Puolet korkeakouluopiskelijoista käyttää YTHS:n palveluja
Noin puolet korkeakouluopiskelijoista käyttää pääsääntöisesti YTHS:n terveyspalveluja. Ammattikorkeakouluissa YTHS:n palveluja käyttävien osuus lähes kaksinkertaistui 24 prosentista 43 prosenttiin vuosien 2021 ja 2024 välillä. Tulokset selviävät Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT), joka toteutettiin viime keväänä.
YTHS tarjoaa perusterveydenhuollon tasoiset terveyden- ja sairaanhoitopalvelut sekä terveydenedistämispalvelut korkeakoulututkinto-opiskelijoille Suomessa.
– Johtopäätös tuloksista on, että ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat löytäneet YTHS:n palvelut sen jälkeen, kun ammattikorkeakouluopiskelijat tulivat YTHS:n palvelujen piiriin vuonna 2021, kertoo YTHS:n johtajaylilääkäri Teija Kulmala tiedotteessa.
– Suunterveyden palveluja käyttäneiden osuus kasvoi ammattikorkeakouluopiskelijoiden osalta. Lisäksi aiempaa useampi ammattikorkeakouluopiskelijoista koki, että suunterveyden palvelut olivat riittävät. YTHS:n käyntitietojenkin perusteella ammattikorkeakouluopiskelijoilla on enemmän suun terveydenhoidon tarvetta kuin yliopisto-opiskelijoilla, Kulmala sanoo.
Kolme neljästä opiskelijasta kokee YTHS:ltä saamansa hoidon hyödylliseksi. Hoidon hyödylliseksi kokeneiden osuus kasvoi ammattikorkeakoulussa opiskelevilla kahdeksan prosenttiyksikköä edellisestä tutkimuskerrasta.
– Tulos voi kertoa siitä, että opiskelijoiden mielestä YTHS:n palvelut auttavat heitä aidosti terveyshuolien ratkaisemisessa. YTHS:llä on paikkansa korkeakouluopiskelijoiden terveyden erityisasiantuntijana ja opiskeluterveyden edistäjänä, Kulmala sanoo.
Kuitenkin reilu 40 prosenttia opiskelijoista kokee saaneensa riittämättömästi YTHS:n palveluja tarpeeseensa nähden. Lisäksi vain joka kolmas opiskelija kokee aina saaneensa yhteyden YTHS:n hoitopaikkaan sujuvasti. Tulos on säilynyt samalla tasolla edellisestä tutkimuskerrasta.
– Myös YTHS:n keräämä asiakaspalaute osoittaa, että opiskelijat eivät koe nykyistä pääsääntöisesti puhelimitse tapahtuvaa yhteydenottotapaa mieluisana. Jotta yhteydenotto YTHS:ään olisi sujuvampaa, panostamme monikanavaisen digitaalisen asiointimallin rakentamiseen ja kehittämme erityisesti opiskelijoiden suosimaa chat-kanavaa, Kulmala kertoo.
– On tärkeää, että KOTT-tutkimuksen tulokset johtavat käytännön toimenpiteisiin. THL:n ja YTHS:n yhteistyö tähtääkin juuri siihen, että tutkittua tietoa hyödynnetään YTHS:n palvelujen kehittämisessä, THL:n vastaava tutkija Suvi Parikka sanoo.
Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) toteutettiin keväällä 2024. Siihen osallistui 3 600 iältään 18–34-vuotiasta opiskelijaa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ympäri Suomen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)