Ranteen värttinäluumurtuma on nuorten poikien ja ikääntyvien naisten vamma, joka paranee yleensä hyvin, eikä leikkaushoito useimmiten ole tarpeen, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Suomessa tapahtuu vajaat kolme ranteen murtumaa tuhatta asukasta kohden vuodessa. Murtumien ilmaantuvuus on korkeimmillaan kahdessa ryhmässä: lapset ja nuoret (etenkin pojat) ovat kasvuiässä alttiita murtumille, ja toinen huippu on ikääntyvillä naisilla, joilla murtumien määrä on nelinkertainen verrattuna samanikäisiin miehiin.

Käsikirurgi ja väitöstutkija Leena Raudasoja tutki yhdessä tutkimusryhmän kanssa värttinäluun alaosan murtumien valtakunnallista ilmaantuvuutta Suomessa vuosina 2015–19. Tutkijat selvittivät, onko murtumien ilmaantuvuudessa tapahtunut muutoksia vuosien mittaan ja onko hoitolinjoissa tapahtunut muutoksia. Lisäksi selvitettiin rannemurtuman hoidon pitkäaikaistuloksia kahdessa potilasryhmässä: kipsihoidolla hoidettujen sekä leikkauksella hoidettujen potilaiden joukossa.

– Tutkimuksemme osoitti, että kipsihoito tuottaa kelvollisen lopputuloksen valtaosassa värttinäluun alaosan murtumista, käsikirurgi ja Helsingin yliopiston väitöstutkija Leena Raudasoja kertoo.

Värttinäluun alaosan murtuman paikalleen asetus ja kipsituenta on hoitolinjana noin 80 prosentissa tapauksista. Raudasojan mukaan leikkaushoidon huomattava kasvu havaittiin Suomessa vuosituhannen vaihteessa, jolloin uudet luunmurtuman tuentaan käytettävät levyt tulivat markkinoille.

– Leikkaushoidon suosio on tasaantunut, mutta jatkanut kasvuaan maltillisesti. Suurin osa aikuisten leikatuista murtumista kiinnitetään lukkolevyllä, kun taas kasvuikäisillä käytetään teräspiikkejä (K-piikkejä) niiden helpon poistettavuuden vuoksi.

Tutkijat havaitsivat että 66 potilaan tutkimusjoukossa kipsihoidolla hoidettujen murtumien asento huonontui 68 prosentissa tapauksista. Kun tutkijat analysoivat murtuman virheasennon vaikutusta käden toimintakykyyn, ei sillä kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkittävää vaikutusta.

Kohtalaisen vähäisen haitan puolesta puhuu myös se, että rekisteritutkimuksessa aikuisväestön 30 841 kipsihoidolla hoidetusta murtumasta vain 321 eli yksi prosentti päätyi murtuma-asennon korjausleikkaukseen eli osteotomiaan tutkitun viiden vuoden aikana.

– Riski korjausleikkauksen tarpeesta todettiin olevan suurin 30–50-vuotiailla (1.5–1.9-kertainen). Murtuman tapahtuessa oikea hoitoarvio on tässä ikäryhmässä tärkeä, jotta vältytään toimintakyvyn ja työkyvyn ongelmilta.

Rannemurtuman leikkauksessa murtuma-asennon saaminen oikeaan asentoon on tärkeää.

– Hyvä anatominen lopputulos leikkauksessa tuotti tutkimuksessa myös hyvän toiminnallisen lopputuloksen, mikä korostaa tarkkuuden merkitystä leikkaushoidossa.

Käsikirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, LL Leena Raudasoja väittelee Helsingin yliopistossa 18. lokakuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)