Tiedepuisto maan nopeimmin kasvavia työpaikka-alueita

Vipusenaukio kohti Taito-kampusta. Vipusenaukio kohti Taito-kampusta. Kuva: Turun kaupunki, Lunden Architecture Company, Renell Kappi Arkkitehdit ja Cobe

Turku on siirtynyt tasaisen kasvun tieltä vahvalle suurkaupungistumisen tielle. Tuoreen selvityksen mukaan Kupittaan kärjen alueen rakentuminen tukee merkittävästi alueen yritystoiminnan edellytyksiä ja uusien työpaikkojen syntymistä.

Tiedepuiston lähes miljoonan kerrosneliömetrin kokoiselle alueelle odotetaan 18 000 työpaikkaa, 16 000 asukasta ja jopa neljän miljardin investointeja. Alueen rakentumisen odotetaan jatkuvan ainakin 2060-luvulle saakka.

Tiedepuiston alueelle kesällä tehdyn yritysvaikutusten arvioinnin perusteella Kupittaan kärjen asemakaavan muutos ja siihen liittyvät investoinnit tukevat alueen yritystoiminnan edellytyksiä merkittävästi ja vaikuttavat positiivisesti Turun kaupungin vetovoimatekijöihin.

– Selvityksen mukaan mittava rakentaminen, laajat infrahankkeet sekä alueen muu kehittäminen luovat uusia työpaikkoja ja houkuttelevat osaavaa työvoimaa, jonka saatavuus paranee hyvästä erinomaiseksi, sanoo Turun elinvoimajohtaja Vesa Palander tiedotteessa.

Tiedepuiston alueella yhdistyvät useat kasvun edellytykset: hyvä sijainti ja saavutettavuus, toimivat liikenne- ja raideratkaisut ja korkean intensiteetin yritykset.

Selvityksen mukaan alueelle muodostuu runsaasti houkuttelevia sijoittumispaikkoja kuluttajakaupan ja -palveluiden yrityksille sekä asiantuntijatyölle hyvin soveltuvia toimitiloja. Alueen tieteeseen, tutkimukseen ja uusiin innovaatioihin pohjautuvan identiteetin arvioidaan houkuttelevan korkeasti koulutettuja asukkaita, mikä lisää ostovoimaa.

– Turun kasvu syntyy Tiedepuistossa, joka on kuin Turku pienoiskoossa. Alueen pitkäjänteinen kehittäminen vetää puoleensa investointeja ja uusia asukkaita, mikä tukee yritysten sijoittumista alueelle ja uusien työpaikkojen syntymistä. Samalla jo olemassa olevat yliopiston ja muiden oppilaitosten sekä keskussairaalan läheisyyteen perustuvat synergiaedut voimistuvat entisestään, Palander kiteyttää.

Selvityksen mukaan tiettyjen alojen keskittäminen alueelle lisää siellä jo toimivien yritysten uskottavuutta ja kiinnostavuutta ja auttaa siten osaavaan työvoiman houkuttelemisessa.

Yksi Tiedepuiston vahvoista alakeskittymistä on terveys- ja lääkeala. Alueella vuodesta 2003 saakka toiminut ja noin 200 henkilöä työllistävä biologisten lääkkeiden valmistaja Biovian uskoo alueen vetovoimaan myös tulevaisuudessa. Yritys rakentaa Tiedepuistoon uutta biolääketehdasta, joka otetaan käyttöön vaiheittain seuraavien vuosien kuluessa. Investoinnin arvo on noin 50 miljoonaa euroa.

– Uusi tehdas on meille merkittävä askel mahdollistaen kliinisten tutkimusvalmisteiden tuotannon lisäksi myös kaupallisten biolääkkeiden valmistuksen. Tavoitteena on uuden laitoksen myötä luoda uusia työpaikkoja Turun alueelle, Biovianin toimitusjohtaja Antti Nieminen sanoo.

Niemisen mukaan uudesta Itäharjun tehtaasta huolimatta yrityksen toiminta jatkuu myös Kupittaalla.

– Uusi tehdas sijaitsee lähellä nykyisiä tiloja, mikä helpottaa henkilöstön ja materiaalien kulkua toimipisteiden välillä. Kupittaan alue on logistisesti erinomaisella paikalla julkinen liikenne ja hotelli huomioiden.

Käynnissä oleva Kupittaan kärjen kumppanuushanke aloittaa Tiedepuiston alueen laajentumisen Kupittaalta Itäharjun suuntaan. Kupittaan kärjen alueen rakentamisen käynnistää Taito-kampus, joka on parhaillaan toteutussuunnitteluvaiheessa. Tarkennetun aikataulun mukaisesti tavoitteena on, että sekä Taito-kampuksen että infrahankkeen rakennustyöt aloitetaan keväällä 2025 ja Taito-kampus otetaan käyttöön vuoden 2027 aikana.

