Jyri Arposesta Varsinais-Suomen maakuntajohtaja

Kuva: Miikka Pirinen

Maakuntavaltuusto valitsi turkulaisen Jyri Arposen Varsinais-Suomen maakuntajohtajaksi äänestyksen jälkeen. Äänet jakautuivat seuraavasti: Jyri Arponen 58 ääntä, Petra Määttänen 33 ääntä, Mika Hannula 6 ääntä.

Arposella on 30 vuoden kokemus johtamis- ja esihenkilötehtävistä työelämässä. Hän on toiminut johtajana julkisella ja yksityisellä sektorilla alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Tällä hetkellä Arponen toimii Sitrassa teollisuus ja innovaatiot vastuualueen johtajana.

– Maakuntajohtajan tehtävässä minua kiinnostaa erityisesti Varsinais-Suomen menestyspotentiaali sekä maakuntaliiton rooli ja tehtävä vastata maakunnan yleisestä kehittämisestä ja erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä yhteistyössä valtion ja muiden sidosryhmien kanssa, kertoo Arponen tiedotteessa.

– Tämä aika tarvitsee juuri nyt tämän mission mukaista vaikuttavaa, yhteiskehittämistä ja yhteistyötä aktivoivaa maakuntaliittoa. Olen todella motivoitunut johtamaan tällaista organisaatiota ja tekemään töitä liiton 80 huippuammattilaisen kanssa. Maakuntaohjelma on maakuntamme tulevaisuuskäsikirja, jonka painopisteiden toteuttaminen uudistaa ja vahvistaa kilpailukykyämme ja hyvinvointiamme. Maakuntakaava yhteensovittaa niin valtakunnalliset, maakunnalliset kuin paikalliset tavoitteet toisiinsa. Maakuntakaavan ohjausvaikutus tuo luotettavuutta ja pysyvyyttä kriittisille investoinneille. Näiden molempien merkitys tulee tehdä selväksi kaikille maakuntalaisille, hän jatkaa.

Uuden maakuntajohtajan on tarkoitus aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomessa syödään ruisleipää eniten maailmassa

Suomalaiset syövät ruisleipää noin 15 kiloa henkeä kohden vuodessa.

Ruisleipäpäivää vietetään Kalevalan päivänä 28. helmikuuta. Silloin juhlistetaan kotimaista ruisleipää, jota suomalaiset syövät enemmän kuin kukaan muu maailmassa.

Kolme neljästä huomattavasti ylipainoisesta ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa

Tuoreen selvityksen mukaan joka toinen suomalainen (56 %) kokee olevansa hieman tai huomattavasti ylipainoinen, ja valtaosa heistä ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa. Lähes 80 prosenttia ylipainoisista on harkinnut laihduttamista, mutta kaksi viidestä uskoo epäonnistuvansa pitkäjänteisen motivaation puuttumisen takia. Lihavuuslääkäri André Heikius muistuttaa, että lihavuus on krooninen, uusiutuva sairaus eikä oman ylipainon kanssa ei tarvitse puurtaa yksin.

Turkuun perustetaan startup-hubi – vetäjäksi Jussi Pyysalo

Jussi Pyysalo.

Turku panostaa entistä vahvemmin startup-yritysten syntyyn ja kansainväliseen kasvuun. Tutkimuksen kaupallistamista vauhdittavan Turku Startup Hubin vetäjäksi on nimetty kokenut kasvuyrittäjä Jussi Pyysalo . Yhteisötilaa suunnitellaan Turun yliopistonmäen kupeeseen.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tutustuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan työllisyystilanteeseen

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta vierailee Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 25.–26. helmikuuta. Valiokunta perehtyy vierailullaan alueen yrityksiin ja työllisyystilanteeseen.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys juhlii näyttelyllä

Suvi Riihiluoma on TLY:n puheenjohtaja.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi Turun pääkirjastossa on 3.–29. maaliskuuta esillä näyttely, joka vie aikamatkalle yhdistyksen toimintaan eri vuosikymmenillä.

Bussi törmäsi katuvalotolppaan Satakunnantiellä – poliisi kaipaa havaintoja

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina aamulla Turussa sattunutta liikenneonnettomuutta, jossa Fölin linja-auton epäillään törmänneen katuvalotolppaan Satakunnantiellä. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta.

Uuden hankkeen tavoitteena vähentää erityisesti nuorten huumekuolemia

Nuorten huumemyrkytyskuolemien määrä nousi vuonna 2023 Suomessa ennätyksellisen korkeaksi: noin kolmannes (91 henkilöä) 310 kuolleesta oli alle 25-vuotiaita. Naloksoni-nenäsumute on toimiva ensiapulääke opioideihin liittyvissä yliannostuksissa. Varhan juuri käynnistämässä Tiedä, toimi, pelasta -hankkeessa on tavoitteena laajentaa naloksonin jakelua sekä lisätä tietoisuutta yliannostuksen oireista sekä osaamista ensiavussa.

Priodiversity LIFE -hanke kunnostaa Lounais-Suomen luontoa

Purokunnostuksilla parannetaan taimenen lisääntymis- ja elinympäristöjä.

Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta on valittu luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita alueita, joille tullaan lähivuosina kohdentamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Työtä tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka toteuttajat hakevat nyt metsien, perinnebiotooppien, purojen ja soiden sekä muiden luontotyyppien kunnostuksesta kiinnostuneita maanomistajia mukaan.

