Muuse haluaa rikkoa Virénin Suomen ennätyksen Paavo Nurmi Gamesin 5 000 metrillä

Mustafe Muuse haluaa rikkoa Lasse Virénin vuonna 1972 juokseman 5 000 metrin Suomen ennätyksen 13.16,3 kesäkuussa Turussa Paavo Nurmi Gamesissa (PNG).

– Se on tavoitteena. Juoksu rakennetaan sen ympärille, niin että mukana on kavereita tuon tuloksen ylä- ja alapuolelta. Hienoa, että Paavo Nurmi Games innostui tästä ja ryhtyi järjestämään juoksua, Muuse kiitteli PNG:n kumppaneiden aamiaistilaisuudessa Turussa torstaina.

Muusen 5000 metrin ennätys on viime vuonna juostu 13.30,04. Hän kokee, että ennätystavoitteen julkistaminen tuo hänelle sopivasti painetta.

– Luin tuossa Paavo Nurmi Gamesin toimistolla vanhaa lehteä, jossa Paavo Nurmi lupasi aikanaan juosta Turussa maailmanennätyksen. Kai sitä nyt voidaan luvata, että tavoitellaan Suomen ennätystä, Muuse sanoo.

– Koen, että ennätyksen rikkominen on ihan mahdollista. Rakennan kilpailuun kesän ensimmäisen kuntopiikin.

Paavo Nurmi Gamesia järjestävän PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salosta ei tarvinnut taivutella ottamaan 5 000 metriä kilpailun lajivalikoimaan.

– Upeaa, että suurjuoksija Paavo Nurmen nimeä kantavassa kilpailussa tavoitellaan toisen mestarijuoksijan Lasse Virénin SE-aikaa, Salonen toteaa.

– Kovatasoisen 5000 metrin juoksun rakentamisessa on monta palikkaa alkaen jänisten ja juoksijakaartin hankinnasta, mutta sen eteen tehdään kaikki mahdollinen.

Salosen mukaan 5000 metrin paluu Paavo Nurmi Gamesin lajivalikoimaan on osa tämän vuoden vahvaa juoksupainotusta.

– Lajilistaa on rakennettu sinivalkoiset silmälasit päässä, mutta näin on ollut mukava tehdä, kun suomalaisia kansainvälisen tason urheilijoita on tarjolla eri juoksumatkoilla ja useissa lajeissa, Salonen sanoo.

Paavo Nurmi Gamesin miesten lajit ovat 100 metriä, 1 500 metriä, 5 000 metriä, 110 metrin aidat, 3 000 metrin esteet, pituushyppy, keihäs ja kiekko.

Naisten lajit ovat 100 metriä, 800 metriä, 1 500 metriä, 100 metrin aidat, 3 000 metrin esteet, korkeus, seiväs ja moukari.

Vaikka juoksupainotus on vahva, kenttälajeja ei ole unohdettu.

– Kolme pitkää heittolajia palaa lajivalikoimaan. Yleisön ja Daniel Ståhlin perheen toiveista kiekonheitto on ohjelmassa, ja toimimme niin, että Ståhl nähdään Turussa. Ohjelmassa ovat myös miesten keihäs ja naisten moukari.

Paavo Nurmi Gamesin lajiohjelmaan vaikutti myös yhteistyö Timanttiliigan Tukholman ja Oslon kilpailuiden kanssa. Kilpailut muodostavat Nordic Athletics Week -kokonaisuuden.

– Yhteistyö näkyy esimerkiksi siinä, että miesten pituushyppy, joka on lajina Tukholmassa, palaa Paavo Nurmi Gamesin ohjelmaa. Odottelemme mielenkiinnolla, miten yhteistyö näkyy kesän urheilijalistoilla, Salonen sanoo.

Yhteistyö pohjoismaisten Timanttiliigan kilpailuiden kanssa on askel kohti PNG:n toivetta nousta Kv. yleisurheiluliiton (WA) kultatason kilpailusarjasta Timanttiliigaan 2029, kun Turun kaupunki täyttää 800 vuotta.

– Sitä kohti mennään urheilullisesti ja olosuhteiden osalta. Paavo Nurmen stadion saa kesäksi uuden Mondo-pinnoitteen. Suorituspaikat ovat siten huippukunnossa, Salonen sanoo.

Paavo Nurmi Gamesin kumppaniverkosto on päättyneen vuoden ja kuluvan syksyn aikana kasvanut lähes 20 yrityksellä. Pitkään mukana olleista kumppaneista yhteistyörooliaan vahvistaa Sunborn Group, jonka lippulaivayksiköstä Naantalin Kylpylästä tulee uuden yhteistyösopimuksen myötä Paavo Nurmi Gamesin virallinen kisahotelli. Urheilijat ja heidän taustajoukkonsa majoittuvat vuosina 2025–27 Naantalin Kylpylässä.

– Tämä on upea tilaisuus laajentaa pitkäaikainen yhteistyö tuomalla Naantalin Kylpylä kisojen päämajaksi ja päämajoituskohteeksi. Olemme näin mukana kehittämässä Paavo Nurmi Gamesin tietä kohti Timanttiliigaa, kertoo Sunborn Groupin myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen.

– Naantalin Kylpylä tarjoaa urheilijoille ja heidän taustajoukoilleen paitsi ylivertaiset majoituspuitteet myös ”kisakyläfiiliksen”.

Samoin näkee kisojen pääsihteeri Veera Sahlberg.

– Naantalin Kylpylä kansainvälisenä matkailuvetonaulana ja kilpailun uutena päämajana vahvistaa luontevasti myös Paavo Nurmi Gamesin roolia merkittävänä seudullisena toimijana, Sahlberg sanoo.

Paavo Nurmi Games kilpaillaan Turussa 17. kesäkuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mustafe Muuse. Mustafe Muuse. Kuva: Timo Jakonen

Ensi kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Agricola

Kesällä 2025 Samppalinnan Kesäteatterissa esitetty musikaali Jagellonica – Turun oma prinsessa nousi valtaisaksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi ja myi lopulta katsomot täyteen koko näytöskautensa. Nyt sama työryhmä on käsikirjoittaja Niina Lahtisen johdolla tarttunut uuteen aiheeseen, kun keskiöön nostetaan suomen kirjakielen isä Mikael Agricola . Musikaali Agricola – Äidinkielinen musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan Kesäteatterissa kesäkuussa 2027.

Varissuolle rakennetaan kaksi uutta päiväkotia

Varissuolle saadaan vuonna 2028 kaksi upouutta päiväkotia. Orminkujan päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät jo lokakuun alussa ja Oravapuun päiväkodin rakentaminen Hintsankujalla alkaa alkuvuodesta 2027. Kummankin päiväkodin on määrä valmistua kevään 2028 aikana.

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruutu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Näköislehti

Kaupunki
Kape Aihinen.
Punomo.
Verneri Pohjola.
Valokuvateos Ballet on yksi näyttelyssä nähtävistä töistä.
Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.