Pk-Pulssi: Viisi prosenttia pk-sektorin työnantajista konkurssivaarassa lähikuukausina

Pienten ja keskisuurten yritysten nykytilanne on kaikilla mittareilla vuodentakaista heikompi. Niin kysyntä, työllisyys, investoinnit kuin ulkomaankauppakin ovat supistuneet tänä vuonna eikä lähikuukausina odoteta merkittävää kohennusta tilanteeseen. Yrityksistä viisi prosenttia on vaarassa ajautua konkurssiin talvikuukausina. Pidemmällä tähtäimellä seuraavalta 12 kuukaudelta odotetaan kuitenkin varovaista käännettä parempaan, ilmenee EK:n yrityskyselystä.

Kysynnän hiipuminen ja kustannusten nousu ovat heikentäneet pk-yritysten kannattavuutta ja jatkuvuusnäkymiä. Vaikean suhdanteen ohella yrityksiä kuormittavat yhä kriisivuosien monet raskaat seurannaisvaikutukset, tiivistää EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen.

– Lähikuukaudet ovat ratkaisevia monen pk-sektorin työnantajan jatkuvuuden kannalta. Epävarmuuden nuorallakävelyä on jatkunut jo liian pitkään ja myös monen hyväkuntoisena kriisivuodet aloittaneen yrityksen kriisinkestävyys on lopussa. Vaarana on, että pk-sektorin työnantajayritysten määrän hupeneminen jatkuu ja jopa kiihtyy.

– Tilanne on vaikein mikroyrityksissä. Isommat pk-työnantajat ovat toistaiseksi kannatelleet työllisyyttä, mutta epävakauden jatkuessa ongelmat uhkaavat levitä laajemmin myös niihin.

Huovisen mukaan tilanteeseen luo toivoa se, että yritysten näkymät seuraavalle 12 kuukaudelle ovat hieman vuodentakaista paremmat. Esimerkiksi ulkomaankaupan hienoiseen vahvistumiseen uskottiin kaikissa yrityskokoluokissa.

Pk-Pulssi on EK:n puolivuosittain julkaisema yrittäjyysbarometri. Se vetää yhteen pienten ja keskisuurten työnantajayritysten arviot nykytilasta sekä odotukset tulevalle vuodelle. Päämittarit liittyvät kysyntään, työpaikkojen määrään, investointeihin ja vientiin. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 1 001 pk-sektorin työnantajayritystä marraskuussa.

Nykytilan arvio loppuvuonna: 27 prosenttia yrityksistä raportoi kysynnän lisääntymisestä ja 43 prosenttia sen vähentymisestä kuluvan vuoden aikana (32 ja 29 prosenttia vuosi sitten). Investoinnit olivat kasvaneet 16 prosentilla ja vähentyneet 35 prosentilla yrityksistä (22 ja 28 prosenttia vuosi sitten).

Työntekijämääräänsä oli lisännyt 22 prosenttia ja vähentänyt 28 prosenttia (27 ja 21 prosenttia vuosi sitten). Kansainvälistä kauppaa tekevistä yrityksistä 17 prosenttia oli lisännyt ulkomaankauppaa ja 30 prosentilla se oli vähentynyt (23 ja 24 prosenttia vuosi sitten).

Kannattavuus oli kuluvana vuonna vahvistunut 19 prosentilla ja heikentynyt 46 prosentilla yrityksistä. Omistajanvaihdos on ajankohtainen 13 500 työnantajayrityksessä, joissa on yhteensä noin 95 000 työntekijää (13 500 yritystä ja 90 000 työpaikkaa vuosi sitten). Suomessa on työnantajayrityksiä Tilastokeskuksen mukaan 72 200.

Tulevaisuuden näkymät vuodelle 2024: Yritysten lyhyen tähtäimen jatkuvuusnäkymät ovat heikentyneet. 13 prosenttia ennakoi toiminnan laajentuvan ja 18 prosenttia sen supistuvan seuraavan kolmen kuukauden aikana (kesäkuun yrityskyselyssä osuudet olivat 15 ja 13 prosenttia).

Viisi prosenttia vastaajista kertoi, että yritys on vaarassa ajautua lähikuukausina konkurssiin (2 prosenttia kesäkuussa). Koko vuoden näkymässä 27 prosenttia yrityksistä arvioi kysynnän lisääntyvän ja 30 prosenttia sen vähentyvän (23 ja 35 prosenttia vuosi sitten).

15 prosenttia ennakoi investointien lisääntyvän ja 37 prosenttia niiden vähentyvän ensi vuoden aikana (15 ja 35 prosenttia vuosi sitten). Työntekijämäärän kasvuun uskoi 23 prosenttia ja vähentymiseen 19 prosenttia yrityksistä (19 ja 21 prosenttia vuosi sitten).

Kansainvälistä kauppaa harjoittavista yrityksistä 27 prosenttia arvioi ulkomaankaupan lisääntyvän ja 21 prosenttia sen vähentyvän ensi vuonna (21 ja 25 prosenttia vuosi sitten). Kannattavuuden vahvistumiseen uskoi 25 prosenttia ja sen heikentymiseen 33 prosenttia yrityksistä. Merkittävimpinä yritystoiminnan haasteina yritykset mainitsivat kotimaan myynnin laskun (48 prosenttia) ja kohonneet raaka-ainehinnat (36 prosenttia).

Työllisyyskehitys nyt ja vuonna 2024: Päättyvän vuoden aikana 26 prosenttia yrityksistä oli joutunut lomauttamaan ja 19 prosenttia irtisanomaan henkilöstöä. Toisaalta 53 prosenttia yrityksistä oli toteuttanut myös uusia rekrytointeja.

44 prosentilla yrityksistä on lomautusaikomuksia ensi vuodelle (41 prosenttia vuosi sitten). Näistä 12 prosenttia pitää lomautuksia varmana ja 32 mahdollisina (13 ja 28 prosenttia vuosi sitten).

Irtisanomisia ennakoi 28 prosenttia yrityksistä: kuusi prosenttia piti niitä varmoina ja 22 mahdollisina. 60 prosenttia yrityksistä suunnittelee myös uusia rekrytointeja: 18 prosenttia arvioi toteuttavansa niitä varmuudella ja 42 prosenttia mahdollisesti ensi vuoden aikana (14 ja 38 prosenttia vuosi sitten).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Varha sai ministeriöltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen ensi vuoden loppuun

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30. lokakuuta.

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Ethän tee tätä virhettä akkukäyttöisten laitteiden talvisäilytyksessä

Moni vie sähköpyörän tai sähköpotkulaudan talveksi varastoon, mutta väärä säilytyspaikka voi vaurioittaa akkua ja tehdä siitä jopa vakavan paloriskin. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että litiumioniakun palossa vapautuva vetyfluoridi voi olla hengenvaarallista jopa pienemmissäkin akkupaloissa.

Näköislehti

Urheilu

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.