Varhan aluevaltuusto kutisti tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman säästötavoitteen 236 miljoonaan euroon

Aluevaltuuston hyväksymä palvelustrategia käynnistää Varhan palveluiden kehittämisen. Ensi vuonna vaiheittain tehtävät palveluverkkoa koskevat linjaukset ovat osa nyt käynnistyvää kokonaisuudistusta. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman aluevaltuusto hyväksyi muutetun esityksen mukaisesti.

Palvelustrategiassa otetaan huomioon asukkaiden tarpeet, paikalliset olosuhteet, palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä kustannusvaikutukset. Palvelustrategia on osa koko hyvinvointialueen strategiaa.

– Prosessi on ollut hyvin osallistava. Olemme kuulleet laajasti kuntia ja kuntalaisia, yrityksiä ja järjestöjä. Väitän, että Varhan palvelustrategia kestää vertailun muiden hyvinvointialueiden strategioiden kanssa, järjestämisjohtaja Antti Parpo kertoo tiedotteessa.

Palvelustrategian hyväksymisen jälkeen valmistellaan tarkempia linjauksia ja valmistellaan palvelustrategian toimeenpanoa.

Ensi vuonna vaiheittain tehtävät palveluverkkoa koskevat linjaukset ovat osa palvelustrategiaa.

– Palveluverkkoa tullaan käsittelemään osissa ja se tuodaan myös päätöksentekoon osissa. Asiassa edetään palastellen, Parpo kuvailee.

Aluevaltuusto käsitteli hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa. Päätösesitykseen tehtiin kaksi muutosehdotusta. Ensimmäisen muutosesityksen takana oli kokoomus, joka esitti palaamista pääosiltaan alkuperäiseen, aluehallitukselle 7. marraskuuta tehtyyn esitykseen, jolla olisi tasapainotettu taloutta vuoden 2026 loppuun mennessä 270 miljoonalla eurolla.

Toinen muutosesitys oli vihreiden, SDP:n, keskustan ja Vasemmistoliiton yhteinen. Siinä muutoksia esitettiin lukuisiin numero- ja tekstikohtiin koskien muun muassa sopimusomaishoitajien lisäämistä ja lastensuojelun huostaanottojen vähentämistä. Jälkimmäisessä muutosesityksessä tasapainottamisen osuus on 236 miljoonaa ja tasapainotustarpeen loput 40 miljoonaa muutosesityksessä katsotaan syntyvän valtionrahoituksen jälkikäteiskorjauksesta.

– Emme tiedä, mitä tulemme saamaan, mutta 40 miljoonaa on varovaisuusperiaatteen mukainen summa, valtuuston puheenjohtaja Aki Lindén (sd.) totesi.

Jälkimmäinen muutosesitys voitti äänestyksen vihreiden, SDP:n, keskustan ja Vasemmistoliiton äänin 50–29.

Seuraavaksi voittanut muutosesitys asetettiin pohjaesitystä vastaan. Äänestyksessä 49 valtuutettua äänesti voittaneen muutosesityksen puolesta, kaksi äänesti vastaan ja 28 tyhjää. Joukko kokoomusvaltuutettuja jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Kokoomuksen muutosesityksen puolesta äänestivät RKP, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.

– Kestävä talous on kaiken pohjana. Meidän on hyvinvointialueena sitouduttava näihin merkittäviin säästöihin, joita meillä edessämme on, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi aluevaltuustolle.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma on edellytys sille, että hyvinvointialue voisi käyttää sille myönnettyä lainanottovaltuutta vuonna 2024. Myös kuluvan vuoden talouden alijäämäinen kehitys edellyttää tasapainotustoimia. Hyväksytyn ohjelman toimittamiseen on pyydetty valtiovarainministeriöltä viikon lisäaika ja ministeriö hyväksyy tai hylkää ohjelman joulukuussa.

Ikääntyneiden palvelulautakuntaan uusi jäsen

Aluevaltuusto myönsi Pentti Kalliolle eron ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsenen tehtävästä ja nimesi hänen tilalleen Johannes Yrttiahon. Varajäseneksi valittiin Esko Antikainen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aura Sinfonian konsertissa Alma Meretojan pianokonserton kantaesitys

Alma Meretoja.

Turun konservatorion ja Puolalanmäen musiikkilukion yhteinen sinfoniaorkesteri konsertoi Sigyn-salissa keskiviikkona 29. huhtikuuta kello 19. Konsertti on saanut nimekseen Ikara , kantaesitettävän pianokonserton mukaan. Pianosolistina soittaa teoksen säveltäjä Alma Meretoja ja orkesteria johtaa Olli Vartiainen .

Eurojackpotin potti kohosi 45 miljoonaan euroon – Suomeen yli 900 000 euron voitto

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi viikon tiistaina potissa on tarjolla noin 45 miljoonaa euroa. Suomeen osui yksi arvonnan suurimmista voitoista.

Turku Fashion Gala järjestetään Forum Korttelissa

Turku Fashion Gala järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta kello 20 Forum Korttelissa. Ohjelmassa on MILLI O -muotinäytös, A’Krios-muotinäytös ja Dance Show by Enni Bäckmann .

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Luksusta artistin ehdoilla

Musiikista tykkäävien keikoilla käynti on noudatellut perinteisesti tiettyä kaavaa. Esiintyjä lähtee kiertueelle ja yleisö pääsee suhteellisen vähällä vaivalla esiintyjän luokse. Musiikki tulee kuluttajan luokse.

Ethän tuuleta petivaatteita nyt ulkona?

Siitepöly tarttuu helposti lakanoihin ja tyynyihin.

