Ystävänpäiväkortit ajoissa askarteluun
Ilahduttavinta askartelupuuhaa on ystävänpäiväkorttien tekeminen. Jos aikoo taituroida isomman määrän, kannattaa puuha aloittaa jo nyt. Esimerkiksi Raision kirjaston lehtiosastolla voi päästää sisäisen Valentinensa ilmaiseksi valloilleen. Tiistaina 4. helmikuuta pidettävä korttityöpaja pidetään kello 15.30–18.30, ja kaikki tarvittavat materiaalit saa paikan päältä.
Ystävänpäivän historia ulottuu jo antiikin Roomaan. Valentin/Valentina on latinaa ja tarkoittaa ”voida hyvin”. Englannissa Valentinuksen päivä sai kalenterimerkinnän vuonna 1537. Suomessa ystävänpäivää on vietetty vasta 1980-luvulta lähtien, mutta suuren maailman tunnelmaa on haettu senkin edestä Yhdysvalloista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)