Wilma Murron pronssihyppy saavutti suurimman suosion

Wilma Murto. Wilma Murto. Kuva: SUL/Jesse Väänänen

Sunnuntaina 27. elokuuta päättyneet yleisurheilun MM-kisat tavoittivat Suomessa 3,1 miljoonaa televisiokatsojaa. Kaikilla Ylen MM-lähetyksillä oli keskimäärin 650 000 katsojaa ja keskimääräinen tavoittavuus oli 1,1 miljoonaa.

Yli miljoonan tavoittavuuteen ylsi peräti 11 lähetystä. Parhaaseen katseluaikaan nähdyt iltakilpailut tavoittivat miljoonayleisön jokaisena kisapäivänä, ja neljän lähetyksen katsojakeskiarvokin nousi yli miljoonan.

Suurimman keskikatsojaluvun (1,2 miljoonaa) ja tavoittavuuden (2,1 miljoonaa) Yle TV2:ssa keräsi seiväshyppääjä Wilma Murron pronssimitaliin huipentunut iltasessio 23. elokuuta. Sama kilpailulähetys nousi katsotuimmaksi myös Yle Areenassa.

– Yleisurheilulähetystemme suosio on maailman mittakaavassa poikkeuksellisen suurta. Suomalaiset rakastavat yleisurheilua ja tuntevat lajin hyvin. Kun maailman huippujen joukossa nähtiin hiljaisten vuosien jälkeen paljon suomalaisia, kiinnostus oli selvässä kasvussa, kertoo Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen tiedotteessa.

MM-kisat näkyivät ja kuuluivat Yle TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle Puheella. Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa tarjoiltiin lisäksi liveseurantaa, kisauutiset, puheenaiheet sekä kiinnostavimmat klipit. Chat oli auki jokaisena kisapäivänä Yle-sovelluksessa ja Yle Areenassa.

Kisojen aikana Yle Urheilun verkkosivuille tehtiin yhteensä lähes 4,2 miljoonaa vierailua. Suosituimmat artikkelit ja klipit käsittelivät suomalaisten lisäksi kisojen supertähtiä kuten Karsten Warholmia. Kisojen seuranta-artikkeliin tehtiin yhteensä 542 000 sivulatausta.

Suomalaisten urheilutietämystä testaavaa Kisapähkinää pelattiin 140 000 kertaa ja chatiin lähetettiin 20 000 viestiä.

Yleisurheilun MM-kisat käytiin 19.–27.elokuuta Unkarin Budapestissa, ja Suomella oli kisoissa mukana iso 40 urheilijan joukkue. Ensi kesänä Yle näyttää yleisurheilun EM-kisat Roomasta sekä olympiakisat Pariisista. Ylellä on esitysoikeudet yleisurheilun EM-kisoista vuoteen 2026 saakka ja MM-kisoista vuoteen 2029 asti. Yleisurheilua nähdään myös osana olympialaisia, joiden oikeudet Ylellä on vuoteen 2032 saakka.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yli puolet suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita työ- ja kouluarkeen paluuta varten

Kaikkein innokkaimmin käytettyä muotia ostavat nuoret aikuiset.

Työ- ja kouluarkeen paluu kasvattaa käytetyn muodin kysyntää Suomessa. Kyselyn perusteella jopa 54 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa käytettyjä vaatteita tai kenkiä itselleen, lapsilleen tai molemmille arkeen paluuta varten.

Presidentti Stubb vierailee Paraisilla

Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Paraisilla tiistaina 18. elokuuta. Stubbin ohjelma käynnistyy pyöreän pöydän lounaskeskustelulla Saaristomeren luonnosta. Lounaalle osallistuvat Baltic Sea Action Groupin puheenjohtaja Ilkka Herlin ja hallituksen jäsen Saara Kankaanrinta , John Nurmisen säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt , Åbo Akademin apulaisprofessori Christoffer Boström , Saaristomeren UNESCO-biosfäärialueen koordinaattori Katja Bonnevier , Turun yliopiston dosentti, Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Jari Hänninen sekä Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola .

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen.

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä.

Lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteista moni jäi täyttymättä

Huoltoriitojen käsittelyajat eivät ole lyhentyneet, ja lapsen osallisuus prosessissa on edelleen vähäistä. Näin osoittaa Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin seurantatutkimus lapsenhuoltolain osittaisuudistuksesta.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan, asennustyöt kestävät tämän viikon

Taittopyörät ovat kuluvia osia, jotka vaihdetaan laitteesta vuosittain.

Funikulaarin taittopyörät vaihdetaan normaalina vuosihuoltona elokuussa viikolla 33. Asennustyöt kestävät noin viikon. Funikulaari on tämän aikaa poissa käytöstä.

Vedyn siirtoverkon reittisuunnitelma päivitettiin

Vedyn kansallisen siirtoverkkohankkeen reittisuunnitelmaa on päivitetty. Päivitysten tavoitteena on vähentää vaikutuksia asutukseen, pohjaveteen, ympäristöön ja muihin maankäyttömuotoihin. Merkittävin peruste muutoksiin on maanomistajilta, kuntalaisilta ja muilta sidosryhmiltä saatu palaute. Hankkeen tekninen toteutettavuusselvitys on valmistunut, ja se vahvisti, että hanke on teknisesti toteutuskelpoinen ja sillä on vahvaa markkinapotentiaalia.

