Turun lukioihin 60 uutta aloituspaikkaa
Turun lukioiden ovet avautuvat kevään yhteishaussa yhä useammalle nuorelle, kun neljään lukioon lisätään yhteensä 60 uutta aloituspaikkaa. Uusilla aloituspaikoilla pyritään vastaamaan pitkään jatkuneeseen korkeaan kysyntään.
Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto on päättänyt torstaina 25. tammikuuta suomenkielisen lukiokoulutuksen aloituspaikkojen määrän kasvattamisesta.
Muutoksen myötä Luostarivuoren Lyseon lukioon tulee kevään yhteishaussa 30 lisäpaikkaa sekä Puolalanmäen lukioon, Turun klassilliseen lukion ja Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukioon kuhunkin 10 lisäpaikkaa. Päätös nostaa Turun lukioiden aloituspaikkojen kokonaismäärän 1 113 opiskelijaan.
Tavoite lisäpaikoista on kirjattu Turun pormestariohjelmaan. Pormestariohjelmaan kirjatusta sadan lisäpaikan tavoitteesta valtuustokauden aikana on täytetty päätöksen myötä suomenkielisen lukiokoulutuksen puolella 90. Lisäksi ruotsinkielisen lukiokoulutuksen puolella on avattu jo aikaisemmin 22 lisäpaikkaa.
Turun lukiopaikoista on ollut pitkään kova kilpailu, mikä on nostanut keskiarvorajat korkeiksi. Viime vuosina hakijamäärät ovat kasvaneet entisestään. Turkuun halutaan myös naapurikunnista, sillä noin 40 prosenttia Turun lukioissa aloittavista nuorista asuu muualla kuin Turussa.
– Lisäpaikkojen myötä yhä useampi nuori saa mahdollisuuden opiskella toivomassaan lukiossa. Siten pystymme myös mahdollisesti laskemaan sisäänpääsyn keskiarvorajaa ja tekemään lukiokoulutuksesta saavutettavampaa, sanoo lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Jussi Paavola tiedotteessa.
Luostarivuoren Lyseon lukio ottaa muutoksen myötä käyttöönsä lisätiloja lukion vieressä sijaitsevasta Turun työväenopiston talosta. Samalla opetustarjontaa lisätään, jotta ryhmäkoot eivät kasvaisi nykyisestä.
Kasvatus- ja opetuslautakunnassa tarkasteltiin viime syksyn aikana myös mahdollisuutta lukioiden lisätiloille, mutta sopivaa ratkaisua ei löydetty. Uusien tilojen rakentaminen taas ei ole pitkällä tähtäimellä kannattavaa, sillä toisen asteen opinnoissa aloittavien nuorten määrän ennakoidaan kääntyvän laskuun Turussakin 2030-luvun alkupuolella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)