Ei mikään perinteinen monologi
Pelkurin monologi saa ensi-iltansa lauantaina 25. toukokuuta Turun Ylioppilasteatterissa (TYT). Metanarratiivinen ja autofiktiivinen tarina tutkii teatteritaiteen olemusta taiteenlajin omin tarinankerronnallisin asein. TYT:n 65. juhlavuoden näytelmä on työpari Akseli Sveholmin ja Milja Nordströmin yhteisteos, joka rikkoo teatterin työtehtävien raameja.
– Näytelmä kertoo piilotetuista haluista ja sisäisestä ristiriidasta sen kanssa mitä haluaisi tehdä ja mitä ei välttämättä uskalla tehdä. Se elää pelon ja haaveiden risteyksessä. Teksti kallistuu itsekritiikkiin ja armottomuuteen, joka on minulle hyvin tyypillinen tapa puhua itseni kanssa, lavaesiintyjä ja käsikirjoittaja Akseli Sveholm kertoo tiedottessa.
Pelkurin monologi ei ole nimestään huolimatta tyylipuhdas monologi. Teoksessa on monta hahmoa, jotka nähdään lavalla usein samaan aikaan. Hahmoja esittää yksi näyttelijä (Sveholm), joka on monistettu ääninauhaa, valotekniikkaa ja videokuvaa hyödyntäen. Suurimmassa roolissa on näytelmän päähenkilön, Aksun, sisäinen ääni, jonka kanssa päähenkilö käy dialogia. Esityksen toteutustapa on Sveholmin mukaan paitsi teknisesti, myös temaattisesti kiehtova.
– Tällä tekniikalla saan itsestäni eri puolia esiin dialogin keskellä. Lisäksi se, mikä hahmoista lavakuvassa kulloinkin on, vaikuttaa hahmojen valtasuhteisiin. Kun toinen hahmo on fyysinen ruumis ja toinen valoa ja ääntä, on ylhäältä valosta katsova hahmo dominoivassa suhteessa toiseen, Sveholm sanoo.
Milja Nordström ohjaa esityksen, vastaa teoksen visuaalisesta ilmeestä ja ajaa esityksen tekniikan. Koska tekniikan rooli on Pelkurin monologissa tavanomaistakin suurempi, Nordström kokee työnsä esityksessä lähenevän vastanäyttelijän roolia.
– Jotta tekniikan avulla toteutetusta hahmosta tulee hengittävä, pitää minun olla läsnä ja kuunnella samalla tavalla, kuin vastanäyttelijä kuuntelee toista näyttelijää, Nordström sanoo.
Pelkurin monologi saa ensi-iltansa Turun ylioppilasteatterissa Taiteen talolla (Nunnankatu 4). Esityksiä on 12, viimeinen on 15. kesäkuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)