Jyrsintä sulkee ajokaistoja Skarppakullantiellä

Skarppakullantiellä tehdään jyrsintää Hautausmaantien ja Mustionkadun välillä 10.–14. elokuuta. Yksittäisiä ajokaistoja suljetaan ajoittain liikenteeltä.

Selvitys: Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua

Yli puolet varhaiskasvatuksen asiakkaista ei enää maksa asiakasmaksua tulojensa perusteella. Kuntaliiton tuoreen selvityksen mukaan muutos on seurausta viime vuosien asiakasmaksulain muutoksista ja tulorajojen korotuksista. Samaan aikaan kuntien omat asiakasmaksukäytännöt ovat pysyneet lähes ennallaan.

S:t Olofsskolanin rakentaminen alkaa, valmista syksyllä 2028

S:t Olofsskolan saadaan käyttöön keväällä 2029.

Ruotsinkielisen yläkoulun, S:t Olofsskolanin, uudisrakennushanke Luostarinkadulla etenee. Rakennustyöt alkavat elokuussa, ja rakennushanke valmistuu syksyllä 2028. Uusi koulu saadaan käyttöön keväällä 2029. Vanha koulurakennus purettiin uuden tieltä keväällä.

Kesäkuu teollisuudelle vahva kuukausi

Teollisuuden uusien tilausten arvo, teollisuuden tuotanto ja liikevaihto kasvoivat kesäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua nähtiin useimmilla teollisuuden toimialoilla.

Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa maanantaina – tavoitteena viljelyvahinkojen ehkäisy

Peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja.

Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina 10. elokuuta. Aikaistetulla peltometsästyksellä pyritään vähentämään hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja hyödyntämään samalla kestävästi hyödynnettävää riistavaraa.

Länsi-Euroopassa mittaushistorian kuumin kesä–heinäkuu

EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan Länsi-Euroopassa on meneillään poikkeuksellisen kuuma kesä. Maailmanlaajuisesti heinäkuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin ja yhtä lämmin kuin vuonna 2024. Maailman merien pintalämpötila oli heinäkuussa ennätyksellisen korkea.

Näyttely etsii jumalattaria neula, lanka ja sakset aseinaan

Yksityiskohta teoksesta Kilpi.

Merina Vellosen näyttely Aavikkounia on esillä 18.–30. elokuuta Space 81 -galleriassa Stålarminkadulla. Aavikkounia on liminaalinen matka unien, näkyjen ja maagisen työskentelyn läpi – prosessi, jossa monista elementeistä kudottu kokonaisuus alkaa vähitellen hahmottua eletyn kokemuksen tasolla. Tilaa kannattelee Jumalatar, yhteisöllinen teos, joka tarkastelee feminiinisyyden arkkityyppejä muuntavan prosessin kautta.

Pienen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan Naantalissa

Noin viiden neliömetrin kokoisen saunarakennuksen kattorakenteet syttyivät palamaan kiukaan läpiviennistä Naantalissa Kiimantaantiellä lauantaina illalla. Asukas huomasi palon ja teki alkusammutusta.

Tiesitkö, että poimituista marjoista voi joutua maksamaan verot?

Itse poimittujen marjojen pakastaminen katsotaan verotuksessa jalostamiseksi. Marjojen myynnistä saatu tulo ei enää kuulu verovapaan luonnontuotetulon piiriin

Kesän marjastuskausi on parhaimmillaan, ja moni suomalainen hankkiikin lisätuloja myymällä itse poimimiaan marjoja tai palauttamalla kesän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Keskuskauppakamarin mukaan näihin liittyvät verosäännöt eivät kuitenkaan ole kaikilta osin selkeitä.

Etsijät löysivät vainajan maastosta Paraisilla

Paraisilta on viikonlopun etsinnöissä löytynyt vainaja. Lounais-Suomen poliisi selvittää, onko kyseessä aiemmin kadonneeksi ilmoitettu mies, jota on etsitty kuluvalla viikolla Paraisilla.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun 2026 lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen.

Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi kesäkuun lopussa korkeimmalle tasolleen finanssikriisin jälkeen. Myös koko teknologiateollisuuden uudet tilaukset, tilauskannat ja kysyntä vahvistuivat vuoden toisella neljänneksellä. Geo- ja kauppapoliittisesta epävarmuudesta huolimatta kasvun jatkumiselle on hyvät edellytykset.

Tuli levisi automaalaamon maalausuunista kattorakenteisiin Liedossa

Automaalaamon maalausuunissa syttyi tulipalo lauantaina illalla Muuntoasemantiellä Liedossa. Palo levisi uunista kattorakenteisiin.

Näköislehti

Urheilu

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.

Enni Virjosesta seitsenottelun nuorten maailmanmestari

Enni Virjonen.

Enni Virjonen varmisti aamulla seitsenottelun alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Eugenessa nuorten MM-kisoissa.

Otteluanalyysi: Interille niukka voitto Vaduzista ja kiinnitys jatkopaikkaan

Eetu Huuhtaselta nähtiin mallikkaita torjuntoja.

Inter otti kiinnityksen jatkopaikkaan jalkapalloilun Konferenssiliigassa lyömällä Kupittaalla liechtenstanilaisen FC Vaduzin 2–1. Dramaattisessa matsissa nähtiin kaksi lisämaaliakin, jotka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Inter näytti menevän ensin 3–1-johtoon mutta maali hylättiin paitsiona. Kohta perään FC Vaduz näytti tasoittavan pelin 2–2:een mutta sekin maali hylättiin paitsiona.