Alvar Siimesvaaralle tehdassopimus kartingin huipputiimiin
Kaarinasta kotoisin oleva ja Salon Urheiluautoilijoita edustava Alvar Siimesvaara , 16, ajoi itsensä kansainvälisessä kartingissa tietoisuuteen viime vuoden lopulla KZ2-luokan World Cupissa sijoittumalla 11:nneksi. Menestys poiki tarjouksia eri tiimeiltä kaudelle 2025. Siimesvaara taustajoukkoineen päätyi jatkamaan yhteistyötä tutun italialaisen CRG-tehdastiimin kanssa.
– World Cupin jälkeen sain yhteydenottoja muistakin tiimeistä ja niihin tutustuttiin tarkkaan. Loppujen lopuksi kuitenkin päätös jatkaa CRG:n kanssa oli helppo, sillä tiimi on tuttu ja kaikki on toiminut aina hyvin. Tiimihenki on ollut tosi hyvä ja pyrin sitä vielä omalta osaltani parantamaan italian kieltä opiskelemalla, Siimesvaara kertoo tiedotteessa.
Menestys noteerattiin myös Suomessa. Kansallinen lajiliitto valitsi Siimesvaaran Flying Finn Academyyn ainoana karting-kuljettajana. Valmennusjärjestelmän kautta ovat kulkeneet useat huippukuljettajat, kuten Kimi Räikkönen, Valtteri Bottas, Toni Vilander ja Esapekka Lappi. Maajoukkuetoiminta tuo uusia tuulia kilpailukauteen kuin myös perusarkeen.
– Valinta merkitsee tosi paljon. Oli suuri kunnia tulla valituksi ainoana karting-kuljettajana Flying Finn Academyyn ja olen ylpeä saadessani edustaa FFA:ta tulevalla kaudella.
– Maajoukkue on jo näkynyt arjessani positiivisesti. Heti alkuun minulle tehtiin perusteellinen alkutesti Huippu-Urheilun Instituutti KIHU:ssa, ja sain täydellisesti minulle räätälöidyn treeniohjelman, jonka jokaisesta treenistä saan aina palautteen, koska he näkevät datan. Lisäksi saan tukea mm. ruokavalioon ja henkiseen valmistautumiseen. Kisakaudella saan tukea myös kilpailuissa, Siimesvaara jatkaa.
Kilpailuohjelma painottuu kansainvälisiin kilpailuihin ja sarjoihin SM-sarjaa unohtamatta. Kausi alkoi helmikuun alussa testeillä Italiassa ja ensimmäinen kilpailu on tulevana viikonloppuna Franciacortan radalla Italiassa. Ohjelmaan kuuluvat myös Champions of the Future -sarja, EM-sarja sekä World Cup esikilpailuineen. Siimesvaara käy Kerttulin Urheilulukiota, jonka tuki mahdollistaa laajan kansainvälisen kilpailuohjelman.
– Haluan ylittää itseni kaikilla osa-alueilla. Menestystä lähdetään hakemaan ja kärkisijoista haluan taistella joka kisassa. SM-hopea on tarkoitus kirkastaa. Tavoitteena on myös edustaa ja saada hyvää mainetta urheilijana radalla ja sen ulkopuolella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















