista alkaa nähdä mahdollisuuden saada korvausta toiminnastaan.

Selvityksen mukaan luontotekomarkkinoilla on tällä hetkellä laajaa osaamisvajetta. Maanomistajien tarpeet tiedolle ovat erilaisia kuin markkinoilla toimivien ammattilaisten, kuten luonnonarvomarkkinoilla tuottajien ja ostajien välissä toimivien välittäjäorganisaatioiden.

Selvityksen mukaan laaja-alainen koulutus markkinoille soveltuvien luontokohteiden tunnistamisesta, niiden ekologisten vaikutusten arvioinnista, sopimuskäytännöistä ja markkinoinnista olisikin painotettava ammattilaisiin. Maanomistajien näkökulmasta on keskeistä, että luonnonarvokaupassa käytettävät monitorointi-, raportointi- ja varmennusjärjestelmät ovat sekä hyväksyttäviä että käytännössä toteutettavia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)