Sijoitusrahastoihin tammikuussa 772 miljoonaa euroa uutta pääomaa

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin tammikuussa yhteensä 772 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääomaan vaikutti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 188 miljardia euroa.

Uusia pääomia sijoitettiin osakerahastoihin yhteensä 142 miljoonaa euroa, yhdistelmärahastoihin 98 miljoonaa euroa ja pitkän koron rahastoihin 796 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin lyhyen koron rahastoista 257 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisista rahastoista seitsemän miljoonaa euroa.

Tammikuussa keskeiset globaalit pääosakeindeksit nousivat. Euroalueen osakekurssien nousua tuki osaltaan Euroopan keskuspankin odotettu päätös laskea ohjauskorkoja. Tämä positiivinen vire näkyi myös Helsingin pörssissä. Pohjoismaihin ja yleisesti Eurooppaan sijoittavien osakerahastojen keskimääräiset kuukausituotot ylittivät viisi prosenttia. Suomeen sijoittavien osakerahastojen keskimääräinen kuukausituotto oli korkein, noin kuusi prosenttia.

Kuukauden aikana osakeindeksien nousu taittui hetkellisesti, kun kiinalaisen DeepSeek-tekoälysovelluksen suosio yllätti markkinat. Tekoäly oli kehitetty merkittävästi pienemmällä budjetilla kuin amerikkalaiset sovellukset, mutta sen kielimalli oli vähintään amerikkalaisten veroinen. Lisäksi se pystyi käyttämään NVIDIA:n vanhempia mikrosiruja, minkä uskottiin vähentävän jatkossa yhtiön uusien mikrosirujen kysyntää. DeepSeekin suosio aiheutti hetkellisen laskun amerikkalaisten suurten teknologiayhtiöiden, erityisesti NVIDIA:n, osakekursseissa. Yhdysvalloista alkanut kurssilasku levisi globaalisti muihin pörsseihin.

Tammikuu oli korkosijoittajille kohtuullisen tuottoisa. Korot laskivat maltillisesti, ja yrityslainojen riskimarginaalit kaventuivat mataliksi. Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkojaan, mutta Yhdysvaltain keskuspankki piti oman ohjauskorkonsa ennallaan. Yhdysvaltain keskuspankki totesi talouden olevan vahvassa vedossa, mutta korosti, että inflaation hidastumisesta tarvitaan lisää näyttöä, jotta korkoja voidaan laskea. Keskuspankkien rahapoliittisten päätösten eroavaisuudet lisäävät hermostuneisuutta korkomarkkinoilla.

– Tammikuu oli Eurooppaan, Pohjoismaihin ja Suomeen sijoittaville osakesijoittajille tuottoisa. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin määräämät tullit Kiinalle, Meksikolle ja Kanadalle lisäsivät epävarmuutta ja hermostuneisuutta osakemarkkinoilla, kiteyttää Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Mariia Somerla.

Somerlan mukaan Trumpin virkaanastujaisten jälkeiset ensimmäiset viikot ovat osoittaneet, että sijoitusvuodesta voi tulla hyvin vaihteleva.

– Viimeistään nyt sijoittajan kannattaa kiinnittää huomio hyvään hajauttamiseen. Rahastojen avulla hajauttaminen maantieteellisesti, ajallisesti ja omaisuuslajeittain on helppoa.

Osakerahastoissa pääomia sijoitettiin globaalisti, Eurooppaan ja Japaniin sijoittaviin rahastoihin yhteensä 299 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin kaikista muista osakerahastoluokista. Sharpen mittarilla mitattuna Pohjois-Amerikkaan sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten (Sharpe 12 kk 1,51). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin kaikkiin rahastoluokkiin. Sijoituksia tehtiin erityisesti euroalueen valtioriskiin ja luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 647 miljoonaa euroa. Parhaaseen vuosituottoon ylsivät globaalisti korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavat rahastot 8,3 prosentin keskimääräisellä tuotolla. Euroalueen korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 1,92).

