Yhä useamman kuluttajan laskut päätyvät perintään

Intrumin neljännesvuosittain julkaisema Intrum Insight -raportti kertoo kuluttajien perintään siirtyneiden laskujen määrien ja pääomien kasvaneen vuoden toisella neljänneksellä.
Intrumin neljännesvuosittain julkaisema Intrum Insight -raportti kertoo kuluttajien perintään siirtyneiden laskujen määrien ja pääomien kasvaneen vuoden toisella neljänneksellä. Kuva: Intrum

Kuluttajien perintätapausten määrät ja pääomat kääntyivät nousuun vuoden toisella vuosineljänneksellä, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisemasta Intrum Insight -raportista. Intrumin laskunvälitys- ja reskontrapalvelussa olevista saatavista lähetettävien muistutusten määrä kääntyi niin ikään nousuun vuoden ensimmäisellä puoliskolla vuoden 2022 alusta jatkuneen laskunsuuntaisen trendin jälkeen. Kolmen vuoden mittausjaksolla muistutusten määrä on nyt suurimmillaan.

Huolestuttavaa on, että kuluttajaperinnässä on yhä enemmän henkilöitä, joilla ei ole aiempia perintätapauksia. Vuositasolla ensi kertaa perinnässä olevien tapausten määrä oli toisella neljänneksellä kasvanut 16,91 prosenttia. Tämä viittaa siihen, että hintojen ja korkojen nousu vaikuttavat edelleen kuluttajien talouteen. Ohjauskoron lasku ja inflaation hidastuminen näkyvät niin yritysten kuin kuluttajienkin taloudessa viiveellä. Lisäksi sosiaalietuuksien leikkaukset ajavat heikoimmassa asemassa olevia aiempaa ahtaammalle.

– Niissä kotitalouksissa, joissa on tähän saakka juuri ja juuri saatu laskut maksetuksi, hintojen nousu tai sosiaalietuuksien leikkaukset voivat olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Raha ei enää riitäkään kaikkiin menoihin, ja osa laskuista on pakko jättää maksamatta. Laskujen eteneminen muistutus- ja perintävaiheeseen lisää velkaantumiskierteen riskiä. Tämä kierre olisi tärkeää saada katkaistuksi heti alkuvaiheessa, Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala sanoo tiedotteessa.

Maksuvaikeuksien yllättäessä on tärkeää tarttua asiaan heti. Maksuajoista kannattaa pyrkiä sopimaan jo ennakkoon alkuperäisen laskuttajan kanssa, jos näyttää siltä, ettei ehdi maksaa laskua ajoissa. Jos lasku on jo edennyt perintään, on sille yleensä mahdollista tehdä omaan tilanteeseen sopiva maksusuunnitelma perintäyhtiön kanssa. Apua velka-asioihin ja oman talouden haltuun ottamiseen on saatavilla myös muun muassa valtion oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta ja Takuusäätiöstä.

Perintäonnistumien perusteella sekä yksityishenkilöiden että yritysten maksukyky on parantunut ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Loppuvuoden näkymät ovat varovaisen positiivisia, vaikka talouskasvu oli vaisua vuoden toisella neljänneksellä. Kuluttajien luottamus on palautumassa ja erityisesti usko Suomen talouden kehitykseen on kohentunut.

Suomen lähivuosien talouskehityksessä onkin myönteisen yllätyksen mahdollisuuksia. Maailmankaupassa nähdään varovaista toipumista, mikä edistää Suomen vientikysynnän kasvua. Yritysten ja kotitalouksien luottamus voi palautua ennakoitua nopeammin, mikä vauhdittaisi sekä yksityistä kulutusta että investointeja. Arvonlisäverokannan korotus syyskuun alussa voi heikentää ostovoimaa lyhyellä aikavälillä. Riskeinä ovat edelleen hankala geopoliittinen tilanne, työttömyyden kasvu ja mahdolliset lakot sekä koronlaskujen viivästyminen euroalueen odotettua sitkeämmän inflaation seurauksena.

– Kesällä on suuri houkutus tehdä ostoksia luotolla, jota sitten syksyllä maksetaan pois. Tämä saattaa tuoda haasteita talouteen loppuvuonna erityisesti niille kuluttajille, joiden maksukyky on ennestään heikko, Iskala toteaa.

Intrum Insight on Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisema katsaus Suomen taloustilanteesta ryyditettynä luotonhallinnan ja maksamisen tilastoilla Intrumin laskunvälityksen ja perinnän datasta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Ethän tee tätä virhettä akkukäyttöisten laitteiden talvisäilytyksessä

Moni vie sähköpyörän tai sähköpotkulaudan talveksi varastoon, mutta väärä säilytyspaikka voi vaurioittaa akkua ja tehdä siitä jopa vakavan paloriskin. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että litiumioniakun palossa vapautuva vetyfluoridi voi olla hengenvaarallista jopa pienemmissäkin akkupaloissa.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.