Siitepölyallergian oireista kärsiville kevätkuukaudet tietävät usein tukalia aikoja. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalon mukaan oireita voi kuitenkin lievittää siivouksella merkittävästi. Avainasemassa on hyvästä ilmanvaihdosta huolehtiminen ja petivaatteiden pesu – tuuletusta ja pyykkien kuivatusta ulkona tulee ehdottomasti välttää.

Lindén: Tavallisen ihmisen lääkärikäynti kallistuu tuntuvasti

Hallitus nostaa kehysriihessä terveyskeskusmaksuja 20 prosentilla ja kiristää laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Kansanedustaja Aki Lindénin (sd.) mukaan Päätökset näkyvät suoraan ihmisten arjessa: jo muutama lääkärikäynti vuodessa maksaa jatkossa kymmeniä euroja enemmän.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen veturiohjelman

Meyer Turku Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 2,1 miljardia euroa.

Meyer Turku käynnistää viisivuotisen Business Finland -osarahoitteisen MERiON-veturiohjelman, jonka tavoitteena on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Ohjelma kokoaa yhteen yrityksiä, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kehittämään ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin.

Kevätmyrsky kurittaa maan etelä- ja keskiosia viikonloppuna

Pohjoistuuli voimistuu jo lauantaina iltapäivällä maan länsiosassa ja leviää sunnuntaina maan etelä- ja keskiosiin aiheuttaen vahinkoja. Runsaimmat lumisateet osuvat maan keski- ja itäosiin ja tekevät ajokelistä hetkittäin jopa erittäin huonon.

Moottoripyöräilijän havaittavuuden parantaminen voi ehkäistä onnettomuuksia

Pyörän hallintataitojen ja ennakoivan ajamisen lisäksi moottoripyöräilijän turvallisuuteen vaikuttaa keskeisesti näkyvyys – kuinka havaittava tämä on erityisesti muiden kuljettajien näkökulmasta.

Poliisi ja Liikenneturva kannustavat moottoripyöräilijöitä turvalliseen kauden aloitukseen. Motoristi voi itse torjua monet riskitekijät ennalta ajotavallaan sekä paikan ja varusteiden valinnoillaan. Myös kaikkien muiden tielläliikkujien on syytä valpastua moottoripyöräilykauden aloitukseen.

Poliisi vieraillut Lounais-Suomen kouluilla ja päiväkodeissa jo yli 200 kertaa tänä vuonna

Lounais-Suomen poliisi on tehnyt koulujen ja päiväkotien kanssa yhteistyötä alueen molemmissa maakunnissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alkuvuoden aikana poliisi on jalkautunut kouluille ja päiväkodeille jo yli 200 kertaa.

Lintukevät etenee, mutta ei ryminällä

Punakylkirastas.

Rastaiden muutto on vilkastunut, ja kuluneella viikolla Suomeen on saapunut kymmenkunta uutta muuttolintua. Pohjoisvirtaus pidättelee kuitenkin muuttajia, eikä muuttoryntäyksiä ole luvassa.

Liisa Hyssälä Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n johtokunnan jäseneksi

Kelan ex-pääjohtaja, ministeri Liisa Hyssälä on valittu Euroopan parlamentin edustajaksi Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaavan organisaation EFSA:n johtokuntaan.

Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotiepäätöstä maanantaina

Raitiotien linjaus kulkisi Humalistonkatua pitkin.

Turun joukkoliikenneratkaisu etenee päätöksentekoon, kun Turun kaupunginhallitus käsittelee raitiotie-esitystä maanantaina 27. huhtikuuta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että Turkuun rakennetaan satama–Varissuo-raitiotie. Esitys etenee kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 18. toukokuuta.

Markkinaoikeudelta ratkaisu kotimyynnin peruuttamisajan laskemisesta

Markkinaoikeuden Freshin Oy:tä koskeva ratkaisu vahvisti kuluttaja-asiamiehen kannan, jonka mukaan ilmanvaihtolaitteita ja niiden asennusta kotimyynnillä myyvän yrityksen on annettava kuluttajalle 14 päivän peruuttamisoikeus laskettuna tavaroiden tai viimeisen tavaraerän toimittamisesta.

Kaksi vangittu epäiltynä Lausteella tehdystä taposta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on perjantaina vanginnut poliisin esityksestä kaksi henkilöä todennäköisin syin epäiltynä tappoon, joka tapahtui tiistaina Turun Lausteella. Poliisi on vapauttanut kaksi muuta kiinniotettua.

Funikulaari alkuviikolla poissa käytöstä huoltokatkosten takia

Funikulaari pääsee kevätsiivouksen kohteeksi.

Funikulaari on poissa käytöstä maanantaista keskiviikolle 27.–29. huhtikuuta kevätsiivouksen vuoksi. Funikulaarilla tehdään muun muassa ikkunanpesutöitä.

Näköislehti

Urheilu

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.

Moukarin supertähti Camryn Rogers Paavo Nurmi Gamesiin

Camryn Rogers.

Naisten moukarinheiton supertähdeksi noussut kanadalainen Camryn Rogers kilpailee Turun Paavo Nurmi Gamesissa 3. kesäkuuta.

Åboraakkeli: Toukokuu on julmin?

Theodoros Tsirigotis.

Ei nyt vielä julisteta mitään, kun Veikkausliigaa on takana vasta kolme kierrosta, mutta korkeimmalle sarjatasolle palanneen TPS:n osalta alku on ollut lupauksia herättävä. Pisteitä on tullut, eikä tie Suomen Cupissakaan katkennut Tammisaaressa.

Milla Granlund palautti TPS:n salibandyn Suomen mestariksi

TPS voitti Tampereen Classicin neljännen kerran naisten F-liiganfinaaleissa ja palasi vuoden tauon jälkeen Suomen mestariksi. Finaalisarja meni TPS:lle suoraan neljässä ottelussa.