Pensasmustikan sadosta odotetaan hyvää
Suomen marjakesä on tulevina viikkoina monipuolisimmillaan, sillä saatavilla on niin herukoita, karviaisia, pensasmustikoita, vadelmia ja mansikkaa.
Herukan poiminta on alkanut Etelä-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä. Hyvin pian heinä–elokuun vaihteessa herukan poiminta alkaa Keski-Suomessa, ja vähitellen kypsyvät myös Keski-Suomea pohjoisemmat herukat. Sato-odotus on mustaherukalla normaali ja punaherukalla satoa on odotettavissa hieman vähemmän kuin viime vuonna. Satokausi etenee ennusteen mukaan vauhdilla, joten säilö herukat pakastimeen hyvissä ajoin.
Mustaherukkaa viljellään yli 1 880 hehtaarin pinta-alalla, joten se on heti mansikan jälkeen eniten viljelty marja. Se sisältää runsaasti kivennäisaineita ja vitamiineja. Esimerkiksi C-vitamiinia on noin 128 milligrammaa sadassa grammassa tuoreita mustaherukoita. Herukoiden maku vaihtelee aromikkaasta makeaan. Täyteläisin ja voimakkain maku on mustaherukassa ja punaherukassa, pehmeämpi ja makeampi maku viherherukassa ja valkoherukassa.
Pensasmustikan sadosta odotetaan hyvää. Poiminta on aloitettu ja satomäärät runsastuvat tulevina viikkoina, sillä pensaissa on raakileita kypsymässä. Pensasmustikat talvehtivat tänä vuonna melko hyvin, toisin kuin viime vuonna kasvustoja vaivasi kuivuus ja talvehtimisvauriot. Pensasmustikka on marjana miellyttävän aromikas ja pehmeä, eikä se värjää sormia toisin kuin lajitoverinsa metsämustikka.
Kasvutunneleissa viljeltyä kotimaista karhunvadelmaa on saatavilla Etelä-Suomesta Hämeeseen ja vähitellen karhunvadelmat kypsyvät myös Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Mehevät ja kookkaat karhunvadelmat ovat monen makuun raikas herkku ja sitä voisi kuvailla marjojen kuningattareksi. Karhunvadelmista Suomessa viljellään muun muassa Sweet Royal ja Loch Ness -lajikkeita.
Myöhäiset mansikkalajikkeet ja uusien istutuksien sato ovat kypsyneet avomaalla ja mansikkaa saadaan kasvutunneleista vielä myöhään syksyyn asti. Avomaan vadelmaa saa maan etelä- ja keskiosissa ja vadelman sato on nyt parhaimmillaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















