Yksittäisten maksuhäiriöiden määrässä vuosikymmenen ennätys

Henkilöiden uusia maksuhäiriöitä kirjattiin viime vuonna vajaat 1,95 miljoonaa, mikä on enemmän kuin koskaan 2020-luvulla. Yhdellä henkilöllä voi olla useampi maksuhäiriö

Vuonna 2023 henkilöiden uusia maksuhäiriöitä kirjattiin vajaa 1,84 miljoonaa, ja vuonna 2022 vajaa 1,82 miljoonaa. Vuosina 2021 ja 2020 vastaavat luvut olivat hieman yli 1,72 miljoonaa ja 1,82 miljoonaa maksuhäiriötä.

Viime vuoden lopussa vajaalla 369 000 henkilöllä oli vähintään yksi maksuhäiriö. Vuoden 2023 lopussa maksuhäiriöisiä henkilöitä oli vajaa 350 500, eli maksuhäiriöisten määrä kasvoi viime vuoden aikana noin 18 500 henkilön verran.

Viime vuonna uusia maksuhäiriöitä sai hieman yli 301 000 henkilöä, kun vielä vuonna 2023 vastaava luku oli hieman yli 280 000.

Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa paitsi Etelä-Pohjanmaalla, jossa maksuhäiriöisten henkilöiden osuus täysi-ikäisistä asukkaista laski 0,01 prosentilla verrattuna vuoden 2024 syyskuun loppuun.

– Henkilöiden uusien maksuhäiriöiden määrän kasvu vuoden 2024 aikana on huolestuttava ilmiö. Uusien maksuhäiriöiden määrä kasvoi kolmen kuukauden aikana yli 450 000 kappaletta, vaikka samaan aikaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi vain 3500 henkilöllä. Todennäköisesti kuluttajat, joilla on ennestään rekisteröityjä maksuhäiriöitä, ovat saaneet niitä vuoden lopussa lisää. Tämä on ikävä muistutus siitä, että ylivelkaantumisen laivaa on hankala saada käännettyä, kun se on kerran lähtenyt liikkeelle, huomauttaa Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemo tiedotteessa.

Vuonna 2023 yksittäisten maksuhäiriöiden määrä kasvoi loka-joulukuun aikana 389 000 kappaleella. Viime vuoden viimeisen kolme kuukauden aikana ulosottomenettelyssä todetun varattomuuden aiheuttamien UMV-merkintöjen määrä kasvoi jonkin verran heinä-syyskuuhun verrattuna. Suurin kasvu yksittäisten maksuhäiriöiden kasvussa tapahtui huhti–kesäkuun aikana, jolloin maksuhäiriöiden määrä kasvoi lähes 628 000 kappaleella. Myös tällöin maksuhäiriöiden määrän kasvu johtui UMV-merkintöjen suuresta määrästä.

Lukuihin saattaa vaikuttaa jossain määrin maksuhäiriöisten henkilöiden seilaaminen puhtaiden luottotietojen ja maksuhäiriömerkinnän välillä. Vuoden 2022 lopussa voimaan tulleen luottotietolain muutoksen perusteella henkilön luottotiedot puhdistuvat, kun hän saa maksettua maksuhäiriön perusteena olevan velkansa.

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi edelleen viime vuoden viimeisellä kvartaalilla, mutta kasvuvauhti hidastui hieman vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Vuonna 2024 maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi 18 500 henkilöllä.

– Vaikka maksuhäiriöisten kuluttajien määrän kasvun hidastuminen on varovaisen positiivinen signaali, valitettavasti maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä oli viime vuoden lopussa korkeimmillaan uuden luottotietolain voimassaoloaikana. Ylivelkaantuminen on kiihtynyt tänä vuonna kovaa vauhtia, ja nopeaa käännettä ei valitettavasti ole näkyvillä työttömyyslukujen kasvaessa, arvioi Karemo.

Kun luottotietolain uudistus astui voimaan 2022 joulukuussa, Asiakastiedon maksuhäiriörekisteristä poistui kerralla 18 600 yksityishenkilöä, jotka olivat jo maksaneet maksuhäiriön perusteena olevan velkansa. Tällä hetkellä maksuhäiriöisiä kuluttajia on 17 500 henkilöä vähemmän kuin luottotietolain muutosta edeltävällä maksuhäiriöisten kuluttajien määrän mittausjaksolla (Q3/2022).

Maksuhäiriöisten määrä kasvoi hieman kaikissa maakunnissa lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaata, jossa maksuhäiriöisiä henkilöitä oli vuoden lopussa kuusi vähemmän kuin syyskuun lopussa. Tämä näkyy tilastoissa 0,01 prosentin laskuna.

Eniten maksuhäiriöisten henkilöiden määrä suhteessa maakunnan asukaslukuun kasvoi Pohjois-Karjalassa, jossa maksuhäiriöisten osuus maakunnan täysi-ikäisestä väestöstä kasvoi 6,28 prosentista 6,85 prosenttiin. Tämä tarkoittaa 37 uutta maksuhäiriöistä henkilöä. Määrällisesti eniten maksuhäiriöisten kuluttajien määrä kasvoi Uudellamaalla, jossa vuoden viimeisen kolmen kuukauden aikana lähes 1000 uudelle henkilölle kirjattiin maksuhäiriö. Maakunnan väkilukuun suhteutettuna eniten maksuhäiriöisiä kuluttajia on Päijät-Hämeessä, jossa maksuhäiriöisten määrä kasvoi 8,63 prosentista vajaaseen 8,7 prosenttiin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Ethän tee tätä virhettä akkukäyttöisten laitteiden talvisäilytyksessä

Moni vie sähköpyörän tai sähköpotkulaudan talveksi varastoon, mutta väärä säilytyspaikka voi vaurioittaa akkua ja tehdä siitä jopa vakavan paloriskin. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että litiumioniakun palossa vapautuva vetyfluoridi voi olla hengenvaarallista jopa pienemmissäkin akkupaloissa.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.