Varsinais-Suomen maanteillä siirrytään talvinopeusrajoituksiin keskiviikkona

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön tällä viikolla. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön tällä viikolla. Kuva: Väylävirasto

Maanteillä siirrytään talvinopeusrajoituksiin keskiviikkona 29. lokakuuta. Vaikka Lounais-Suomessa ei useinkaan ole lokakuun lopussa vielä talvikelejä, pimeä aika tulee säännöllisesti kalenteriaikataulun mukaan. Alennetuilla nopeusrajoituksilla pienennetään pimeyden, hirvieläinten, märkien tienpintojen ja talviajan liukkauden aiheuttamaa kohonnutta onnettomuusriskiä. Myös mahdollisten onnettomuuksien seuraukset ovat alemmilla nopeuksilla lievemmät.

Useimmilla pääteillä otetaan käyttöön talviajaksi kesäaikaa alhaisemmat nopeusrajoitukset. Moottoriteiden nopeusrajoitukset 120 km/h muutetaan nopeusrajoitukseksi 100 km/h . Moottoritiejaksoilla, joilla on sään ja kelin mukaan vaihtuva nopeusrajoitus, voidaan 120 km/h nopeusrajoitusta käyttää 30.11. saakka valoisaan aikaan ja hyvissä keliolosuhteissa. Suurimmassa osassa pääteitä nopeusrajoitukset 100 km/h muutetaan nopeusrajoitukseksi 80 km/h talvikauden ajaksi. Kesäaikaiset rajoitukset jäävät kuitenkin voimaan joillekin tieosuuksille.

Nopeusrajoitusmerkit muutetaan yhtenäisinä tiejaksoina ja samanaikaisesti naapurimaakuntien ja urakka-alueiden kanssa. Rajoitukset tulevat voimaan heti, kun nopeusrajoitusmerkit on asetettu tien varteen. Keväällä tehdään erillinen päätös kesänopeusrajoituksiin siirtymisen ajankohdasta. Tavallisesti Suomessa siirrytään takaisin kesänopeuksiin maalis–huhtikuun vaihteessa.

Talvikeleillä ajaminen vaatii varovaisuutta. Alemmat nopeusrajoitukset parantavat turvallisuutta pimeään aikaan ja liukkailla keleillä. Ne lyhentävät jarrutusmatkoja ja antavat enemmän aikaa reagoida yllättäviin tilanteisiin. Tienkäyttäjiltä toivotaan varautumista vaihteleviin keliolosuhteisiin. Kannattaa vaihtaa ajoissa talvirenkaat, säilyttää liikenteessä riittävät turvavälit ja mukauttaa ajotapa keliolosuhteisiin. Talvihoidolla ei pyritä saamaan aikaan kesäkelejä. On normaalia, että vaihtelevissa keliolosuhteissa liukkautta saattaa esiintyä ajoittain ja ajoaika voi pidentyä. Pääteillä pyritään ennakoitavaan ja häiriöttömään liikenteeseen. Sen sijaan vähäliikenteisemmillä teillä on talvihoitolinjausten mukaista, että ajonopeutta hiljennetään keliolosuhteiden mukaan.

Hoitourakoissa talvikausi on jo alkanut ja urakoitsijat ovat valmiudessa talvikelien varalta. Aurauskepit on asetettu tienvarsille ja liukkaudentorjunnassa käytettävä suola ja hiekka on hankittu. Vaikka vielä ei olekaan varsinaisia talvikelejä, pääteillä on jo suolattu märkiä tienpintoja liukkauden estämiseksi.

