Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa tarjolla yli 51 500 aloituspaikkaa
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kevään toisessa yhteishaussa haetaan syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin. Hakulomake on ensimmäistä kertaa mahdollista täyttää myös vahvasti tunnistautuneena.
Yhteishaku alkaa keskiviikkona 13. maaliskuuta kello 8 ja päättyy keskiviikkona 27. maaliskuuta kello 15. Kaikkiin koulutuksiin haetaan Opetushallituksen ylläpitämässä palvelussa osoitteessa Opintopolku.fi.
Haettavana on 51 538 aloituspaikkaa 1 607 hakukohteessa. Hakulomakkeen voi alkavassa haussa täyttää joko vahvasti tunnistautuneena tai ilman tunnistautumista, kuten ennen. Vahvasti tunnistautuneen hakijan henkilötiedot tuodaan hakulomakkeelle automaattisesti väestötietojärjestelmästä.
Yhteishaun aloituspaikoista valtaosa, noin 42 400, on suunnattu ylioppilastutkinnon, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille.
Yhteishaussa on mukana korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettuja yliopistojen maisterikoulutuksia sekä ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia. Näihin on tarjolla yhteensä noin 9 100 aloituspaikkaa.
Kaikista aloituspaikoista 53 prosenttia on ammattikorkeakouluissa ja 47 prosenttia yliopistoissa.
Kevään toisessa yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen. Koulutukset on laitettava hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Hakijalle tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa siitä hakukohteesta, johon hakijan valintamenestys riittää ja jonka hakija on asettanut mieluisuusjärjestyksessä korkeimmaksi.
Todistusvalinnat julkaistaan toukokuussa, valtaosa valintakokeista pidetään tämän jälkeen
Todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuus vaihtelee aloittain ja hakukohteittain. Tyypillisimmin todistuksen perusteella hyväksytään 50–60 prosenttia hakijoista, mutta osuudet vaihtelevat kymmenen ja sadan prosentin välillä.
Suurin osa todistusvalinnan aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Kaikista korkeakoulujen aloituspaikoista ensikertalaisille on varattu noin 67 prosenttia, mikä on lähes saman verran kuin viime vuonna.
Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 27. toukokuuta. Suurin osa valintakokeista järjestetään todistusvalinnan tulosten julkaisun jälkeen. Ammattikorkeakoulujen valintakoe pidetään 27.–30. toukokuuta. Ammattikorkeakouluihin haetaan pääasiassa yhdellä kokeella, jonka hakija suorittaa valitsemanaan päivänä. Yliopistojen valintakokeet pidetään aikavälillä 20.5.–7.6.
Koko yhteishaun tulokset varmistuvat viimeistään 4. heinäkuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)