Koutsi korkeakouluopiskelijan tukena
Valitettavan monen korkeakouluopiskelijan opinnot eivät etene tai valmistuminen viivästyy. Tukenasi ry:n mukaan tilanne näyttää huolestuttavalta Turussa, sillä yhdistyksen maksuttomiin palveluihin hakeutuu entistä enemmän opiskeluihinsa tukea kaipaavia korkeakouluopiskelijoita.
Vapaaehtoisista opiskelua tukevista koutseista puolestaan on pulaa, joten yhdistys peräänkuuluttaa kiinnostuneita liittymään mukaan toimintaan.
– Aika moni nuori, joka meille tulee, kokee olevansa jumissa opiskelujen suhteen. Usein hän on yrittänyt yksin saada etenemään opiskelujaan, jotka tuntuvat juuri sillä hetkellä kuin isolta möykyltä, joka ei etene mihinkään suuntaan, kuvailee Oma Koutsi -toiminnan vastaava koordinaattori Kaisa Orblin.
Orblinin mukaan opiskelijat kaipaavat toisen henkilön tukea hyvin konkreettisiin asioihin, kuten miettimään opiskelutekniikoita, auttamaan tehtävien aikatauluttamisessa tai kannustamaan gradun kirjoittamisessa.
– Opiskelija ei sillä hetkellä oikein tiedä, että mistä päästä aloittaisi. Hänestä saattaa tuntua siltä, että muiden opiskelut etenevät paljon paremmin, mutta hän ei tiedä, että miten edetä. On hyvä, jos se iso epämääräinen solmu saadaan avattua yhdessä tukihenkilön kanssa, Orblin täsmentää.
Orblin uskoo, että haasteita teettää myös se, että nykyään opiskeluissa pitää olla kovinkin itseohjautuva.
– Moni huomaa mennessään yliopistoon, että opiskelut eivät toteudukaan ihan niin helposti. Kukaan ei kysele deadlinen perään ja pitää ottaa itse kaikessa ohjat käsiinsä. Meidän vapaaehtoisen koutsin kanssa ei tarvitse olla yksin sen asian kanssa, jos ei ole esimerkiksi sitä omaa opiskeluporukkaa, kenen kanssa jakaisi ajatuksia opiskelemisesta ja sen tavoitteista.
Orblinin mukaan myös korona-aika on jättänyt jälkensä ja tietynlaiset irrallisuuden sekä yksinäisyyden tunteet ovat lisääntyneet entisestään.
– Monelta on jäänyt puuttumaan se yhteisö. Jos on lisäksi niitä taustahaasteita, kuten keskittymiskyvyn puutetta tai mielenterveyden haasteita tai muuten vaikea elämäntilanne, niin opiskeluja on vaikeampi suorittaa ja ohjata sitä kaikkea itse.
Vapaaehtoinen ja opiskelija tapaavat kerran viikossa tai joka toinen viikko. Orblinin mukaan tapaamiset onnistuvat myös etänä.
– Kun tänne tulee vapaaehtoiseksi, niin voi olla hyvä valmistautua henkisesti sitoutumaan tähän noin vuodeksi. Mutta ei täällä kuitenkaan tarvitse olla pallo jalassa, mutta opiskelijat kaipaavat koutsia tuekseen yleensä parista kuukaudesta vuoteen, Orblin kertoo.
Tukenasi ry:ltä hakee tukea opiskeluihinsa pääosin 17–29 -vuotiaita nuoria aikuisia, joka on myös virallisesti kohderyhmäksi ajateltua. Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan 6,7 prosenttia tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista keskeytti opintonsa eikä jatkanut tutkintoon johtavassa koulutuksessa lukuvuonna 2020–21.
– Jokaisen kanssa mietitään, että mikä se opiskelujen tavoitetila on. Se voi olla esimerkiksi kanditutkinnon palauttaminen, toiselle valmistuminen ja toiselle työharjoittelupaikan löytyminen. Ja sitten vapaaehtoisen kanssa pyritään siihen, että se tavoitesuunnitelma saadaan pysymään hyppysissä, Orblin täsmentää.
Marianne Rovio












