PAM pysäyttää kaupan logistiikkakeskuksia poliittisella lakolla

Palvelualojen ammattiliitto PAM on päättänyt kolmen vuorokauden kestävästä poliittisesta lakosta kaupan logistiikkakeskuksissa 14.–16. helmikuuta. Lakko koskee noin 10 000:ta työntekijää. Hallitus on muuttamassa työlainsäädäntöä ja työehtoja pysyvästi työnantajia suosiviksi, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.

PAMin hallitus päätti uusista poliittisista lakoista, koska hallitus ei ole liiton mukaan kuullut työntekijöiden hätähuutoa.

PAMin mukaan hallitus on jo heikentänyt pienipalkkaisten osa-aikatyöntekijöiden ja työttömien ansioturvaa ja on vielä aikeissa muuttaa suomalaista työelämää rajusti helpottamalla irtisanomista, rajoittamalla lakko-oikeutta sekä muuttamalla ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi.

Hallitus haluaa muuttaa suomalaista työmarkkinamallia entistä enemmän työnantajia suosivaksi laajentamalla paikallista sopimista yrityksiin, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon.

– Kuten hallituksen sosiaaliturvan leikkauksissa, myös paikallisessa sopimisessa hallituksen esitysten vaikutukset osuvat pahiten jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin työntekijöihin, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tiedotteessa.

Palvelualoilla työskentelee paljon nuoria ja maahanmuuttajia, yksintyöskentely on tavallista ja vaihtuvuus suurta.

– Herää väistämättä kysymys, kuka siellä sopisi asioista muiden puolesta ja kuinka tasapuolisista sopiminen olisi, kun heikommin sopiminen nyt laajenisi kokonaan liittojen tuen ja valvonnan ulkopuolella oleviin yrityksiin. Onkin perin erikoinen ajatus, että hallitus tietää työmarkkinaosapuolia paremmin, minkälainen paikallinen sopiminen sopii millekin toimialalle. On ilmeinen riski, että ehdotetut muutokset syventäisivät työmarkkinoiden kahtiajakoa, toteaa Rönni-Sällinen.

Verianin (ent. TNS-Kantarin) PAMille tekemän kyselytutkimuksen mukaan 65 prosenttia työikäisistä katsoo, että työnantajilla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa lopputuloksen sisältöön silloin, kun työehdoista sovitaan paikallisesti.

Hallitus perustelee toimia niiden talous- ja työllisyysvaikutuksilla, mutta paikallisen sopimisen työllisyysvaikutuksista ei ole mitään tieteellistä tai muuta uskottavaa näyttöä.

– Sopimisen tasapainoa voitaisiin parantaa ja pahimpia ylilyöntejä hillitä, jos paikallisten sopimusten tulkintaetuoikeus siirrettäisiin työntekijöille. Mentäisiin siis aidosti ruotsalaiseen malliin, ehdottaa Rönni-Sällinen.

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan työpaikkatasolla tapahtuvaa sopimista työsuhteen ehdoista tai niiden muuttamisesta. PAM muistuttaa, että lakia tai työehtosopimusta paremmista ehdoista voidaan sopia aina, mutta heikennyksistä niihin voidaan sopia paikallisesti vain, jos laki ja työehtosopimus antavat siihen mahdollisuuden. Hallitus haluaa PAMin mukaan mahdollistaa heikennyksistä sopimisen myös työnantajaliittoon kuulumattomille yrityksille ja ilman että työntekijöitä edustaa tehtävään koulutettu luottamusmies, vaikka työehtosopimus sitä edellyttäisi.

PAM arvioi, että työnantajille annettaisiin lisää mahdollisuuksia kurjistaa työntekijöiden asemaa. Kilpailluilla kotimarkka-aloilla heikommin sopimisen laajeneminen olisi omiaan lisäämään epäreilua kilpailua yritysten välillä, minkä tulos on lopulta kaikkien kannalta huonompi. PAMin mukaan yritysten kannusteet järjestäytyä heikkenevät, mikä murentaa yleissitoviin työehtosopimuksiin nojaavan mallin perusteita. Kaikkiaan paikallinen sopiminen voi vähentyä, jos työehtosopimusten heikommin sopimisen mahdollisuuksia on vähennettävä hallitsemattoman kehityksen estämiseksi.

Lakot koskevat myös kohteissa toimivien muiden yritysten työntekijöitä, joihin noudatetaan PAMin työehtosopimuksia. Lakon piirissä ovat työntekijät, jotka työskentelevät esimerkiksi toimihenkilöinä, alihankinnassa, vuokratyössä, ravintoloissa, kiinteistönhoidossa, siivouspalveluissa tai vartiointitehtävissä.

Työnseisaukset eivät koske hätätyötä eikä tehtäviä, joissa se vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai ihmishenkiä.

