Olen matkalla kellumaan itseni rennoksi Rauhankatu Floatsiin. Olen samalla sekä utelias että skeptinen.

Voiko lievästi klaustrofobinen henkilö todella rentoutua suljettuna pieneen tilaan tunnin ajaksi? Olenko yksinkertaisesti liian stressaantunut, jotta minkäänlainen rentoutumishoito ylipäänsä voisi toimia?

Pian se selviää.

En ole aikaisemmin kokeillut rentoutuskelluntaa, joten saan henkilökunnalta, eli ”rentoutuskelluttajilta” suositukset, miten kellunnasta saa mahdollisimman paljon irti: kellua kannattaa alasti, kelluntatankki kannattaa pitää pimeänä, ja tankin kansi kannattaa pitää kiinni kellunnan ajan.

Mitä vähemmän aistiärsykkeitä, sen tehokkaammin rentoudut.

Kun kelluttaja poistuu, jään tankin kanssa kahden. Seuraavan tunnin ajan tulen viettämään sen matalassa, suolaisessa vedessä kelluen.

Yksin. Pimeässä. Hiljaa.

Kiipeän tankkiin, suljen kannen, sammutan valot ja asettaudun makoilemaan veteen. Päätän, että minähän en laita valoja päälle tai avaa kantta kesken kaiken, sillä haluan kokea kokemuksen juuri sellaisena, millaiseksi se on suunniteltu.

Aluksi tankissa soi rentouttava musiikki, mutta sen loppuessa tankin valtaa täydellinen hiljaisuus ja pimeys. Mietin, että olen stressistä kireällä kuin viulun kieli, joten tämä tuskin tepsii minuun.

Päässäni pyörivät arkiset asiat: mitä tarvitsen kaupasta, muistinko maksaa sähkölaskun ajoissa, ja illalla pitäisi imuroida. Tunti tuntuu pitkältä ajalta viettää omine ajatuksineen ilman minkäänlaisia häiriötekijöitä, kuten puhelinta tai seuraa.

Samalla kiinnitän kuitenkin huomioni siihen, että kokemus kehostani muuttuu. En enää hahmota, missä menee veden ja ilman raja, kehoni tuntuu painottomalta. Myös ajantajuni alkaa sumentua.

Yhtäkkiä tapahtuu jotain yllättävää: säpsähdän hereille jostain todella kaukaa, aivan muista maailmoista. Tankki on odotuksieni vastaisesti tehnyt juuri sen, mitä yrityksen verkkosivuilla luvataan: mieli on siirtynyt meditatiiviseen tilaan.

Sama tapahtuu uudestaan. Vajoan niin syvälle rentoutumisen tilaan, että ajantajuni ja ympäristöni katoavat täysin. Kun rentouttava musiikki alkaa taas soida kellunnan päättymisen merkiksi, havahdun hereille ja istun pökertyneenä aivojeni prosessoidessa klassikkokysymystä: ”Mikä maa, mikä valuutta?”.

Kellunnan jälkeen minulle valmistetaan kokemukseen kuuluva mango-guavatee, jota juon samalla, kun keskustelen paikan toimipistevastaavan, Laura Lövgrenin kanssa kellunnasta ja sen mahdollisuuksista.

– Rentoutuskellunta on kokonaisvaltaista virikkeistä riisumista. Virikkeetön tilahan on meille aika utopiaa nykyisin arjessa. Tankissa sinulla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin antautua vain hetkessä olemiseen, jolloin parasympaattinen hermosto rauhoittuu, Lövgren kertoo.

– Kellunnan vaikutukset ovat toki kaikilla yksilölliset, ja täällä käydään hyvin eri syistä.

Kelluntaa voidaan käyttää esimerkiksi unettomuuden, stressin, allergian ja kipujen hoitoon, mutta se voi olla jollekin myös ainoa tapa saada kerran kuussa omaa aikaa.

– Moni vertaa kokemuksesta syntyvää oloa saunaan tai avantoon, Lövgren kertoo.

Skeptisyyteni on vaihtunut ekstaattiseen olotilaan. Rauhankadulla sijaitsevan liiketilan osoitekin on hämmästyttävän sopiva: tällaista kokonaisvaltaista rauhaa en muista tunteneeni vuosiin, jos koskaan.

Juulia Bernhardt