– Kupittaan kärjen rakentumisella on merkittävä vaikutus Tiedepuiston vision tavoitteiden toteutumisessa. Selvityksen mukaan Kupittaan kärjen asemakaavan alueelle odotetaan muodostuvan noin 8 500 työpaikkaa, joista merkittävä osa tulee olemaan kokonaan uusia. Tilaa uusille toimitiloille on varattu 120 000 kerrosneliön verran, ja uusia asukkaita kärjen alueelle odotetaan tulevan yli 3 000, hanketta johtavan Turun teknologia- ja tiedepuisto Oy:n toimitusjohtaja Ari Mäkinen kertoo.

Allianssimallisen kumppanuushankkeen osapuolia ovat Turun kaupunki, YIT, Lundén Architecture Company, Renell Käppi Arkkitehdit sekä nimettyinä alihankkijoina COBE, WSP Finland ja AFRY.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pakina: Taidetta vai töhryjä?

Kaupungin talojen kylkiin ilmaantuvat graffitit – joidenkin mielestä töhryt – herättävät paljon mielipiteitä. Usein lähtökohta on negatiivinen: puhutaan ilkivallasta, veronmaksajien rahoista ja rangaistuksista. Lähes aina asiaa tutkaillaan mustavalkoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta.

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen tulos hieman talousarviota parempi

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen alijäämäennuste on 13,6 miljoonaa euroa. Ennuste on heikentymässä hieman edellisestä ennusteesta, mutta alittamassa kaupungin muutetun talousarvion 6,5 miljoonalla eurolla. Ennusteen positiiviseen kehitykseen ovat vaikuttaneet erityisesti toimintatuottojen kasvu ja toimintamenojen lasku. Sen sijaan verorahoituksen arvioidaan jäävän talousarviossa ennakoitua pienemmäksi.

Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla

Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta silloin, kun se koetaan yhdessä.

Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.

Länsiradan ja Kupittaan alueen suurhankkeet etenivät kaupunginhallituksessa

Länsiradan kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ja valtio sopivat ratahankkeen etenemisestä rakentamisvaiheeseen, kun neuvotteluissa saavutettiin sopu 31. lokakuuta.

Kaikki tulot eivät näy verotuksen julkisissa tiedoissa – yli miljoonan tienanneita lähes kolmannes enemmän

Verohallinto julkaisee vuoden 2024 tuloverotuksen julkiset tiedot keskiviikkona 12. marraskuuta. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa.

Nuoret tahtovat laivalle perheestään eniten äidin kanssa, vähiten isän kanssa

Suomalaisnuoret lähtevät laivalle mieluiten kumppaninsa kanssa. Yli puolet, 54 prosenttia, vastaajista risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen nuorille on oma äiti. Niin sanoo 18 prosenttia. Perheenjäsenistä äiti on suosituin risteilyseuralainen.

Miksi rikokset kiehtovat meitä?

Sami Lalou ja Antti Reini.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12. marraskuuta, kun Tatu Hyttinen , Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö -näytelmän teemojen innoittamana.

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä

ParkkiPaten tilastot paljastavat eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa paimiolaisen Vistan Pesula Oy:n osakekannan

SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Maria Rantala (vas.), Solemo Oy:n toimitusjohtaja Peppi Kaira, Vistan Pesula Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen ja Lindström Oy:n Vice President Pasi Saarinen.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa Paimiossa toimivan Vistan Pesula Oy:n osakekannan. Samassa yhteydessä Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Vistan Pesula Oy:n vuokratekstiililiiketoimintaan keskittyvät asiakkuudet. Kaupat allekirjoitettiin 10. marraskuuta ja ne vahvistetaan 1. huhtikuuta mennessä.

Turkulaiset Julia Siimento ja Saku Kaukinen Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestettiin 7.–9. marraskuuta Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtajisto vuosille 2026–27 sekä liittohallitus vuodelle 2026. Liittohallitukseen valittiin kaksi turkulaista: Saku Kaukinen ja Julia Siimento , jotka ovat viime vuosina toimineet keskeisissä rooleissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa.

Alhainen ajonopeus auttaa, kun musta jää yllättää

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko

Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.

Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa runsaasti lisää sijoitusrahastoihin

Suomalaiset kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 miljoonan euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi–syyskuun aikana sijoituksia on tehty 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viharikosepäilyjä jälleen ennätysmäärä

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 808 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Väitös: Lapset eivät tartuta SARS-CoV-2 virusta aikuisia tehokkaammin – muissa hengitystieinfektioissa tartuttavuus lapsilla suurempaa

Jaakko Ahti.

Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjatutkimus osoittaa, että lapset ja aikuiset levittävät koronavirus SARS-CoV-2:a yhtä tehokkaasti. Sen sijaan koronanegatiivisiksi todetut hengitystieinfektiot levisivät herkemmin muihin perheenjäseniin lapsista. Tutkimus osoitti myös, että sylkinäyte havaitsi koronaviruspositiivisuuden yhtä herkästi kuin nenänielunäyte ja oli potilaalle mieluisampi näytteenottomenetelmä.

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.