14. helmikuuta kello 00.00 alkaen 16. helmikuuta kello 23.59:ään (tai ennen kello 23.59 alkaneen työvuoron päätyttyä) lakossa ovat Alfaroc Oy, Alfaroc Logistics Oy, PostNord Oy – Turun logistiikkakeskus, Turun Restapersonnel Oy – Hes-Pro (Finland) Oy ja Wihuri Metro-tukut. Logistiikkakeskuksen lakko alkaa 14. helmikuuta kello 5 ja päättyy 17. helmikuuta kello 4.59.

14. helmikuuta kello 5 alkaen 17. helmikuuta kello 4.59:ään (tai ennen klo 4.59 alkaneen työvuoron päätyttyä) lakossa ovat BE Group Oy Ab – teräspalvelukeskukset, Broman Logistics Oy – logistiikkakeskukset, Inex Partners Oy – logistiikkakeskukset, Kanta-Hämeen tuoretuote Oy, Kesko Oyj – kaikki logistiikka- ja alueterminaalitoiminnot, Kesko Oyj – kaikki Kespro noutotukut, Lidl Suomi Ky – jakelukeskukset, Meira Nova Oy, Oy KWH Freeze Ab, Tokmanni Oy – logistiikkakeskukset, Transval 3PL Etelä-Suomi Oy – kaikki logistiikkatoiminnot, Transval 3PL Pääkaupunkiseutu Oy – kaikki logistiikkatoiminnot, Valionova tukku- ja logistiikkapalvelut Oy – nouto- ja toimitustukut sekä Wihuri Metro-Tukku – logistiikkakeskus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uusi tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus vastaa muuttuvan maailman osaamistarpeisiin

Turun yliopisto käynnistää syksyllä uuden tiedustelututkimuksen opintokokonaisuuden, joka tarjoaa opiskelijoille ajankohtaisen ja monitieteisen näkökulman turvallisuuteen, tiedonhankintaan ja kansainvälisiin toimintaympäristöihin.

Lapset tenttaavat päättäjiä Maskussa

Maskun ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä ensi maanantaina.

Maskussa tehdään maanantaina 13. huhtikuuta historiaa, kun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä monipuolisista aiheista. Maskulaisista 4.-luokkalaisista muodostuva kymmenjäseninen lapsiparlamentti on kokoontunut lukuvuoden 2025–26 aikana jo kolmesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ja muotoilemaan kiperiä kysymyksiä valtuutetuille.

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin pitkittyneet rahanpalautusajat markkinaoikeuteen – lahjakorttikäytäntöjen korjaamisesta sopu

Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnair Oyj:n menettelyn, jossa perutuista lennoista ei palauteta rahoja matkustajille EU-asetuksen vaatiman seitsemän päivän kuluessa. Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta Finnair suostui muuttamaan lainvastaisen lahjakorttikäytäntönsä.

Martin Taidepäivä -tapahtumat starttaavat

Ilana Gothóni.

Martinseurakunnassa alkavat kaikille avoimet Martin Taidepäivä -tapahtumat. Ensimmäinen pidetään huhtikuussa. Tapahtuma tuo taiteen, musiikin ja yhdessäolon kaikkien ulottuville. Taidetoiminnan ”kotipesä” on Hirvensalon seurakuntakeskus.

LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 416 823 kilometriä

LiikUn ja 42 kunnan yhteisessä LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 10.1.–31.3. yhteensä 416 823 kilometriä. Kokonaiskilometrimäärä jäi vähän edellisvuotta pienemmäksi, mihin vaikuttivat erityisesti talven poikkeukselliset sääolosuhteet. Alkuvuotta leimasivat pitkät pakkasjaksot sekä vähäluminen talvi, mikä rajoitti erityisesti perinteisten talvilajien harrastamista.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) kirkastuu aamutaivaalla

C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) on jo nyt havaittavissa kiikareilla ja valokuvaamalla, mutta lähipäivinä sen odotetaan kirkastuvan himmeästi paljain silmin nähtäväksi. Komeetta lienee parhaimmillaan 10.–20.4., minkä jälkeen se katoaa Auringon kirkkauteen. Pyrstötähtien kirkkauden ennustaminen on kuitenkin aina epävarmaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos selvitti laajan petosvyyhdin – pääepäilty oli vangittuna syksyn ja talven

Poliisi epäilee, että vuosina 2024–25 toteutetussa petosrikosten sarjassa tekijät saivat erehdytettyä uhreiksi joutuneilta yhtiöiltä varoja, irtainta omaisuutta sekä erilaisia palveluja yhteensä yli 700 000 euron arvosta. Epäiltyjä on yhteensä yhdeksän.

Turku korjaa metsätuhoja Paimalassa, myrskytuhoja kuuden hehtaarin alueella

Turun kaupungin omistamassa metsässä Paimalassa joudutaan tekemään metsätöitä metsätuhojen torjumiseksi. Talven aikana alueella kaatui runsaasti puita. Puiden korjuu on välttämätöntä tuholaisten leviämisen estämiseksi.

