Ansiopäivärahakulut kasvoivat tammikuussa lähes kolmanneksella

Työttömyyskassat maksoivat tammikuussa ansiopäivärahaa 202 miljoonaa euroa 134 000 henkilölle. Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi 25 prosenttia viime vuoden tammikuuhun nähden. Ansiopäivärahakulut nousivat 31 prosenttia.

– Ansiopäivärahan saajien määrä on usein korkeimmillaan alkuvuodesta. Lisäksi työttömyys on ollut koholla koko syksyn. Odotimme siis nousua suhteessa joulukuuhun sekä vuoden takaiseen tilanteeseen. Päivärahan saajien määrän ja päivärahakulujen kasvu kuitenkin nopeutui tammikuussa entisestään ja ero vuoden takaisiin tilanteeseen kasvoi jälleen, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman sanoo tiedotteessa.

Erityisesti lomautusten määrä on kasvanut syksyn ja talven aikana selvästi. Tammikuussa lomautettuna oli 37 000 henkilöä. Tämä tarkoittaa, että useampi kuin joka neljäs ansiopäivärahan saaja tammikuussa oli lomautettu. Lomautettujen määrä kasvoi tammikuussa 89 prosenttia suhteessa vuoden takaiseen tilanteeseen.

– Lomautettuja on ollut viimeksi näin paljon korona-aikana vuoden 2021 toukokuussa. Lomautusten määrä on siis huomattava. Vaikka lomautukset eivät selitä koko työttömyyden kasvua, suurin osa uusista päivärahan saajista on nimenomaan lomautettuja, Villman toteaa.

Myös vuorotteluvapaalla olevien määrä nousi tammikuussa. Vuorottelukorvauksen saajia oli tammikuussa 18 prosenttia enemmän, kuin viime vuoden tammikuussa. Vuorotteluvapaajärjestelmä aiotaan lopettaa elokuussa. Lopettamispäätös voi kasvattaa vuorotteluvapaan suosiota kevään ja kesän aikana. Lakimuutosta koskevan esityksen mukaan vuorotteluvapaan voisi aloittaa vielä heinäkuun viimeisenä päivänä. Heinäkuussa alkanut vuorotteluvapaa voisi siis jatkua koko puolen vuoden enimmäiskeston.

Vuorotteluvapaan suosio on laskenut vuosina 2014 ja 2016 tehtyjen lakimuutosten jälkeen. Noin 5 000 henkilöä sai viime vuonna vuorottelukorvausta työttömyyskassasta. Vuonna 2014 vuorotteluvapaalla oli vielä yli 20 000 henkilöä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomessa syödään ruisleipää eniten maailmassa

Suomalaiset syövät ruisleipää noin 15 kiloa henkeä kohden vuodessa.

Ruisleipäpäivää vietetään Kalevalan päivänä 28. helmikuuta. Silloin juhlistetaan kotimaista ruisleipää, jota suomalaiset syövät enemmän kuin kukaan muu maailmassa.

Kolme neljästä huomattavasti ylipainoisesta ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa

Tuoreen selvityksen mukaan joka toinen suomalainen (56 %) kokee olevansa hieman tai huomattavasti ylipainoinen, ja valtaosa heistä ei ole tyytyväinen omaan kehoonsa. Lähes 80 prosenttia ylipainoisista on harkinnut laihduttamista, mutta kaksi viidestä uskoo epäonnistuvansa pitkäjänteisen motivaation puuttumisen takia. Lihavuuslääkäri André Heikius muistuttaa, että lihavuus on krooninen, uusiutuva sairaus eikä oman ylipainon kanssa ei tarvitse puurtaa yksin.

Turkuun perustetaan startup-hubi – vetäjäksi Jussi Pyysalo

Jussi Pyysalo.