Urakkasopimuksissa on määritelty, miten nopeasti eri hoitoluokan teillä ryhdytään toimenpiteisiin kelin huonontuessa, sekä toimenpideajat, joiden puitteissa tie pitää saada laatuvaatimusten mukaiseen kuntoon. Urakoitsija seuraa sääennusteita ja lähtee sen mukaan liikkeelle. Hoitotoimet toteutetaan ennalta määritellyssä järjestyksessä, jotta tiet voidaan hoitaa suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Poikkeuksellisissa keliolosuhteissa, kuten pitkään jatkuvassa tai sakeassa lumisateessa, laatuvaatimusten alittuminen on mahdollista. Tällaisissa tilanteissa urakoitsijan kalusto on käytössä ja auraus suoritetaan niin nopeasti kuin mahdollista. Aura-autoa saattaa joutua odottamaan normaalia pidempään.

Lounais-Suomessa talvikausien alkaminen on myöhentynyt ja kesto lyhentynyt. Talvet ovat myös erilaisia. Haastavat talvikelit ja sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet. Leutoina talvina ongelmat siirtyvät yleensä päällysteisiin, sillä runsaat vesisateet reikiinnyttävät päällysteet.

Tienkäyttäjien odotukset ovat usein korkeammalla kuin rahoituksen mahdollistama palvelutaso, mikä aiheuttaa pettymyksiä. Tienkäyttäjät toivovat talvihoidolta enemmän ennakointia ja nopeampaa liikkeellelähtöä. Keliolosuhteet vaikuttavat oleellisesti tienkäyttäjien tyytyväisyyteen. Leutoina talvina tyytyväisyys on korkeammalla tasolla kuin haastavina talvina.

Tarvittavien hoitotoimien ajoittaminen on aina tilannekohtaista ja perustuu sekä ennusteisiin että urakoitsijan jatkuvaan keliseurantaan. Urakoitsijoilla on käytössä kattavat sääennustuspalvelut, mutta talvisin sääennusteet ja kelit voivat muuttua nopeastikin. Sään ollessa nollan tuntumassa ei ole varmuutta sääennusteista huolimatta, missä olomuodossa sade tulee. Tienpinnan ja ulkoilman lämpötilat eroavat toisinaan hyvinkin paljon toisistaan lyhyelläkin etäisyydellä. Lisäksi sade- ja lumikuurot voivat olla hyvin paikallisia. Jos esimerkiksi ennustettu lumisade sataakin vetenä, liukkaudentorjuntatoimet ovat väistämättä myöhässä.

Vaikka kunnossapitoajoneuvo olisi jatkuvasti liikenteessä, kovilla tuulilla tai runsaan lumisateen aikana tiestölle ehtii kertyä useampi sentti lunta hoitolenkin aikana. Liukkaudentorjunnassa käytettävä hiekka voi puolestaan pyyhkiytyä helposti pois jäätyneeltä tienpinnalta. Kunnossapitotoimet vaativat aina oman aikansa. ELY-keskuksen maanteiden hoidon projektipäälliköt ja teiden hoitourakoitsijat ovat yleensä tietoisia kelitilanteesta ja tarvittavista hoitotoimenpiteistä. Hoitourakoitsijat tekevät parhaansa monesti vaikeissakin olosuhteissa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Vuokrat nousivat valtion tukemissa asunnoissa vapaarahoitteisia asuntoja nopeammin

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia.

Avomaan vadelmasato on tänä vuonna hyvä

Vadelmakasvustot selvisivät talvesta hyvin.

Mansikka on tänä vuonna kypsynyt tasaisesti. Sekä maantieteelliset erot että lajike-erot ovat säilyneet läpi kauden ja mitään pidempiä hellejaksoja ei olla koettu. Tästä syystä tuotanto marjatiloilla on mennyt suunnitelmien mukaan ja sato on kypsynyt tasaisesti sen sijaan että, oltaisiin nähty satopiikkejä, jolloin mansikkasato olisi kypsynyt samanaikaisesti koko maassa ja lajike-erot olisivat tasaantuneet.

Kolean alkuviikon jälkeen vähitellen lämpenee

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle. Sateiden painopiste on viikonloppuna maan länsiosassa ja Lapissa, kun taas idässä sää on poutaisempi ja lämpimämpi.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta