Kestävyysjuoksija Mustafe Muuse valittiin vuoden turkulaiseksi

Mustafe Muuse. Mustafe Muuse. Kuva: Jane Iltanen

Kestävyysjuoksija Mustafe Muuse äänestettiin vuoden turkulaiseksi 2024. Hopealle äärimmäisen tiukassa kilpailussa ylsi vaikuttaja ja median moniosaaja Veronica Verho. Kolmanneksi yleisöäänestyksellä valittiin kauppias Hannu Aaltonen.

Jo vuodesta 1985 järjestetyssä Vuoden turkulainen -kilpailussa oli tällä kertaa ehdolla 9 ehdokasta. Ääniä annettiin kaikkiaan ennätykselliset 21 226. Kärkikaksikko oli koko viimeisen äänestysviikon aivan rinta rinnan, ja lopulta eroa syntyi vain reilun sadan äänen verran.

Äänestyksen voitti 3 796 äänellä Turun Urheiluliiton riveissä vaikuttava kestävyysjuoksija Mustafe Muuse, joka voitti kesällä maastojuoksun SM-kultaa ja takoi uusia ennätyksiä. Huippujuoksija on korostanut julkisuudessa tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden merkitystä, ja Muuse rohkaiseekin kaikkia nuoria uskomaan omiin unelmiinsa.

Äänestäjien perusluissa korostui Muusen esimerkillisyys ja esikuvana toimiminen.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui 3 633 äänellä Helsingistä takaisin Turkuun muuttanut sosiaalisen median vaikuttaja ja lukuisista eri medioista tuttu Veronica Verho, joka tuo Turkua aina esiin myönteisessä valossa. Kolmanneksi kilpailussa ylsi 2 338 äänellä Kupittaan Citymarketia luotsaava kauppias Hannu Aaltonen, joka on tehnyt Turkua tunnetuksi ympäri maan esimerkiksi piispanmunkkikampanjallaan.

Kilpailun kärkikolmikko palkittiin ja kukitettiin Turun kaupunginteatterilla järjestetyssä tilaisuudessa tiistaina 11. helmikuuta. Vuoden turkulaiseksi valittu Mustafe Muuse sai Turun pormestari Minna Arveelta palan Kakolan graniittia Kauppatorin vanhasta kivestä muokatun palkinnon muodossa.

Pormestari Arve kiitti palkitsemistilaisuudessa Muusea muun muassa hänen merkittävästä panoksestaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä.

– Mustafe Muuse on poikkeuksellinen esikuva ja rohkaiseva ääni monille. Hänen tarinansa on osoitus siitä, että periksiantamattomuus ja usko omiin tavoitteisiin voivat viedä pitkälle. Hän edustaa turkulaista yhteisöllisyyttä ja välittämistä parhaimmillaan ja muistuttaa meitä siitä, kuinka yksilön teot voivat vaikuttaa koko yhteisöön, Arve arvioi.

Vuoden turkulainen -äänestyksellä on pitkät perinteet jo vuosikymmenien takaa. Kilpailun voittajien joukosta löytyykin niin urheilijoita, viihdetaiteilijoita kuin Turussa paikallisesti vaikuttaneita henkilöitä.

Vuoden turkulaisiksi on äänestetty vuosien varrella muiden muassa jalkapalloilija Lukas Hradecky, bloggaaja Laura Satamo, keittiömestari Erik Mansikka ja näyttelijä Miska Kaukonen. Viime vuonna voiton veivät Aurajokea siivonneet nuoret Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala.

Nykyään kilpailua järjestävät yhteistyössä Turun kaupunki, Turun Sanomat, Yle Turku sekä Radio Auran Aallot.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Raw Organic avaa uuden myymälän Hansakortteliin

Lisa-Maria Junnila.

Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic avaa uuden myymälän Turussa Hansakortteliin. Raw Organicilla on ennestään myymälät Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.

Asuntomarkkinoilla käsijarru vielä päällä, mutta myyntiajat lyhentyneet

Viime vuosien vaisussa asuntomarkkinassa moni myyjä on lykännyt asuntonsa myyntiä pitkien myyntiaikojen ja laskeneen hintatason vuoksi. Myyntiaika vaikuttaa asunnon toteutuvaan hintaan ennen kaikkea markkinapsykologian kautta: mitä pidempään asunto on markkinoilla, sitä herkemmin ostajat alkavat kyseenalaistaa sen hinnoittelua.