Turku panostaa entistä vahvemmin startup-yritysten syntyyn ja kansainväliseen kasvuun. Tutkimuksen kaupallistamista vauhdittavan Turku Startup Hubin vetäjäksi on nimetty kokenut kasvuyrittäjä Jussi Pyysalo . Yhteisötilaa suunnitellaan Turun yliopistonmäen kupeeseen.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tutustuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan työllisyystilanteeseen

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta vierailee Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 25.–26. helmikuuta. Valiokunta perehtyy vierailullaan alueen yrityksiin ja työllisyystilanteeseen.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys juhlii näyttelyllä

Suvi Riihiluoma on TLY:n puheenjohtaja.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi Turun pääkirjastossa on 3.–29. maaliskuuta esillä näyttely, joka vie aikamatkalle yhdistyksen toimintaan eri vuosikymmenillä.

Bussi törmäsi katuvalotolppaan Satakunnantiellä – poliisi kaipaa havaintoja

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina aamulla Turussa sattunutta liikenneonnettomuutta, jossa Fölin linja-auton epäillään törmänneen katuvalotolppaan Satakunnantiellä. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta.

Uuden hankkeen tavoitteena vähentää erityisesti nuorten huumekuolemia

Nuorten huumemyrkytyskuolemien määrä nousi vuonna 2023 Suomessa ennätyksellisen korkeaksi: noin kolmannes (91 henkilöä) 310 kuolleesta oli alle 25-vuotiaita. Naloksoni-nenäsumute on toimiva ensiapulääke opioideihin liittyvissä yliannostuksissa. Varhan juuri käynnistämässä Tiedä, toimi, pelasta -hankkeessa on tavoitteena laajentaa naloksonin jakelua sekä lisätä tietoisuutta yliannostuksen oireista sekä osaamista ensiavussa.

Priodiversity LIFE -hanke kunnostaa Lounais-Suomen luontoa

Purokunnostuksilla parannetaan taimenen lisääntymis- ja elinympäristöjä.

Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta on valittu luonnon monimuotoisuudeltaan arvokkaita alueita, joille tullaan lähivuosina kohdentamaan ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia. Työtä tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka toteuttajat hakevat nyt metsien, perinnebiotooppien, purojen ja soiden sekä muiden luontotyyppien kunnostuksesta kiinnostuneita maanomistajia mukaan.

Sofia Virta: Jos hallitus on tosissaan työllisyydestä, vuorotteluvapaa on palautettava

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää vuorotteluvapaajärjestelmän palauttamista osana ratkaisuja vakavaan työttömyystilanteeseen. Eduskunta äänestää keskiviikkona hallituksen luottamuksesta työllisyysvälikysymyksen yhteydessä.

The Timesin artikkeli hehkuttaa Turun saaristoa

Kuvakaappaus The Timesin artikkelista.

Saaristo on saanut merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä, kun The Times -lehti on julkaissut aluetta käsittelevän laajan, elämyksellisen matkailujutun. The Times on yksi Britannian vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, ja se tavoittaa miljoonayleisön.

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat jo kolmatta vuotta peräkkäin

Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa 6,1 prosenttia edeltävästä vuodesta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä laskua oli 6,3 prosenttia vuodentakaisesta, vaikka tehtyjen kauppojen määrä hiukan kasvoikin.

Lauluyhtye MMXX Mynämäen kirkossa ja esitelmä nimikkopyhimys Laurentiuksesta

Lauluyhtye MMXX laulaa Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa Evensong-iltajumalanpalvelushetkessä.

Lauluyhtye MMXX laulaa sunnuntaina 1. maaliskuuta kello 18 Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa Evensong-iltajumalanpalvelushetkessä. Kirkkoon kannattaa kuitenkin saapua jo kello 17.30, sillä ennen tilaisuuden alkamista keskiaikatutkija FT Anna-Stina Hägglundin kertoo kirkon suojeluspyhimyksestä Laurentiuksesta, Pyhästä Laurista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi tonttikaupan ja tontin vuokrauksen Kupittaan kärjen alueella

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina tonttikaupan ja tontin vuokrauksen Kupittaan kärjen alueella. Turun kaupungin ja Elomatic Oy:n kiinteistökaupan esisopimuksella kaupunki sitoutuu myymään ja Elomatic ostamaan tontin Kupittaan kärjen kaava-alueen ytimestä.

Tyyne Kettunen valtaa Linnateatterin lavan

Tyyne Kettunen alias Johanna Keinänen.

Roolistand up -hahmo Tyyne Kettunen, Suomen Virallinen Eläkeläinen, valloittaa Linnateatterin 7. maaliskuuta kello 13.

Turun kansalaispaneeli käsittelee raitiotietä

Turun kansalaispaneeli kokoontuu 28. helmikuuta käsittelemään Turun raitiotietä. Keskustelun pohjalta paneeli koostaa yhteislausunnot, jotka esitellään Turun kaupunginhallitukselle maaliskuun lopussa.

Raision Kirjastotalon Aulagalleriassa Raision seudun taideyhdistyksen ryhmänäyttely

Oili Niittynen, Kesälomalla, 2025, sekatekniikka.

Raision Kirjastotalon Aulagallerian maaliskuun näyttelynä esillä on Raision seudun taideyhdistyksen yhteisnäyttely Sisäinen maailma . Esillä on jäsenten useilla eri tekniikoilla toteutettuja teoksia. Maalausten lisäksi esillä on grafiikkaa, keramiikkaa ja puutaidetta.

Oikaisu

Pääkirjoituksessa (Aamuset 17.2.) väitettiin, että Turun rautatieasemalla ei ole odotustiloja. Odotustilat ovat olemassa Logomossa.

Valtuusto hyväksyi sähköpotkulautojen uudet siirtomaksut ja muutokset ajoneuvojen siirtotaksoihin

Turun kaupunki tarkistaa ajoneuvojen siirtokorvaustaksat vastaamaan noussutta kustannustasoa sekä ottaa käyttöön uutena sähköpotkulautojen siirtomaksut 1. maaliskuuta alkaen.

Näköislehti

Urheilu

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.

Petri Seppinen jatkaa TPS:n valmennusryhmässä

TPS Salibandy on tehnyt jatkosopimuksen miesten edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Petri Seppisen kanssa. Kyseessä on kauden 2026–27 kattava optiovuosi. Seuran mukaan Seppinen on muodostanut toimivan parivaljakon päävalmentaja Jere Jokisen kanssa. Ennen TPS:ää Seppinen on valmentanut Sveitsissä. Suomessa hän on valmentanut päävalmentajana muun muassa SBS Wirmoa ja SalBaa.

Turku Muay Thain ottelijoille kolme thainyrkkeilyn Suomen mestaruutta

Ommi Mingsupphakun (punaisissa) voitti Suomen mestaruuden sarjassaan kuudennen kerran.

Turku Muay Thain ottelijat voittivat viime viikonloppuna kolme Suomen mestaruutta thainyrkkeilyn SM-kisoissa Lahdessa. Tylyintä jälkeä teki kuudennen kerran SM-kultaa voittanut Ommi Mingsupphakun , joka tyrmäsi teknisesti semifinaalissa ensimmäisessä erässä ja lasketti finaalissa kolme kertaa lukua vastustajalleen.

Varsinaissuomalainen talviolympiamenestys on jääkiekon sävyttämä

Saku Koivu voitti urallaan neljä olympiamitalia, mutta silti helposti Koivu ja olympialaiset tuovat monelle ensimmäisenä mieleen Torinossa olympiafinaalin ratkaisuhetkillä katkenneen mailan.

Parhaillaan Italiassa käynnissä olevissa talviolympialaisissa oltiin poikkeuksellisen lähellä varsinaissuomalaista olympiamitalia, kun Lauri Vuorinen hiihti sprinttihiihdossa neljänneksi. Perniöläistaustaisella Vuorisella mitaliin matkaa jäi vajaat viisi sekuntia, mikä on sprintissä pitkä aika.