Tuomaantähti tuikkii perinteitä
Alkuperäisen tuomaanristin valmistaminen alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä. Taito Varsinais-Suomi halusi elvyttää tämän perinteen luomalla yhteistyössä muotoilija Hermanni Vuorisalon kanssa tuomaantähden. Uusi, modernimpi versio voitti marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella Vuoden uutuustuote-palkinnon, ja samalla tuote loppuunmyytiin messuilla.
– Olimme jo vuosia miettineet, että miten voimme saada perinteisiä tuomaanristejä jälleen myyntiin. Tuomaanristin valmistajia on kuitenkin todella vähän jäljellä. Joten halusimme kehittää uuden, hyvin paljon tuomaanristiä muistuttavan tuotteen, Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto kertoo.
Tuomaanristin alkuperä liitetään Turun saaristoon erityisesti Iniön ja Korppoon alueelle, josta se on myöhemmin levinnyt koko Suomeen. Joulukoristeena sen juurten uskotaan juontavan mahdollisesti pakana-ajoille asti, mutta sen nimi viittaa apostoli Tuomaaseen.
– Sen alkuperästä ei ole ihan varmaa tietoa. Ihmisiä kiinnostaa kuitenkin tuomaanristin tarina, ja aikaisemmin sitä on käytetty muun muassa suojelemaan pahoilta hengiltä. Joulun on perinteisesti ajateltu alkavan Tuomaan päivänä 21. joulukuuta, kuten vanha sanonta kertoo, hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi, Aalto sanoo.
Vinoneliömäinen tuomaanristi valmistetaan puusta, ja sen pintakuvio vuollaan lastuista.
– On ymmärrettävää, että harva käsityöläinen innostuu opettelemaan erittäin vaikean ja paljon aikaa vievän tuomaanristin valmistamistekniikan aivan myyntitarkoitusta varten. Sillä leipäkin on saatava tehdystä työstä, Aalto pohtii.
Aallon mielestä on kuitenkin tärkeää voida pitää tätä perinnettä yllä. Tuomaantähti on valmistettu perinteistä lastukoristetta kestävämmäksi malliksi koivuvanerista Hermanni Vuorisalon verstaalla.
– Katselimme netistä erilaisia kuvia tuomaanristeistä, ja niiden pohjalta kehitimme riittävästi alkuperäistä jäljittelevän mallin. Hermanni on työstänyt nyt yhden jalan varassa seisovan tuomaantähden sekä myynnissä olleen ohuemman version, jonka voi ripustaa esimerkiksi joulukuuseen.
Aalto iloitsee, että tuote sai niin hyvän vastaanoton voittamalla palkinnon. Lisäksi hänen mukaansa messuilla tuote myytiin heti loppuun.
– Näitä on kaivattu selvästi markkinoille, sillä saimme myytyä heti satoja tuomaantähtiä. Olemme tätä kautta pystyneet antamaan mahdollisuuden, että tuomaanristi ei katoa kokonaan ihmisten mielistä. Meidän tuotteessa on kuitenkin niin paljon tunnistettavuutta, vaikka valmistustapa on erilainen.
Taito Varsinais-Suomi valmistuttaa tuotteen Vuorisalolla, joka valmistaa niitä laserleikkaamalla koivuvaneria. Aalto kertoo, että pelkkänä käsityönä tuotetta olisi mahdotonta varmistaa kokonaan.
– Vaikka tämä ideana oli kytenyt jo jollain tapaa mielessä vuosia, niin vasta kaksi viikkoa ennen messuja soitin Hermannille, ja kerroin ideani hänelle. Hän sitten valmisti parissa päivässä prototyypit. Kaikki lähti käyntiin lopulta hyvin nopeasti, Aalto sanoo.
Marianne Rovio

















