Ilmatieteen laitos: Rajuilma lähestyy Suomea, mutta ennustettua hitaammin
Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 6. elokuuta kello 15 tekemän ennusteen mukaan ajankohtaan nähden erittäin kosteaa ja lämmintä ilmaa alkaa virrata maahamme sunnuntai-illasta alkaen. Salamointia ja paikallisia rankkasateita saattaa esiintyä sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana maan etelä- ja keskiosassa.
Maanantaina päivä on laajalti helteinen ja maan etelä- ja keskiosassa jopa tukalan helteinen lämpötilan kohotessa yli 30 asteen.
– Ennusteiden valossa rajuilmoille suotuisa ilmamassa saapuu Suomeen myöhään sunnuntai-iltana. Maanantain selkeä ja tukalan lämmin päivä latailee vielä rajuilman ”akkuja”. Varhain tiistaina rintaman ylitys voi synnyttää vahinkoa aiheuttavia rajuilmoja. Myöhemmin iltapäivällä rintama aktivoituu uudelleen maan keskivaiheilla, arvioi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Sini Jääskeläinen laitoksen tiedotteessa.
Tiistaina ukkosalueen perässä kaakkoistuuli voimistuu puuskaiseksi maan etelä- ja keskiosassa ja tuulivahinkoja voi syntyä paikoin. Rajuilma voi aiheuttaa edelleen vahinkoja erityisesti maan keski- ja pohjoisosassa. Tiistaina illalla voimakkaita ukkospuuskia voi esiintyä Kainuun ja Lapin alueilla.
Ukkospilvikehityksen käynnistymiseen – sen tarkkaan ajoitukseen ja sijaintiin liittyy edelleen epävarmuuksia. Näin voimakkaisiin ukkosiin liittyy usein paikallisesti runsasta salamointia, suuriakin rakeita, tulvia sekä syöksyvirtauksia ja trombeja. Ukkospuuskat voivat yltää jopa 20 metriin sekunnissa.
Kaikki irtain omaisuus olisi syytä kiinnittää tai siirtää säänsuojaan. Sähkökatkoihin kannattaa varautua. Auto kannattaa siirtää mahdollisuuksien mukaan säältä suojaan esimerkiksi rakeiden varalta. Liikenteessä runsas vesisade muun muassa heikentää näkyvyyttä merkittävästi.
– Mikäli rajuilmasta aiheutuu merkittävä määrä vahinkoja maanantaina, rajuilmalle voidaan antaa nimeksi Lahja 2023. Rajuilman nimessä olisi tässä tapauksessa poikkeuksellisesti vuosiluku, koska kesällä 2010 Lahjan päivän oli merkittäviä vaikutuksia aiheuttanut rajuilma. Tiistain rajuilma nimettäisiin nimipäiväkalenterin mukaan nimellä ”Sylvia”, meteorologi Sini Jääskeläinen sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)