Kolme pienteosta 11 päivässä
Aurinkobaletin kolmen teoksen kokonaisuus Made in 11 Days saa ensi-iltansa Manilla-teatterissa perjantaina 3. toukokuuta kello 19. Aurinkobaletin tanssijoiden koreografioimat pienteokset kutsuvat katsomaan, kuinka yhdessätoista päivässä voidaan luoda kokonaan uusia tanssiesityksiä.
Linda Holmströmin teos Mind full of flies I never killed kumpuaa Holmströmin kokemuksesta oman mielen kanssa kamppailemista tanssijan työssä. Arttu Halmetojan teoksessa Jälkihehku törmäytetään erilaisia tansseja sekä tanssijoiden erilaiset praktiikat toisiinsa. Côme Calmelet-Pyykön Neljä riviä / Jonkin verran todellisuuspakoa tarkastelee turhautumisen tunteen muuttamista tehokkaasti joksikin positiiviseksi.
Tanssijoiden koreografioimat teosillat eivät ole Aurinkobaletille uusi keksintö, mutta tällä kertaa lähtökohtana oli rakentaa tanssiteos alusta loppuun 11 päivässä. Konsepti kosketti myös teoksen muuta työryhmää: äänisuunnittelija Valtteri Alanen ja valosuunnittelija Magnús Sigurðarson saivat käytettäväkseen yhteensä 11 päivää kolmen teoksen suunnittelemiseen.
– Made in 11 Days on hieno osoitus siitä, kuinka Aurinkobaletin ensemble on hitsautunut hyvin yhteen ja valmis heittäytymään kohti uusia ja haastaviakin kokeiluja. Jatkamme tulevaisuudessakin konseptin parissa, kuitenkin hioen sitä jälleen uudenlaisiin ja odottamattomiin suuntiin, Aurinkobaletin toiminnanjohtaja Sami Skantsi kertoo tiedotteessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)