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä – ajokaistoja pois käytöstä

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä 24. huhtikuuta asti. Risteysalueella on ajokaistoja pois käytöstä. Linnankadulla sataman suunnasta ajettaessa kääntyminen Auransillan suuntaan on estetty. Aurakadulla Auransillan suunnasta ajettaessa on vain yksi ajokaista käytössä. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Yleistuki työttömille käyttöön toukokuun alussa

Toukokuun alussa otetaan käyttöön uusi yleistuki työttömille. Yleistukea voivat saada työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Kela siirtää nykyiset työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat yleistuen piiriin 1. toukokuuta alkaen.

Arkkipiispan kunniamerkit Heikki Huttuselle ja Pekka Simojoelle

Pekka Simojoki ja Heikki Huttunen.

Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin Turussa 8. huhtikuuta. Tänä vuonna arkkipiispa myönsi Pyhän Henrikin ristin rovasti, isä Heikki Huttuselle . Huttunen on monin tavoin edistänyt ekumeenista yhteistyötä oman kirkkomme ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä. Hän on suomalaisen ekumenian pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Noin joka kymmenes suomalainen kantaa perinnöllistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijää

Lähes 5 500 suomalaiselta aikuiselta kerättyyn väestöaineistoon perustuvan tutkimuksen perusteella noin 11 prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista kantaa perinnöllisesti kohonnutta lipoproteiini(a) eli Lp(a) -pitoisuutta.

Keskustelu väärillä urilla

Turun raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Juha Saarikoski esitteli raitiotieratkaisuun tehtääviä selvityksiä ja kustannuksia tammikuun lopussa.

Järkiperäistä keskustelua toivottiin. Sellaista ei saatu. Turun kaupunki on 18. toukokuuta päättämässä yhdestä historiansa suurimmasta investoinnista eli raitiotiestä. Hintaa kertyy ainakin puoli miljardia euroa.

Varha hakee väistötiloja osalle Raision sairaalan toiminnoista

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) ja Tyksin käytössä olevan Raision sairaalan tiloissa on todettu korjaustarpeita. Kosteus- ja sisäilmateknisten kuntotutkimusten perusteella osalle rakennusta haetaan korvaavia tiloja vuoden 2027 aikana.

Lanttu valittu vuoden maatiaiskasviksi

Lanttu on tunnettu myös näillä nimillä: räätikkä, sinikka ja juuriska.

Lanttu ( Brassica napus subsp. napobrassica ) on etupäässä Pohjoismaissa tunnettu ja viljelty juurikasvi. Lanttu kuuluu kaalien tavoin ristikukkaisiin. Se on kaksivuotinen kasvi, joka ensimmäisenä kasvuvuonna muodostaa suurikokoisen mukulan. Vuonna 2024 Suomessa saatiin lanttusatoa 11 546 miljoonaa kiloa. Suomalainen syö lanttua vain kilon vuodessa ja se pääosin joulun aikaan.

Poliisi: Kaarinalaisessa alikulkutunnelissa tapahtuneessa onnettomuudessa ei epäillä rikosta

Lounais-Suomen poliisi ei epäile rikosta Kaarinassa 27. helmikuuta tapahtuneessa onnettomuudessa, jossa lapsi joutui veden varaan alikulkutunnelissa. Poliisin mukaan asiassa ei ollut kyse kadun kunnossapidon laiminlyönnistä. Päätös perustuu Kaarinan kaupungin antamaan selvitykseen.

Turun Ekotori järjestää keräyksiä taloyhtiöille huhti- ja toukokuussa

Turun Ekotori tekee huhti- ja toukokuussa tunnin mittaisia PopUp-tavaravastaanottoja tilauksesta taloyhtiöille Turun, Raision, Kaarinan ja Naantalin kaupunkialueilla.

Turun Ekotori tekee huhti- ja toukokuussa tunnin mittaisia PopUp-tavaravastaanottoja tilauksesta taloyhtiöille Turun, Raision, Kaarinan ja Naantalin kaupunkialueilla, joissa kerätään uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita kiertoon. PopUp-vastaanotolla Ekotori pyrkii tekemään tavaroiden lahjoittamisesta uudelleenkäyttöön mahdollisimman helppoa, kun vastaanotto

Furuholm: Asevientiä koskeva valvonta ulotettava myös aseiden tuontiin

Puolustusvaliokunta sai keskiviikkona valmiiksi mietintönsä kansalaisaloitteesta koskien puolustushankintojen sääntelyä. Puolustusvaliokunta ei ollut aloitteen kannalla. Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Furuholm (vas.) tukee kansalaisaloitetta ja jätti mietintöön vastalauseen. Vasemmistoliiton mielestä ulkopoliittisen- ja ihmisoikeusarvioinnin sekä humanitaarisen oikeuden tavoitteiden huomioimisen tulisi olla osa kaikkea asekauppaa, ei vain asevientiä.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.