Sofia Virta: Jos hallitus on tosissaan työllisyydestä, vuorotteluvapaa on palautettava

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää vuorotteluvapaajärjestelmän palauttamista osana ratkaisuja vakavaan työttömyystilanteeseen. Eduskunta äänestää keskiviikkona hallituksen luottamuksesta työllisyysvälikysymyksen yhteydessä.

The Timesin artikkeli hehkuttaa Turun saaristoa

Kuvakaappaus The Timesin artikkelista.

Saaristo on saanut merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä, kun The Times -lehti on julkaissut aluetta käsittelevän laajan, elämyksellisen matkailujutun. The Times on yksi Britannian vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, ja se tavoittaa miljoonayleisön.

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat jo kolmatta vuotta peräkkäin

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa 6,1 prosenttia edeltävästä vuodesta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä laskua oli 6,3 prosenttia vuodentakaisesta, vaikka tehtyjen kauppojen määrä hiukan kasvoikin.

Lauluyhtye MMXX Mynämäen kirkossa ja esitelmä nimikkopyhimys Laurentiuksesta

Lauluyhtye MMXX laulaa Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa Evensong-iltajumalanpalvelushetkessä.

Lauluyhtye MMXX laulaa sunnuntaina 1. maaliskuuta kello 18 Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa Evensong-iltajumalanpalvelushetkessä. Kirkkoon kannattaa kuitenkin saapua jo kello 17.30, sillä ennen tilaisuuden alkamista keskiaikatutkija FT Anna-Stina Hägglundin kertoo kirkon suojeluspyhimyksestä Laurentiuksesta, Pyhästä Laurista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi tonttikaupan ja tontin vuokrauksen Kupittaan kärjen alueella

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina tonttikaupan ja tontin vuokrauksen Kupittaan kärjen alueella. Turun kaupungin ja Elomatic Oy:n kiinteistökaupan esisopimuksella kaupunki sitoutuu myymään ja Elomatic ostamaan tontin Kupittaan kärjen kaava-alueen ytimestä.

Tyyne Kettunen valtaa Linnateatterin lavan

Tyyne Kettunen alias Johanna Keinänen.

Roolistand up -hahmo Tyyne Kettunen, Suomen Virallinen Eläkeläinen, valloittaa Linnateatterin 7. maaliskuuta kello 13.

Turun kansalaispaneeli käsittelee raitiotietä

Turun kansalaispaneeli kokoontuu 28. helmikuuta käsittelemään Turun raitiotietä. Keskustelun pohjalta paneeli koostaa yhteislausunnot, jotka esitellään Turun kaupunginhallitukselle maaliskuun lopussa.

Raision Kirjastotalon Aulagalleriassa Raision seudun taideyhdistyksen ryhmänäyttely

Oili Niittynen, Kesälomalla, 2025, sekatekniikka.

Raision Kirjastotalon Aulagallerian maaliskuun näyttelynä esillä on Raision seudun taideyhdistyksen yhteisnäyttely Sisäinen maailma . Esillä on jäsenten useilla eri tekniikoilla toteutettuja teoksia. Maalausten lisäksi esillä on grafiikkaa, keramiikkaa ja puutaidetta.

Oikaisu

Pääkirjoituksessa (Aamuset 17.2.) väitettiin, että Turun rautatieasemalla ei ole odotustiloja. Odotustilat ovat olemassa Logomossa.

Valtuusto hyväksyi sähköpotkulautojen uudet siirtomaksut ja muutokset ajoneuvojen siirtotaksoihin

Turun kaupunki tarkistaa ajoneuvojen siirtokorvaustaksat vastaamaan noussutta kustannustasoa sekä ottaa käyttöön uutena sähköpotkulautojen siirtomaksut 1. maaliskuuta alkaen.

Näköislehti

Urheilu

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.

Petri Seppinen jatkaa TPS:n valmennusryhmässä

TPS Salibandy on tehnyt jatkosopimuksen miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Petri Seppisen kanssa. Kyseessä on kauden 2026–27 kattava optiovuosi. Seuran mukaan Seppinen on muodostanut toimivan parivaljakon päävalmentaja Jere Jokisen kanssa. Ennen TPS:ää Seppinen on valmentanut Sveitsissä. Suomessa hän on valmentanut päävalmentajana muun muassa SBS Wirmoa ja SalBaa.

Turku Muay Thain ottelijoille kolme thainyrkkeilyn Suomen mestaruutta

Ommi Mingsupphakun (punaisissa) voitti Suomen mestaruuden sarjassaan kuudennen kerran.

Turku Muay Thain ottelijat voittivat viime viikonloppuna kolme Suomen mestaruutta thainyrkkeilyn SM-kisoissa Lahdessa. Tylyintä jälkeä teki kuudennen kerran SM-kultaa voittanut Ommi Mingsupphakun , joka tyrmäsi teknisesti semifinaalissa ensimmäisessä erässä ja lasketti finaalissa kolme kertaa lukua vastustajalleen.

Varsinaissuomalainen talviolympiamenestys on jääkiekon sävyttämä

Saku Koivu voitti urallaan neljä olympiamitalia, mutta silti helposti Koivu ja olympialaiset tuovat monelle ensimmäisenä mieleen Torinossa olympiafinaalin ratkaisuhetkillä katkenneen mailan.

Parhaillaan Italiassa käynnissä olevissa talviolympialaisissa oltiin poikkeuksellisen lähellä varsinaissuomalaista olympiamitalia, kun Lauri Vuorinen hiihti sprinttihiihdossa neljänneksi. Perniöläistaustaisella Vuorisella mitaliin matkaa jäi vajaat viisi sekuntia, mikä on sprintissä pitkä aika.