Sijoitushuijaukset kasvaneet vuodessa 90 prosenttia

Suomalaiset menettivät yli 16 miljoonaa euroa sijoitushuijauksissa viime vuonna. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 90 prosenttia. Tiedot ilmenevät Finanssiala ry:n pankeilta keräämistä luvuista. Sijoitushuijaukset liittyvät tyypillisesti virtuaalivaluuttaan, johon sijoittamalla luvataan suuria pikavoittoja pienellä riskillä.

Finanssiala ry:n (FA) petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm muistuttaa, että lupaavalta kuulostavaan sijoitustarjoukseen ei tule tarttua suoralta kädeltä, vaan Saxholm kannustaa suomalaisia vertaisarviointiin. Tarjous tulisi antaa arvioitavaksi jollekin toiselle, sijoituksia tuntevalle ihmiselle. Jos jokin mahdollisuus kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta.

– Sijoita vain siihen, minkä tunnet. Tämä on hyvä nyrkkisääntö jokaiselle sijoituspäätöstä pohtiessa, Saxholm tähdentää tiedotteessa.

Saxholm muistuttaa, että jos kuluttaja on kiinnostunut kryptosijoittamisesta, sen voi tehdä myös luotettavia kanavia pitkin.

– Jos haluaa sijoittaa kryptovaluuttoihin, sitä varten on Finanssivalvonnan valvomia kryptopörssejä, Saxholm havainnollistaa.

Saxholm kehottaa kansalaisia valppauteen, sillä huijarit ottavat yhteyttä uhreihinsa aiempaa monikanavaisemmin. Tekstiviestien lisäksi tarjouksia tulee sähköposteilla, sosiaalisen median kanavissa ja puhelimitse.

FA lanseerasi toukokuussa huijausten torjuntakampanjan ”Huijarille luu kurkkuun – Tunnista huijaukset, ennen kuin ne tunnistavat sinut”. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia siitä, etteivät huijarit katso ikää tai sukupuolta, vaan kuka tahansa voi joutua huijauksen uhriksi. Kampanjalla halutaan myös rohkaista huijausten uhreiksi joutuneita olemaan yhteydessä omaan pankkiin ja viranomaisiin.

Huijauksen uhrin ei pidä jäädä yksin ja kärsiä häpeästä, vaan apua on saatavilla. Kampanjasivuilta www.huijaamaton.fi löytyy ohjeita huijausten varalle.

Varo sähköpostilla tai tekstiviestillä tullutta linkkiä. Älä avaa epäilyttävää linkkiä. Ylipäätään linkkien kautta ei tulisi kirjautua pankkitunnuksilla mihinkään. ​Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kenellekään – muista, että pankki tai viranomainen ei koskaan pyydä pankkitunnuksiasi eikä tarvitse niitä mihinkään.

Pankkitunnuksesi on tarkoitettu vain sinun käyttöösi. Älä anna niitä kenellekään. ​Älä mene pankin, viranomaisen, postin, verottajan tms. verkkopalveluun hakukoneen avulla.

Varmista, että päädyt oikealle sivulle kirjoittamalla itse koko verkko-osoite selaimen osoitekenttään tai käyttämällä palveluntarjoajan mobiilisovellusta.

​Jos epäilet tulleesi huijatuksi ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja. Tee rikosilmoitus poliisille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turussa sähköt palanneet katkon jälkeen

Turun aamupäväinen sähkönjakelun häiriö Ruissalo, Raisionjoen, Pernon ja Pansion alueella on päättynyt kello 12.12. Häiriön piirissä oli vajaat 3 000 käyttöpaikkaa.

Sallamaari Tulvalehto voitti Runo-Kaarinan

Sallamaari Tulvalehto.

Valtakunnallisen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailun voittajaksi on valittu Sallamaari Tulvalehto . Vuodesta 1994 järjestettyyn kilpailuun saapui kaikkiaan 167 käsikirjoitusta. Kaarinan kaupunki kustantaa voittajateoksen, joka julkaistaan Turun Kirjamessuilla Logomossa perjantaina 2. lokakuuta.

