Adbel Aljamali toi ranskalaiset tuoksut Suomen Pariisiin
Syyriasta kotoisin oleva Abdel Aljamali saapui Suomeen seitsemän vuotta sitten. Sinä aikana hän on opiskellut kokiksi, ja tällä hetkellä hän ajaa työkseen taksia.
Hajuvesien tuoksut tulivat hänelle tutuksi jo Libanonissa asuessaan, jossa Aljamali ennen Suomeen muuttoa työskenteli. Sieltä hänelle jäi kytemään ajatus oman hajuvesiliikkeen perustamisesta. Hän halusi tuoda hajuvesien maailman lähelle suomalaisia. Niinpä hän päätti toteuttaa unelmansa hajuvesiputiikista ja perusti Rakkauden Tuoksut -liikkeen.
Aljamalin liike on täynnä erilaisia pieniä lasipulloja. Heti kun astuu sisälle ovesta, ranskalaisten parfyymien tuoksu leijuu vastaan ilmassa. Eikä ihme, sillä Aljamalilla on parhaillaan hallussaan yli 400 erilaista hajuveden raaka-ainetta keskustassa sijaitsevassa liikkeessään.
Raaka-aineiden pohjalta hän myy erilaisia hajuvesisekoituksia.
– Tilaan Ranskasta nämä hajuvesien raaka-aineet. Ne tulevat minulle hajuvesitehtailta suoraan. Hajuvesipullot tilaan Kiinasta, ja olen halunnut valita erityisen kauniita pulloja valikoimiini, Aljamali kertoo.
Syyriassa Aljamali oli töissä muun muassa vaatekaupassa, joten kauppiaan työ on hänelle tuttua. Aljamali oppi hajuvesien sekoittamista asuessaan Libanonissa.
Nyt hän on aloittanut sekoittaa myös itse ihan omia sekoituksiaan, joista yhdessä on hieman itämaista vivahdetta, ja se sisältää tuoksuina muun muassa vaniljaa, meripihkaa ja myskiä.
– Pidän itse todella paljon hajuvesistä, ja uskoisin suomalaistenkin pitävän tällaisista hajuvesistä, joita voidaan sekoittaa suoraan kaupassa heidän omien mieltymystensä mukaan. Asiakkaat voivat myös itse keksiä omia tuoksujaan, ja antaa omalle tuoksulleen vaikka oman nimen. Näin saa ihan uniikin hajuveden itselleen.
Hajuvesikaupan Aljamali perusti reilu kuukausi sitten Eerikinkadulle. Samoissa tiloissa toimii myös parturi-kampaamo, jossa työskentelee hänen juuri parturi-kampaajaksi valmistunut sisarensa ja lisäksi yksi mies.
– Meillä käy asiakkaina myös muslimeja, joten olemme halunneet tarjota palveluja erilaisten ihmisten tarpeita ja toiveita ajatellen. Esimerkiksi musliminaisten ei ole hyvä näyttää hiuksiaan perheen ulkopuolisille miehille, joten meillä on erillinen tila naisten hiusten käsittelyä varten. Lisäksi täällä on vielä yksi tyhjä huone, joka sopisi vaikka hierojan käyttöön. Tavoitteena on rakentaa tähän tällainen pieni hemmottelukeskus, Aljamali kertoo.
Pelkillä hajuvesillä hän ei vielä ainakaan pysty elämään, sillä vuokra ja muut kiinteät kulut ovat liian suuria.
– Minun mielestäni on kiva tehdä töitä yrittäjänä, vaikka päivät ja viikot venähtävät helposti pitkiksi. Viikonloputkin kuluvat taksin ratissa, mutta itse pidän siitä, että voin toteuttaa itseäni.
Marianne Rovio



















