Tyytyväisyys teiden kuntoon parantunut hieman Varsinais-Suomessa

Tienkäyttäjien tyytyväisyystutkimuksen mukaan tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden kuntoon on parantunut hieman Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa tyytyväisyys on kuitenkin alemmalla tasolla kuin muualla Suomessa. Yksityisten henkilöiden kokonaistyytyväisyys maanteiden kuntoon on 2,79 ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyys on 2,46 asteikolla 1–5. Tyytyväisyydessä noustiin vuoden 2022 tasolle viime vuoden notkahduksen jälkeen, vaikka tyytyväisyys on edelleen jokseenkin alhaisella tasolla.

Tyytyväisyyden parantumista selittää etenkin päällystystöiden määrä, sillä päällysteiden kunto vaikuttaa selvimmin tienkäyttäjien tyytyväisyyteen. Viime vuonna päällystysohjelma oli ennätys lyhyt, kun taas tänä vuonna päällystettiin selvästi aiempia vuosia enemmän. Positiivista palautetta saatiinkin siitä, että alueella on tehty paljon päällystystöitä ja päällysteiden kunto on parantunut kuluvan kesän aikana. Tienkäyttäjät kokevat, että päätiet ovat kohtuullisessa kunnossa ja niiden päällysteitä uusitaan säännöllisesti. Palautteissa mainitaan kuitenkin, että myös on huonokuntoisia pääteitä, joissa on ajoturvallisuuteen vaikuttavia kuoppia ja epätasaisuuksia.

Päällysteissä on edelleen paljon korjausvelkaa erityisesti vähäliikenteisillä teillä, eikä kesän suurempi päällystysmäärä näy vielä asiakastyytyväisyyden parantumisena alemman tieverkon kuntoon. Tänä vuonna päällystyöt kohdentuivatkin enemmän vilkkaalle ja keskivilkkaalle tieverkolle, kun taas ensi vuonna päällystöitä kohdistetaan enemmän vähäliikenteiselle tieverkolle.

Kokonaisuudessaan tyytyväisyys päällysteiden kuntoon on edelleen alhaisella tasolla ja useissa vastauksissa mainitaan, että päällysteet ovat huonossa kunnossa, ja niissä on runsaasti vaurioita, kuten kuoppia, halkeamia ja muita pintavaurioita. Tienkäyttäjät kokevat, että päällysteiden kunto vaikuttaa liikenneturvallisuuteen ja ajoneuvojen kunnossapitoon. Korjausvelan vähentäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, eikä merkittävää parannusta ole odotettavissa nopeasti, vaikka myös ensi vuonna panostetaan teiden uudelleen päällystämiseen.

Tienkäyttäjät eivät ole erityisen tyytyväisiä myöskään sorateiden kuntoon. Tienkäyttäjät kokevat, että sorateiden kunnossapito ei ole riittävää nykyisten liikennemäärien ja ajoneuvojen painojen vuoksi. Tienkäyttäjien mukaan keväisin suoritetut lanaukset ja sorastukset eivät riitä, ja toivottiin, että teitä hoidettaisiin useammin kesäkauden aikana. Tienkäyttäjät ovat kuitenkin sorateiden kesäkuntoon tyytyväisempiä kuin vähäliikenteisten teiden päällysteisiin.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tyytyväisyys on hieman parantunut ja tyytyväisyys jalankulun ja pyöräilyn olosuhteisiin on kaikilla osa-alueilla selvästi yli 3. Pyöräilijöiden palautteessa nousee esille mm. tarve parantaa näkyvyyttä teiden varsilla sekä yleinen turvallisuuden puute liikenteessä.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa annettu palaute tienvarsien niitoista ja raivauksista on vaihtelevaa. Osa palautteista on positiivista, mutta on myös kriittistä palautetta. Osa tienkäyttäjistä toivoo parannusta mm. luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen ja niittotöiden laatuun sekä kasvillisuuden raivaukseen. Lisäksi useissa palautteissa nostetaan esiin tarve näkyvyyden parantamisesta teiden reunoilta, erityisesti alueilla, joissa liikkuu hirvieläimiä. Viime vuosina on panostettu tienvarsiraivauksiin ja niitä tullaan jatkamaan myös ensi vuonna.

Tienkäyttäjien palautteissa nousee esille useita asioita, jotka liittyvät teiden ja liikenteen ympäristöön, mutta eivät suoraan teiden kuntoon. Monissa palautteissa korostuu levähdyspaikkojen ja tienvarsien siisteys. Useat kommentoijat ovat huolissaan yleisestä epäsiisteydestä, mikä heikentää liikenneympäristön viihtyisyyttä. Palautteissa mainitaan myös liikennemerkkien huono kunto, ja sen koetaan vaikuttavan liikenneturvallisuuteen ja opasteiden näkyvyyteen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Impivaaran uimahallissa alkaa peruskorjaus

Impivaaran uimallin remontti käynnistyy toukokuussa. Sen arvioidaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Impivaaran uimahalli siirtyy mittavaan peruskorjaukseen, jonka tavoitteena on parantaa hallin toimivuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Remontin aikana uudistetaan keskeisiä rakenteita ja järjestelmiä, jotta uimahalli voi palvella käyttäjiään entistä paremmin tulevina vuosikymmeninä.

Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna seitsemän prosenttia

Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli seitsemän prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Synnytysten määrä kasvoi Tyksissä nopeammin kuin koko maassa

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 864 synnytystä ja 3 962 vastasyntynyttä vauvaa.

Synnytysten määrä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kasvoi kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia, kun koko Suomen syntyvyys nousi alle viisi prosenttia. Kasvavat synnytysmäärät ovat positiivinen ja hieman poikkeava ilmiö aiemmasta väestöennustuksesta alueellamme. Palvelutarpeen normalisoituminen aiempien vuosien tasolle edellyttää panostamista synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä lasten ja nuorten hoidon sujuvuuteen.

Kuntaliitto: Kuntapolitiikka yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä

Kuntavaalit nojaavat yhä harvempaan ja iäkkäämpään joukkoon ehdokkaita ja äänestäjiä, ilmenee kuntatutkijoiden tuoreesta Kuntavaalitrendit 2025 -raportista.

Sofia Virta: Vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta paalutti puoluevaltuustopuheessaan, että vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus. Virran mukaan Vihreät ajaa suunnanmuutosta, joka on mahdollinen vuoden päästä käytävissä vaaleissa. Virta lähetti terveisiä oppositiokollegoilleen.

Divet Show vappuaattona Logomossa

Euroviisut ovat vahvasti mukana Divet Show'ssa.

Divet Show – Kevätkiima nähdään Logomossa 30. huhtikuuta kello 19. Kevätkiima-kiertueella ihmiset heräävät talven jäljiltä eloon, tähdet puhkeavat kukkaan ja odotus täyttää ilman – ja kuten kevään kihelmöintiin kuuluu. Mukana ovat Cha cha cha , Bara bada bastu , Ich komme , Sata salamaa ja monet muut tutut viisuhitit.

Varsinais-Suomen SDP nimesi 11 eduskuntavaaliehdokasta

Varsinais-Suomen SDP nimesi sunnuntaina piirikokouksessaan Liedossa ensimmäiset 11 eduskuntavaaliehdokasta. Loput ehdokkaat nimeää piirihallitus loppukevään ja syksyn aikana.

Kotipuutarhasta haetaan turvaa ja vapautta

Lavakauluksessa on helppo kasvattaa kesän sato.

Puutarhakaupan sesonki on käynnistynyt ja käy kuumimmillaan touko–kesäkuun vaihteessa, jolloin suurin osa kevään ja kesän taimista ja kasveista löytää uuden kodin. Tänä vuonna suomalaisten pihoilla ja parvekkeilla näkyy aiempaa selkeämmin yksi yhteinen piirre: puutarhalta odotetaan paitsi kauneutta ja herkullisuutta myös huoltovarmuutta, helppoutta ja sallivaa asennetta.

Romutuspalkkiolla hankituista autoista puolet täyssähköautoja

Suomen vanha autokanta näkyy Pohjola Vakuutuksen törmäysvahinkotilastoissa. Jo 600 autoilijaa on hakenut romutuspalkkiota vaihtaakseen vanhan auton uuteen ja turvallisempaan.

Juha ja Marika Huunonen Turusta K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaat

Rautakauppa kiritti alkuvuonna K-ryhmän myyntiä Varsinais-Suomessa, ja kasvumahdollisuudet rakentamisen kaupassa ovat hyvät. Skanssin K-rauta.

Turun K-Rauta Skanssin kauppiasyrittäjät Juha ja Marika Huunonen on valittu K-ryhmän vuoden kasvattajakauppiaiksi. Kasvattajakauppiaan kunniamaininta on tunnustus ansiokkaasta työstä henkilökunnan kouluttamisessa ja uusien kauppiaiden kasvatustyössä.

Vaalitietojärjestelmän konesali jatkossakin Suomessa

Oikeusministeriö on linjannut, että uuden vaalitietojärjestelmän kehittämistä jatketaan Valtorin konesalissa, jonka toimittajaksi on kilpailutuksessa valittu CGI.

SPR Kosken Tl osasto nimettiin Varsinais-Suomen piirin vuoden osastoksi

SPR Kosken Tl. osaston puheenjohtaja Mari Sääksi.

Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin vuosikokous pidettiin Salossa 25. huhtikuuta. Vuosikokouksen sääntömääräisten asioiden lisäksi tilaisuudessa jaettiin huomionosoituksia ansioituneille vapaaehtoisille sekä annettiin Vuoden osasto -tunnustus SPR Kosken Tl osastolle.

Eläkesijoittajien tuottovertailussa suomalaisilla jälleen hyvä sijoitusvuosi

Suomalaiset eläkesijoittajat menestyivät hyvin viime vuoden kansainvälisessä sijoitustuottovertailussa. Vakavaraisuussäänneltyjen sijoittajien sarjassa suomalaiset veivät edellisvuoden tapaan kaikki kärkisijat.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Näköislehti

Urheilu

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.