Yrttiaho: Työntekijöiden oikeuksien polkeminen ei käännä talouskehitystä – vientiin perustuva kasvumalli vaikeuksissa
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen eduskunnan talousvaliokunnan lausuntoon valtion budjetista. Yrttiahon mukaan hallituksen toimet tulevat lisäämään työttömyyttä ja heikentämään kokonaiskysyntää. Hallitus kohdistaa hyvinvointialueiden, kuntien ja valtion toimintoihin rahoitusleikkauksia, jotka yhdessä järjestöjen valtionavustusten leikkausten kanssa lisäävät suoraan työttömyyttä.
Yrttiaho pitää todennäköisenä, että työttömyysjaksot pitkittyvät. Sosiaaliturvan, palveluiden ja koulutuksen leikkaukset sekä toisaalta alv-korotukset heikentävät pieni- ja keskituloisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia kouluttautua.
– Myöskään työntekijöiden oikeuksien heikentäminen ei ole ratkaisu heikkoon talouskehitykseen. Hallituksen politiikka heikentää kulutuskysyntää, kun ihmisten toimeentulo vaikeutuu. Kysynnän supistuminen lisää työttömyyttä, vähentää verotuloja ja heikentää julkista taloutta, Yrttiaho sanoo tiedotteessa.
Hallituksen mallissa talouskasvu nojaa vientiin. Suomen tärkeimmän vientimaan, Saksan, talous on vaikeuksissa, mikä on heikentänyt koko euroaluetta. Venäjän kauppa on tyrehtynyt. Viennin näkymät ovat heikot.
– Trumpin valinnan myötä Yhdysvaltojen on arvioitu kiristävän tullipolitiikkaansa, mikä vaikeuttaa Suomen viennin kehitystä entisestään. Palkkavetoinen, kokonaiskysyntään pohjautuva kasvumalli olisi varmempi tapa tukea Suomen talouden toipumista. Suomen talouskasvu on historiallisesti nojautunut palkkavetoiseen kysyntään, Nokian huippuvuosia lukuun ottamatta, Yrttiaho huomauttaa.
Yrttiahon mukaan yritysten työvoimakustannusten alentamisella ei näytä olleen myönteistä vaikutusta kansantalouteen tai työllisyyteen. Suurimpien yhtiöiden voitot ovat kyllä pysyneet korkealla tasolla, mutta raha ei ohjaudu kansantalouden kasvua vahvistavasti kulutukseen tai investointeihin.
– Osingot ovat korkealla tasolla, mutta investoinnit laahaavat. Hallituksen politiikan tavoitteena näyttääkin olevan suuryhtiöiden voitonjaon turvaaminen taantumassakin, Yrttiaho sanoo.
Yrttiaho arvostelee eriävässä mielipiteessään hallituksen päätöstä rahoittaa investointiohjelmaansa valtion omaisuuden myynnillä.
– Valtion omaisuuden myyminen ei ole ratkaisu. Omaisuuden myynti heikentää julkista taloutta vastaavalla tavalla kuin velan ottokin, Yrttiaho sanoo.
Yrttiahon mielestä julkista taloutta voisi sopeuttaa paremmin karsimalla taloudellisesti tehottomia verohuojennuksia ja yritystukia. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuhuojennuksen poisto toisi Yrttiahon mukaan satoja miljoonia lisätuloja valtion budjettiin vuosittain.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)