Säästöpankkiryhmän varainhoidon johtajan Petteri Vaarnasen mukaan sijoitusvuosi alkoi osakerahastojen näkökulmasta positiivisissa tunnelmissa.

– Sp-Rahastoyhtiön osuudenomistajia kiinnostivat globaalit ja yhdysvaltalaiset osakkeet, joihin sijoittavissa rahastoissa nettomerkinnät kasvoivat. Euroopan osakemarkkinat myös piristyivät pitkän hiljaiselon jälkeen. Näkymät vuoteen ovat odottavan positiiviset, ja vuodesta on tulossa varmasti tapahtumarikas sijoitusmarkkinoilla.

Vuoden alusta lähtien FA:n rahasto- ja omaisuudenhoitojohtokunnan jäsenet kommentoivat FA:n rahastotiedotteessa markkinaa kuukausittain.

Tilastokeskuksen vuoden 2022 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,51 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia. Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 4 018 euroa. Suomeen on rekisteröity 19 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli yhteensä noin 550.

ESG-arvosana mittaa rahaston omistusten kykyä hallita ympäristöön, sosiaalisiin tekijöihin ja hyvään hallintotapaan liittyviä keski- ja pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia. Rahastojen ESG-tekijöistä ei ole vielä yhtenäistä sääntelyä tai ohjeistusta. Siksi eri palveluntuottajien tarjoamat luvut voivat jonkin verran vaihdella rahastoittain, kohdeyhtiöittäin ja markkinoittain.

Suomen Sijoitustutkimus Oy:n FA:lle tuottama Rahastoraportti sisältää MSCI Inc:n analyysiin perustuvat rahastokohtaiset ESG-arvosanat ja ESG-kattavuuden. Ne kuvaavat sitä, miten rahaston sijoitukset huomioivat sosiaalisia, ympäristöllisiä sekä hallinnollisia tekijöitä. Luvut tarjoavat työkalun tarkastella vastuullisen sijoittamisen aspektia rahastoissa. ESG-arvosanojen asteikko on 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Taiteiden yön installaatio konkretisoi nuorten vaikeaa työllistymistilannetta

Turussa on tällä hetkellä noin 4 500 18–29 -vuotiasta työtä etsivää nuorta, joista noin 800 on korkeakoulutettuja. Koko Turun työllisyysalueella työttömiä nuoria on noin 6 500. Tilanne näkyy paitsi nuorten elämässä, myös kaupungin elinvoimassa ja tulevaisuuden osaajapulassa.

Ruokarobotit muistuttavat autoilijoita tarkkaavaisuudesta koulujen alkaessa

Tempaukseen osallistuu noin 650 robottia eri puolilla Suomea ja parikymmentä robottia Turun Osuuskaupan alueella.

S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain mielin -tempauksella. Ruokarobotit muistuttavat 13. elokuuta Kaarinassa Auranlaakson koululla kello 9–9.30 ja Naantalissa Karvetin koululla kello 8.30–9 erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Turun AMK:n uusi tutkimusryhmä tuo yhteen urheilun, liiketoiminnan ja soveltavan tutkimuksen

Turun AMK:n uusi tutkimusryhmä tuo yhteen urheilun, liiketoiminnan ja soveltavan tutkimuksen. Tavoitteena on tuottaa käytännön ratkaisuja seurojen, lajiliittojen ja yritysten arkeen sekä päätöksentekoon.

Kari Heikkilän Vana jää -valokuvanäyttely avautuu Naantalin taidehuoneella

Näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta.

Kari Heikkilän Vana jää -näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta. Näyttely on avoinna 11.–30.8. Naantalin taidehuoneella. Se päättää Naantalin taidehuoneen kesän näyttelykauden.

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajaksi haluaville

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan. Haussa on 51 opiskelupaikkaa kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opinnot alkavat tammikuussa 2027 Rauman kampuksella.

Osakerahastot vetivät uusia sijoituksia

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.

