Taajamissa ajetaan liian kovaa
Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on käytössä useita siirrettäviä nopeusnäyttötauluja, joiden avulla pyritään kiinnittämään autoilijoiden huomio ajonopeuksiin. Nopeusnäyttötauluista saatujen mittaustulosten mukaan monet eivät noudata taajamissa asetettua nopeusrajoitusta. Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että ajonopeuden kasvu lisää sekä onnettomuuden todennäköisyyttä että sen vakavuutta, vaikka onnettomuusriski on yksittäisen kuljettajan näkökulmasta arvioituna pieni. Erityisesti taajamissa ajonopeuksien pienetkin muutokset voivat vaikuttaa onnettomuuden vakavuuteen, erityisesti kun autoilija törmää jalankulkijaan tai pyöräilijään.
Nopeusnäyttötaulut ovat olleet käytössä vuodesta 2020, ja ne sijoitetaan yleensä kuukaudeksi kerrallaan liikenneturvallisuuden kannalta riskikohteisiin.
Näyttötaulut asetetaan taajamamaisiin liikenneympäristöihin, joissa on suojateitä, kouluja, liikennemäärä yli tuhat ajoneuvoa vuorokaudessa, paljon kävelijöitä ja pyöräilijöitä sekä alhainen nopeusrajoitus (30–50 km/h). Taajama-alueelle tultaessa ajonopeuksia ei aina lasketa riittävästi, jolloin nopeusnäyttötaulu havahduttaa kuljettajan laskemaan nopeustasoa taajaman nopeusrajoituksen mukaiseksi. Tällä parannetaan erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.
ELY-keskuksella on 40 kilometrin tuntinopeuden rajoitusalueella pidettäviä nopeusnäyttötauluja 65 ja 50 kilometrin tuntinopeuden alueelle tarkoitettuja tauluja 26. Näyttötaulut on sijoitettu taajamien maanteille ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Nopeusnäyttötaulut kiertävät joka vuosi pääosin samoissa kohteissa samoihin vuodenaikoihin. Koulujen lähettyvillä olevissa kohteissa mittaukset on toteutettu koulujen lukukausien aikana. Mittaustuloksia kertyy vuositasolla huomattava määrä, viime vuonna oli yhteensä noin 2,3 miljoona mittausta.
Nopeusnäyttötauluista saatujen mittaustulosten mukaan monet eivät noudata taajamissa asetettua nopeusrajoitusta. 40 km/h alueilla 15 prosenttia ajoneuvoista ajoi nopeudella yli 52 km/h. 50 km/h alueilla 15 prosenttia ajoneuvoista ajoi nopeudella yli 58 km/h. Suurimmat nopeusrajoituksen ylitykset ovat olleet yli 100 km/h:ssa
Ajonopeuden ja onnettomuusriskin välinen yhteys on laajasti tutkittu ja tilastollisesti merkittävä. Useat tutkimukset osoittavat, että ajonopeuden kasvu lisää sekä onnettomuuden todennäköisyyttä että sen vakavuutta, vaikka onnettomuusriski on yksittäisen kuljettajan näkökulmasta arvioituna pieni. Nopeuden kasvaessa kuljettajan havaintoaika lyhenee ja jarrutusmatka pitenee, millä on merkitystä esim. suojatiellä jalankulkijaa väistettäessä.
Erityisesti taajamissa ajonopeuksien pienetkin muutokset voivat vaikuttaa onnettomuuden vakavuuteen, erityisesti kun autoilija törmää jalankulkijaan tai pyöräilijään. Törmäysnopeuden muutos 40 km/h:sta 50 km/h:iin lisää jalankulkijan tai pyöräilijän kuoleman todennäköisyyttä 30 prosentista 70 prosenttiin. Lasten ja iäkkäiden kestokyky on pienempi, ja siten riski kuolla törmäystilanteissa on vieläkin suurempi.
Taajamissa onkin erityisen tärkeää, että ajonopeudet pysyvät alhaisina ja nopeusrajoitusten mukaisina.
Saatuja mittaustuloksia hyödynnetään kuntien liikenneturvallisuustyössä sekä tienpidon suunnittelun lähtötietoina ja liikenneturvallisuussuunnitelmien laadinnassa. Ongelmallisiin kohteisiin voidaan toteuttaa myös pieniä liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi hidasteita, saarekkeellisia suojateitä tai suojatien huomiovaloja.
Myös poliisi hyödyntää tuloksia liikennevalvonnan suunnittelussa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)