Näyttely muistuttaa taiteen juurista käsityötaitona ja illuusioiden luojana
Anniina Vainionpään näyttely Kuiskaavat puut on esillä Galleria Joellassa 25. elokuuta asti. Näyttely muistuttaa taiteen vanhoista juurista käsityötaitona ja illuusioiden luojana.
Riihimäkeläinen kuvataiteilija ja taidegraafikko Anniina Vainionpää on tehnyt grafiikkaa vuodesta 2004 ja erikoistunut puupiirroksiin. Kuiskaavat puut -näyttelyssä on esillä myös teoksia, jotka voivat yllättää katsojan. Vainionpään monotypioiden äärellä saattaa herätä kysymys, miten ne on tehty.
Monotypia on grafiikan tekniikoista yksinkertaisin: laatalle tai lasille maalataan kuva, josta voidaan ottaa yksi vedos. Vainionpää käyttää monotypioissaan poistomenetelmää, jolloin väri telataan suoraan laatalle ja sen jälkeen ylimääräinen väri poistetaan ja kuva vedostetaan paperille. Työlästä laatan kaivertamista ei tarvita. Yksinkertaiselta kuulostavalla tekniikalla voi kuitenkin saada aikaan jännittäviä efektejä kokeneen tekijän käsissä.
– Haluttu lopputulos vaatii useita kokeiluja ja sattuman oikkuja. Minulla on grafiikan tekemisessä sellainen filosofia, että mietin, miten sitä voisi tehdä itselleni uudella tavalla. Kiinnostavaa on kokeilla uusia paperilaatuja ja erilaisia värejä, että mitkä soveltuvat ja miltä ne näyttävät painettaessa. Tekemisen ohessa syntyvät juuri ne oikeanlaiset teokset. Uusmaterialistisessa ajattelussa taide nähdäänkin materiaalilähtöisenä tekemisenä, jossa käsityötaito ja materiaalin ”oma tahto” johtavat onnellisiin sattumiin.
Jotkut Vainionpään pitkän kokemuksen ja sattuman avulla syntyneet teokset muistuttavat taiteen ja taikuuden yhteyksistä. Taide on ollut illuusioiden luomista siitä asti, kun antiikin Kreikassa Zeuksis maalasi niin houkuttelevia rypäleitä, että linnut erehtyivät nokkimaan hänen maalaustaan. Valokuva kykenee välittämään Niittykukkia-teoksen illuusion kehnosti: vedoksen siluetit vaikuttavat kaiverretuilta ja teoksessa on siksi syvyyden tuntua, vaikka oikeasti väri on prässätessä imeytynyt paperiin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