Iltavirkuilla aamuvirkkuja enemmän mielenterveysongelmia ja he palautuvat heikommin töistä

Iltavirkuilla on aamuihmisiä enemmän haasteita työn ja muun elämän välisessä tasapainossa. Iltavirkut palautuvat aamuihmisiä heikommin töistä ja heillä korostuvat erilaiset mielenterveysoireet ja -diagnoosit. Iltavirkut myös elävät epäterveellisemmin, vaikkakaan se ei selitä iltavirkuilla suhteessa muihin vuorokausirytmityyppeihin korostuvia työelämän ja muun elämän tasapainon haasteita tai mielenterveysongelmia.

Uusi tekoälymalli simuloi ihmisen lukemista tarkemmin kuin koskaan

Malli seuraa sitä logiikkaa, jonka pohjalta teemme valintoja huomion suuntaamisesta lukemisen aikana. Sen avulla päästään käsiksi siihen, miten lukija muodostaa ymmärryksen tekstin sisällöstä.

Tutkijoiden rakentama malli ymmärtää, miten huomiomme suuntautuu lukemisen aikana. Malli voi mahdollistaa esimerkiksi tekstien räätälöinnin eri lailla lukevien ihmisten tarpeisiin.

Ikä ja työhistoria ratkaisevat ansiopäivärahan enimmäisajan

Ansiopäivärahan enimmäisaika ei ole kaikille sama. Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään 300, 400 tai 500 etuuspäivältä. Työhistorian pituus ratkaisee enimmäisajan. Pisin, 500 päivän enimmäisaika, edellyttää työhistorian lisäksi myös ikäehdon täyttymistä.

Kaukolämpötyö ruuhkauttaa liikennettä Ratapihankadulla

Kaukolämpötyötä tehdään Ratapihankatu 33:n kohdalla 11.8.–6.9. Yksi ajokaista kerrallaan on pois käytöstä. Kevyeen liikenteen väylä on poikki, liikenne on ohjattu ajoradalla sijaitsevalle kiertotielle.

Maailman osakemarkkinoille sijoittavissa rahastoissa yli miljoona sijoittajaa Suomessa

Maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille sijoittavien osakerahastojen osuudenomistajien määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti 2020-luvulla. Uusia sijoittajia maailma-rahastot saivat tämän vuoden tammi–kesäkuussa 135 000, ja kesäkuun lopussa näillä rahastoilla oli jo yli 1,1 miljoonaa sijoittajaa.

Markulantietä päällystetään alkuviikolla

Markulantiellä tehdään päällystystyötä Rieskalähteentien ja Kuninkojantien välillä 11.–13. elokuuta. Työtä tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Suomen yrityskauppojen määrä kipusi historialliseen ennätykseen

Suomen yrityskauppamarkkinalla tehtiin vuoden toisella neljänneksellä 218 transaktiota, mikä on korkein koskaan yhdellä vuosineljänneksellä mitattu yrityskauppamäärä Suomessa. Kauppojen määrä kasvoi noin 25 prosenttia verrattuna vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Aki Lindén: Perheiden taloudelliset erot näkyvät lasten terveydessä

HUS on kertonut lastentautien tutkijalääkäreiden tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan myös lasten bakteeriperäisissä infektioissa on havaittavissa perheiden sosiaaliekonomiseen asemaan liittyviä eroja. Aikaisemmin on samanlaisia tuloksia julkaistu mm syövän hoitoon, suun terveyteen ja ensihoidon käyttöön liittyen.

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistäviin avustuksiin 30 miljoonaa euroa

Asuinrakennusten energiatehokkuutta edistävillä avustuksilla tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita.

Ympäristöministeriö ehdottaa hallinnonalalleen noin 494,8 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2027. Summa on 1,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2026 varsinaisessa talousarviossa.

Herkuleksen kaavamuutos etenee kaupunginvaltuustoon

Myllyahteen ja Itäisen Rantakadun väliin jäävä kolmio kaavoitetaan asuinrakentamiselle sekä toimisto- ja liikekäyttöön. Kaavamuutos pohjautuu vuosina 2023–24 järjestetyn tontinluovutuskilpailun voittajaehdotukseen.

Näköislehti

Urheilu

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.