Satokausi kutsuu säilömään kotimaiset maut talteen

Omenaleipä.

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) kannustaa hyödyntämään tämän vuoden runsasta satokautta omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Sadosta kannattaa nauttia tuoreeltaan ja säilöä eri tavoin talvea varten. Jo muutama purkki hilloa, pari pussillista pakastemarjoja tai parvekkeella kasvatettuja yrttejä kuivattuna riittää tuomaan kesän maut talveen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvityttää ylioppilastutkinnon reaalikokeiden kehittämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt filosofian maisteri Tarja Aro-Kuuskosken selvittämään vaihtoehtoista tapaa järjestää ylioppilastutkinnon reaalikoe. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miksi yöllä roskia viedessä tuntuu siltä kuin joku katsoisi?

Matti Närekankaan näyttely Väliaikainen Pelastustie on esillä 20.8.–13.9. Galleria Joellassa.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Kultarannassa vietetään liikunnallista lastentapahtumaa

Lastentapahtuma käynnistyy yhteisellä Muumijumpalla, jonka jälkeen ohjelma jatkuu toimintapisteillä.

Tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb ja Pelastakaa Lapset ry ovat kutsuneet Kultarantaan 50 lasta sekä vapaaehtoisia viettämään liikunnallista päivää erilaisten aktiviteettien parissa lauantaina 15. elokuuta. Tapahtumaan osallistuu myös tasavallan presidentti Alexander Stubb .

Teleste Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu

Teleste Oyj:n hallitus on järjestäytynyt uudelleen. Hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Vesa Korpimies . Muutoksen taustalla on tähän asti puheenjohtajana toimineen Timo Luukkaisen äkillinen sairastuminen. Luukkainen jatkaa hallituksen jäsenenä.

Alina Saari Suomen Purjelaivasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi

Alina Saari.

Suomen Purjelaivasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Alina Saari , joka aloitti tehtävässään 3. elokuuta. Saari siirtyy Purjelaivasäätiöön IT-alan johtotehtävistä Minna Learning Oy:stä. Hänellä on vahva kokemus talouden, projektien ja organisaatioiden kehittämisestä sekä pitkä tausta erilaisten verkostojen ja yhteistyön rakentamisesta.

MobilePayn käyttäjämäärä ylitti kolme miljoonaa

Suomen suosituin mobiililompakko MobilePay löytyy nyt useamman kuin joka toisen suomalaisen puhelimesta. Elokuun alussa rikkoutui kolmen miljoonan käyttäjän raja.

Viking Linen tulos heikkeni

Viking Linen vuoden toisen neljänneksen liikevaihto oli 129,3 miljoonaa euroa (128,4). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,4 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 6,8 miljoonaa euroa (6,9).

Eurooppa-foorumiin saapuu jälleen huippupuhujia

Eurooppa-foorumi kokoaa jälleen päättäjät, asiantuntijat ja kansalaiset Turkuun 26.–28. elokuuta. Eurooppa-foorumin puhujalista sisältää jälleen poikkeuksellisen vahvan kattauksen EU-päättäjiä, ministereitä, tutkimusmaailman huippunimiä sekä kansainvälisen elinkeinoelämän vaikuttajia. Kolmen päivän aikana ohjelmassa on yli 50 keskustelua ja 200 puhujaa ajankohtaisten yhteiskunnallisten ja eurooppalaisten kysymysten äärellä. Paikan päälle on ilmoittautunut tähän mennessä jo yli tuhat osallistujaa.

Seilin tiede- ja kulttuuripäivillä keskustellaan koulutuksen tulevaisuudesta ja luontokadon pysäyttämisestä

Seilin saarella kolmatta kertaa järjestettävä kesätapahtuma kokoaa 20.–21. elokuuta tutkijoita, asiantuntijoita, päättäjiä ja yleisöä keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä ja Saaristomerestä kiinnostuneet.

Näköislehti

Urheilu

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.