Suvi Kemppaisen uusi tanssiteos juhlii mielikuvitusystäviä ja kysyy, kuka omistaa tanssitun tanssin
Suvi Kemppaisen sooloteostrilogian kolmas osa Puija saa ensi-iltansa Nykytaidetila Kutomolla Turussa 5. lokakuuta. Teos käsittelee aineettoman olevaisuuden ja tiedostamattoman materialisoitumista sekä sen omistajuutta. Trilogian lähtökohtana on tutkia tanssitaidetta sen piirtyvän ja katoavan muodon näkökulmasta. Ensi-illan jälkeen esitys nähdään vielä kolmesti 10.–13. lokakuuta.
Teossarja ankkuroituu Kemppaisen psykopoeettiseen praktiikkaan, joka tarkastelee liikkeellisesti oman kehon luisen rakenteen omistamista ja toisaalta siitä luopumista koreografisena kielenä. Puijassa työryhmä työskentelee kolmen näkymättömän toiseuden kanssa: mielikuvitusystävän, kipeyden ja koreografisten ruumiin huoneiden.
Suvi Kemppaisen kokoamassa työryhmässä ovat dramaturgi Silja Tuovinen, äänisuunnitelija Reetta Nummi sekä valosuunnittelija Mateus Manninen. Vierailevana esiintyjänä toimii Corinne Mustonen ja taiteellista dialogia on käyty Kiana Rezvanin kanssa.
Suvi Kemppainen on kansainvälisesti työskentelevä koreografi, tanssija, esiintyjä ja esitysten tekijä. Ruumiillinen ajattelu, sisäisen kokemuksen runous ja taiteellisen aineen omistajuuden kysymykset ovat olennainen osa Kemppaisen praktiikkaa. Puijassa Kemppainen on kiinnostunut tutkimaan erityisesti ruumiin tuottamaa syvällistä materiaalia ja esiintyjän toimijuutta taiteellisessa prosessissa, sekä kysymään, kuka omistaa tanssitun tanssin.
– Puija on mielikuvitusystäväni lapsuudesta. Uskon, että mielikuvitusystävät ovat tärkeitä myös aikuisille. Haluan juhlia ja alleviivata Puijan nimeä kantavalla teoksella vahvuuttamme fantasioida, ja luoda toismaailmallisia kumppanuuksia vaikka, tai etenkin, kun ympäröivä maailma lävistää meitä normatiivisilla odotuksilla ja vihamielisillä viesteillä, Kemppainen taustoittaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