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Turun Vanhakaupunki juhlii jälleen lauantaina

Turun Vanhakaupunki juhlii 13. kesäkuuta. Historiallisiin kortteleihin, puistoihin ja kulttuuritiloihin levittäytyvä tapahtuma tarjoaa monipuolisen ohjelmakokonaisuuden kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Turku Energia vastaa kasvavaan jäähdytystarpeeseen lisäämällä Biolaakson tuotantokapasiteettia

Turku Energia investoi kaukojäähdytyksen tuotantoon lisäämällä tuotantokapasiteettia Biolaakson olemassa olevaan jäähdytyskeskukseen. Investointi vastaa kysynnän aiheuttamaan kaukojäähdytyksen tuotannon lisäystarpeeseen. Lisäkapasiteetti otetaan käyttöön kesä–heinäkuussa 2026. Kaukojäähdytyksen tuotannossa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää kaukolämpönä.

Turun uusi urbaani uimaranta yhdistää merimaisemat ja historiallisen ympäristön

Kaarle Knuutinpojan uimaranta kutsuu kaupunkilaiset viettämään kesäpäiviä ainutlaatuisessa ympäristössä Aurajoen suulla. Virkistäytymisestä rannalla voi nauttia turvallisesti, mutta uimareiden tulee huomioida veden syvyyserot, virtaukset ja veneväylä. Näistä syistä uimarantaa ei suositella lapsiperheille.

Robokuljetukset laajenevat kesällä useaan Turun Osuuskaupan myymälään

Turun Osuuskauppa jatkaa ruoan verkkokaupan kehittämistä ja laajentaa robokuljetuksia entisestään. Touko-kesäkuussa robokuljetukset otetaan käyttöön yhteensä 12 myymälässä.

Nostotyö alkaa Puistokadulla tiistai-keskiviikkoyönä

Puistokadulla Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kohdalla tehdään nostotyötä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 8.–9. kesäkuuta. Työt alkavat tiistai-iltana kello 21 ja päättyvät keskiviikkoaamuna kello 06:een mennessä.

Oireettomuus haasteena seksitautien torjunnassa Varsinais-Suomessa

Seksitauteja esiintyy Suomessa edelleen paljon, ja niiden hoitoon liittyvät käyntimäärät ovat lisääntyneet Tyksin seksitautien poliklinikalla. Erityisesti tippuri on yleistynyt viime vuosina, kun taas klamydiatapaukset ovat hieman vähentyneet, kerrotaan Varhan tiedotteessa.

Uimari autettiin ylös Aurajoesta maanantain vastaisena yönä

Pelastuslaitoksen pintapelastajat avustivat uimaan lähteneen henkilön pois Läntisen Rantakadun kohdalta Aurajoesta maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea. Ensihoito tarkasti uimarin kunnon.

Wojciechin mammuttilevy ilmestyi tiiviinä ytimenä

Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.

Kuusitoista vuotta on pitkä aika. Vielä pidempi se on musiikissa. Niin pitkään otti kuitenkin turkulaisen Wojciechin Olipa kerran kevät valmistuminen. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia vaiheita, mutta toukokuun lopussa albumi viimein julkaistiin.

Näköislehti

Kaupunki
Sallamaari Tulvalehto.
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Opel Kadet ja ”pikku-kuski” vuonna 1965 Liedon Saukonojalla.
Urheilu

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.

Lukas Wernblom jatkaa TPS:ssä ensi kaudella

TPS ja hyökkääjä Lukas Wernblom ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen, jonka myötä ruotsalaishyökkääjä jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027. Tuleva kausi on Wernblomille jo neljäs, kun hän pukee TPS-paidan ylleen. Vasemmalta laukova 25-vuotias Wernblom siirtyi joukkueeseen kesken kauden 2023–2024 Ruotsin SHL-seura Malmö Redhawksista.