Istun junassa. Kolumnivuoro puksuttaa raiteilla. On kirjoitettava printattuun junalippuun, sillä jätin läppärin kotiin. Eläkeläisetkään eivät enää tulosta lippuja, mutten halua kokea toiste paniikkia, jossa puhelimestani loppuu akku lähdettyäni omiani ilman laturia lataamaan.

Junamatkailun kasvaneesta suosiosta ei saa kiinnostavinta kärkeä, mutta junan vessa se vasta hupia luo. Vaunuun astuessa katsonkin ensimmäisenä, lukeeko vessan ovessa ”epäkunnossa”. Jos kunto riittää oven avaamiseen, yllättyä voi sisällä.

Itselläni ei ole nykyjunien vessoista valitettavaa. Mutta kukapa ei olisi aikanaan pelännyt reikää, jossa kiskot vilisivät. Ihmettelin jo silloin, miksi raiteet ja Itämeri saivat toimia viemäreinä. Kehitys kehittyy. Parhaat junamuistoni liittyvät silti tähän aikaan, sillä se on nostalgian kultaama.

Ärsyttävimmässä muistossani setämies vieressä kaatoi omasta tölkistä täydennetyn ison kolmosen päälleni. Silkkihuivikin lensi rytäkässä lattialle kuraliejuun.

Tilanteen pelasti uskalias vesipesu, mutta mitään ei voitu tehdä seisahduksessa, jonka epätoivoinen henkilö aiheutti raiteille astuessaan. Pahin junamuistoni on tämä. Oli kamalaa odottaa hiljaa vaunussa kuvitellen, kuinka ihmisyyden palasia kerätään pientareilta. Miltei jokainen veturinkuljettaja joutuu tragedian joskus kohtaamaan.

Junamatka on aforismi, ihmisyys tiivistettynä. Suuret ajatukset hiipivät mieleen maiseman vaihtuessa. Miten vähäiset ovat keinot toteuttaa ne etenkään silloin, kun vierustoveri köhii parfymoituna koko vaunun iloksi. Tartun kirjaan kuvitteellinen pyykkipoika nenässä. Huumoria tosin kannattaa välttää, ellei halua saada yksin hillitöntä nauruhepulia vaunussa.

Aikoinaan junassa oli helppo opiskella. Junamatka on yhä tehokas työskentelyyn ja luovaan haahuiluun. On tullut vaihdettua ajatuksia kiinnostavien ihmisten kanssa, tai kuultua väkisin, mistä epäkiinnostavat kailottavat puhelimeen. Junassa on niin otollista seurata ihmisiä, että negatiivisetkin huomiot kääntyvät voitoksi.

Aina on vakoiltava, mitä kirjoja tai lehtiä muut lukevat. Suurin osa katsoo kännykästä turhia videoita tai somettaa. Nyt en bongannut kuin rouvan kirjoittamassa ehkä päiväkirjaansa kynä sauhuten. Niin teen minäkin junalipulle, josta tuleekin kolumni.

Aikoinaan ylioppilaskokeissa kysyttiin, miten junaratojen rakentaminen on vaikuttanut USA:n historiaan ja kehitykseen. Samaa voi kysyä Suomessa. Olisiko meillä edes juteltavaa ilman raidetöitä, aikataulujen myöhästymisiä tai sitä kuuluisaa junan vessaa?

Eveliina Portnoj